Höfninstä pohjoiseen päin lähtiessä itäinen Islanti tarjosi meidän matkalla melkoisen mahtavia kalliomaisemia ja Atlantin pärskettä, mutta matkan varrelle osui sinänsä varsin vähän historiallisia kohteita. Atlanttia katsellessa tosin kyllä piti vain nostaa hattua niille, jotka aikoinaan päättivät lähteä laivalla sitä ylittämään -tuuli ei ollut sinänsä kovakaan, mutta aallot olivat ällistyttävän kokoisia.
As we headed north of Höfn, eastern Iceland offered us pretty spectacular cliffs and mountains and waves of the Atlantic ocean, but not that many historical sights as such. Although, as I watched the waves, I couldn't help but think with awe of those who back in the day decided to go and cross the sea -and it wasn't even that windy, but the waves were of terrifying size.
Rannikolla tehtiin pysähdys Djúpivogur:iin, pieni enimmäkseen kalastajakylä josta olisi päässyt lunnienkatselumatkalle jos lunnit vain olisivat olleet kotosalla (lähtevät elokuussa jo muuttomatkalle). Muuten kylä olikin varsin pieni ja suurta nähtävää siellä ei varsinaisesti ollut, mutta paikallista luontopolkua taapertaessa kävi infoplakaateista ilmi, että aluetta olivat 1600-luvulla kiusanneet Pohjois-Afrikkalaiset merirosvot. Pisti vähän miettimään maailman mittasuhteita ja matkojen pituuksia.
On the coast we stopped at Djúpivogur. It would've been a nice place to go and head off to a puffin-watching-cruise, but now the puffins were nowhere to be seen (they start migrating to south already in August). Otherwise, the village was relatively small and with not that much to see, but as we strolled along the local nature path the signs told us that the area was bugged by pirates from North Africa in the 17th century. It certainly got me thinking of distances and the measurements of the globe...
Eteenpäin! Myvatn-järven alue on enemmänkin tunnettu luonnostaan ja luonnonmuodostelmistaan, mutta näihin luonnonmuodostelmiin liittyy monesti todella mielenkiintoista kansanperinnettä. Ehkä jännin näistä oli Dimmuborgir (tumma linna), laavamuodostelma josta kansanperinne kertoo mm. että tämä olisi paikka jonne paholainen laskeutui taivaasta tipahtamisen jälkeen.
Moving along! Lake Myvatn is mostly famous because of its nature and natural formations, but there are a lot of really interesting folklore involved in these formations. Perhaps the most interesting and exciting of these is Dimmuborgir (dark castle). It's basically ruin-like pillars of lava, and the story goes, that this is the place where the devil landed after the fall from heaven.
Sitten olikin vuorossa pohjoisrannikon Husavik, paikkakunnan päätulonlähde taitaa nykyisin olla valaankatselumatkat mutta tämä on myös Islannin asuttamisen kannalta hyvin merkittävä paikka. Mahdollisesti ensimmäiset ympärivuotiset skandinaaviasukkaat ovat asustaneet täällä, asuttajien kirjan (Landnámabók) mukaan noin vuonna 870 Islantia tutkineen ja jopa talon Husavikiin rakentaneen mutta sittemmin kotiinsa palanneen ruotsalaisen Gardarin miehistöstä yksi, Náttfari, ja orjista osa jäi saarelle Gardarin lähdettyä (historia ei taida kertoa miten sittemmin kävi). Rivimies vaan ei saanut samanlaista kunniaa kuin Reykjavikiin nelisen vuotta myöhemmin asettunut päällikkö Ingolfur.
Husavikissa olisi ollut myös paikallinen kotiseutumuseo, mutta se oli ikävästi jo talviaukioloajoilla ja meni kiinni neljältä -no eipä sinne sitten ollut asiaa. Sen sijaan piipahdettiin valasmuseossa, joka kaikkineen ei ollut kyllä mikään hyvän mielen museo vaikka todella hieno ja informatiivinen sinänsä olikin. Paljon tietoa valaslajeista ja niiden ominaisuuksista ja elintavoista, mutta myös valaanmetsästyksestä historiallisesti. Raakaa peliä tuo historiallinen valaanmetsästys, ja erityisesti siksikin, että saaliista arviolta noin puolet jäi häviksiin (tappavasti haavoittuneen valaan maihin raahaamiseen mereltä ei ollut riittävää kapasiteettia satoihin vuosiin, joten jos saalis saatiin hengiltä, ei auttanut kuin toivoa että raato rantautuu ja myös löydetään). Kannattavaahan se taisi olla silti, koska jos saalista saatiin, se jaettiin monen tilan kesken ja tarjosi tonnikaupalla tarvikkeita. Raadosta hyödynnettiin kaikki mahdollinen, mm. luitakin käytettiin joskus rakennustarvikkeina!
After that, our destination was to the north coast and Húsavik. It seems to be nowadays the whale watching capital of Iceland, but it's also a very important place when it comes to the settlement of Iceland. Perhaps the first permanent Scandinavian settlers of Iceland have settled in here! It is written in the Landnámabók that approximately in the year 870 a Swedish man named Gardar explored Iceland and he even built a house to Húsavik. Gardar left Iceland, but one of his men, Náttfari, and some of his slaves were left behind (I don't know what happened after that, though). As an ordinary man without a high status, Náttfari didn't get the same respect as Ingolfur, a chieftain, who settled to Reykjavik about four years later.
Húsavik had a local museum, too, but it had already its winter opening times and it closed down at four pm -so not for us, then. Instead, we headed to the whale museum -and while it was very well constructed and very informative, it certainly wasn't a happy place. There was a lot of information concerning different species of whales and their life, but also of whaling historically. Certainly a harsh way of hunting, especially considering that about half of the whales killed were lost (they didn't have sufficient equipment to drag a mortally wounded whale to the shore for hundreds of years, so the hunters could only hope that the corpse would eventually end up in a beach and be found). It was apparently worth the shot anyway, if a whale was caught it was divided between several farms and it would give several tonnes of all sorts of supplies -even the bones were occasionally used for building construction!
Húsavikin lahti ja ryhävalaan selkä ~~~ Húsavik bay and the back of a humpback whale |
Muu osa pohjoisesta Islannista menikin sitten lähinnä luonnonnähtävyyksiä katsellessa, eli säästän arvon yleisön vielä pidemmältä postaukselta jättämällä ne välistä. Viimeisenä tässä postauksessa oli sitten vuorossa koillisnurkan Holmavik ja muutenkin kiva mutta yhdestä ainoasta esineestä erityisesti superkuuluisa Islannin noituusmuseo (Museum of sorcery and witchcraft). Pienehkö museo, mutta hirveän mielenkiintoisesti ja tavallaan raflaavasta aiheesta huolimatta hyvin asiallisesti käsitteli Islannin hienosti dokumentoitua noituus- ja taikuushistoriaa. Islannissa taikakeinojen käyttö oli ehkä vielä korostetummin miehistä puuhaa kuin Suomessa, ja noitaoikeudenkäynneissä tuomittuina oli lopulta vain yksi nainen parinkymmenen miehen lisäksi. Kahdessa kerroksessa käsiteltiin mm. harjoitetun taikuuden eri muotoja ja käyttötarkoituksia, noitaoikeudenkäyntejä, noituuden islantilaisia erityispiirteitä ja lähdeteoksia. Ja kyllä, olihan siellä ne necropantsit.
The rest of the sights in Northern Iceland were of the nature type, so I'll spare you all of those and skip them. The last thing in this post is Holmavik, located in the northwest corner of Iceland, and its Museum of sorcery and withcraft -especially famous for one single object in their collections. It's a relatively small museum, but it had a very intersting, informative and matter-of-fact way of dealing with the well documented history of sorcery and magic in Iceland. The use of magic in Iceland was perhaps even more men's job in Iceland than it was in Finland, and in the Icelandic witch trials only one woman was found quilty -the number of men found quilty was twenty-ish. The museum was in two floors, and it introduced the visitors to the different types and uses of witchcraft and magic, the witch trials, the special characteristics of Icelandic witchcraft and of course the sources. And yeap, it did have the necropants on display.
Suojamerkki ~~~ A protecting sign |
Tällä tehtiin myrsky. ~~~ A way of creating a storm. |
Kolmannessa osassa sitten länsirannikkoa ja Reykjavikia! ~~~ The third part deals with the western coast and Reykjavik!
No comments:
Post a Comment