Satunnaisia kirjoitelmia historiasta ja historianelävöittämisestä lieveilmiöineen kissa-avun kera.
~~~ Random ramblings about history, living history and associated stuff, written with eager help of kitties.
Pääosissa ~~ Starring: Carey Mulligan, Ralph Fiennes, Lily James
Sutton Hoon 600-luvulta peräisin olevan laivahauta on epäilemättä yksi 1900-luvun hienoimmista arkeologisista löydöistä. Innostus oli siis melkoinen, joskin ehkä hieman pelonsekainen, kun alkuvuodesta selvisi, että kaivauksista on tulossa elokuva. Arkeologia kun on esittetty aika ...jännässä... valossa elokuvissa tähän asti, joten tositapahtumiin perustuva kuvaus ei ollut ihan vähän luvattu. Ja miten suunnattomasti lopulta ilahduttikaan elokuva, jossa arkeologian tiimoilta ei juosta viidakossa tai edes Egyptissä, tai jossa ei ammuta tai harrasteta hyppypotkuja! Eikä ensimmäistäkään kirousta tai elävää kuollutta, ei edes salaliittoja! Vaikka natseja sentään saatiin mukaan tähänkin, välillisesti, tapahtuihan Sutton Hoon löytö aivan toisen maailmansodan alla.
The 7th century Sutton Hoo ship burial is, no doubt about that, one of the most remarkable 20th century archaeological finds. Therefore I had a bit mixed feelings when somewhere around new year I found out, that a movie about the Sutton Hoo excavations is on its way. Archaeology has been portrayed in ...interesting... ways in the past, so a movie based on true excavations was plenty promised. And how immensely delighted I was when it really turned out, that there was no running in the jungle or even in Egypt, no shooting or exotic martial arts. And no curses, nor living dead, not even conspirancies! Some nazies, though, albeit indirectly, because the events do take place when the second world war was an immediate threat.
Avajaisviikolla Suomen Netflixin katsotuimmaksi noussut (!!!) elokuvahan perustuu oikeaan Sutton Hoon löytöön vasta välillisesti, ensisijainen lähde elokuvalle on saman niminen kirja The Dig (John Preston, 2007). Tämä varmaan selittää sen, miksi taiteellisia vapauksia oli hieman otettu ja draamaa hiukan lisätty. Koska en ole kirjaa lukenut, on vaikea sanoa missä suhteessa tapahtumien kuvaus on sama jo kirjassa vai onko muokkaukset tehty vasta elokuvaan, mutta epäilemättä siis tositapahtumien filtteröiminen kahden fiktiivi-kerronnallisen kerroksen läpi vaikuttaa asiaan.
The movie, which was the most watched in Finnish Netflix during its opening week (!!!) is actually based on the novel The Dig (John Preston, 2007), and only through that to the real Sutton Hoo excavations. This might explain why some artistic liberties were taken and some drama was added. Because I have not read the book (yet), I can't really say if the changes in events are already on the book or how much of those have been made to the movie. But it's obvious that filtering real events through two fictional layers is bound to have an effect on the story.
Elokuvassa, varmaan tiivistämisen ja draaman takia, elokuvan kaivaukset aloitetaan suoraan Siitä Nimenomaisesta kummusta, vaikka todellisuudessa tämä oli vasta neljäs tutkittu kumpu ja alueen kaivaukset oli aloitettukin jo edellisenä vuonna. Ensimmäisenä kaivausvuonna, 1938, kaivetut pienemmät kummut olivat vielä olleet aikanaan ryöstettyjä ja sekoitettuja, joten kuvitella voi, että odotukset eivät olleet eritysen korkealla 1939 kaivauksille - vaikka jäljelle jäänyt kumpu olikin suurin alueella. Muussakin suhteessa aikajanaa on typistetty jotta tapahtumat olisi saatu mahdutettua 1939-vuodelle, mutta koitan olla spoilaamatta sen enempää itse elokuvasta.
In the film, perhaps to make it more compact and dramatic, the excavations are started with That Particular Mound, although in reality this mound was only the fourth in the area to be excavated, and even the excavations were started a year before. In the first year of the excavations, 1938, all the smaller excavated mounds had turned out to be plundered in the past, so one can assume that the expectations were not that high during the 1939 excavations - although the remaining mound was the largest of them all. The events were slightly cut and summarised so that all events of the film took place in the year 1939, which historically was incorrect, but I try not to spoil the events of the film.
Itse olen ehkä vähän puolueellinen Ralph Fiennesiä kohtaan, koska ihan lähtökohtaisesti pidän kovin näyttelijästä, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että Fiennes Sutton Hoon kaivaukset aloittaneena Basil Brownina on erinomainen suoritus. Fiennesin Basil Brown on hiljainen ja hieman jäyhä mies, joka tuntee osaamisensa ja arvonsa. Elokuvaan on kirjoitettu pientä vastakkainasettelua virallisesti arkeologiksi kouluttamattoma Brownin ja viranomaisten välille, mutta National Trust kertoo yhteistyön sujuneen kentällä kuitenkin todellisuudessa aivan hyvässä hengessä. Carey Mulligan kaivausalueen maat omistaneena ja Brownin kaivamaan palkanneena rouva Edith Prettynä on myös hiljainen, mutta tarpeen vaatiessa jämäkkä ja pistää jopa museoviranomaiset ruotuun - tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Toisaalta Mulliganin Prettyssä on läsnä elokuvan loppua kohden koko ajan selvempi hauraus, josta siitäkin yritetään parhaimpansa mukaan olla tekemättä numeroa.
My opinion of Ralph Fiennes is a bit biased by default as I do enjoy his acting immensely, but none the less I found Fiennes' portrayal of Basil Brown, an self-taught amateur archaeologist hired to start the excavations, very credible. Fiennes' Brown is presented as a quiet and determined, a man who knows his skills and his worth. There is some added drama in the form of confrontation between Brown and museum officials, but National Trust writes that the work in the field was actually carried out in a friendly and co-operative manner. Carey Mulligan in the role of mrs Edith Pretty, widowed landowner of the Sutton Hoo area and the person who hired Brown to excavate, is also quiet, reserved, and, when needed, willful enough to stand her ground against museum officials - without making a fuss out of it. On the other hand, there is an ever growing fragility in Mulligan's Pretty - no fuss about that either.
Jos jostain kritiikkiä on annettava, niin se olisi varmaan elokuvan loppupuolesta, jolloin koko tarinan fokus muuttuu ja mahtavan löydön sijaan keskitytäänkin henkilöihin, jotka ovat siihen asti olleet sivuosassa ja ihmissuhteisiin - ja erityisesti ihmissuhteisiin, joita ei todellisuudessa edes ollut, sillä vaikka ehdottomasti suurin osa elokuvassa esiintyvistä henkilöistä onkin todellisia, jonkin verran takavasemmalta yllättäneen romanssinpoikasen toinen osapuoli oli fiktiivinen. Kaiken lisäksi fiktiivinen henkilö on korvannut kaksi todellista paikalla työskennellyttä naista, jotka dokumentoivat kaivauksia valokuvaamalla, ensimmäistä kertaa värifilmillekin vielä. Eipä sillä, olihan loppukin kerronnallisesti oikein liikuttava, ja niin mainio kuin tämä elokuva onkin, tämä lopun fokuksenmuutos ei sitä niin oleellisesti huononna. The Dig on mielestäni ehdottomasti parasta, mitä historia-teemaisilla elokuvilla on ollut tarjota vuosikausiin.
Paitsi että matkakuumehan tässä sitten iski.
If I am to critisize something in this film, it would be the latter part of this movie where the whole focus changes from the ship find to members of the excavation crew, who had been all but invisible until then, and their relationships. Notably, relationships that did not even exist in reality, because while the great majority of the individuals portrayed in this movie are based on real people, this sudden romantic couple is fictious by its other half. And if that's not enough, a fictious man replaces here two real women, who documented the excavations by photography, and they were the first ones to use colour photography in archaeology. Not to say that the story isn't touching, because it is, none the less. In fact I think, that The Dig is one of the absolutely best history-themed movies in years!
And now I really want to visit Sutton Hoo.
Linkkejä Sutton Hoosta ja elokuvasta ~~~ Links on Sutton Hoo and this movie
Tammikuun lopussa kokoonnuttiin näytön ääreen ARKSA-hankkeen seminaarin tiimoilta, ja saatiin kuulla historiallisen ajan arkeologiasta Turussa peräti neljän luennon verran. Lauantaipäivänä istuttiin siis alas, osin tuttua asiaa mutta olipa mukana aivan ennenkuulumatonta uuttakin!
Jotta paikalle pääsemättömätkin pääsisivät nauttimaan esityksistä, ne löytyvät tällä hetkellä myös YouTubesta, ainoastaan viimeinen esitys ei ole videoitu. Linkit esitysten esittelyjen alla!
In late January we gathered together, virtually, to listen to a seminar concerning the ARKSA-project. Medieval and early modern archaeology, four presentations altogether -and there was something familiar and something brand new information, published here for the first time!
The presentations were also recorded and now they can be seen in YouTube so those, who could not attend can enhoy the presentations as well (although they're all in Finnish). Only the last presentation was left unrecorded. Liks to the presentations are under the individual text chapters!
Mm. keskiaikaisia nahkaesineitä esiteltiin arkeologian harrastajien varastovierailulla. ~~~ Amateur archaeologists got to see for example medieval leather items in Turku Museum Center storage rooms.
Tanja Ratilainen - Arksa-hanke ja Varhainen Turku -kaivaukset (2005-2007) ~~~ Arksa project and Early Turku -excavations (2005-2007)
Arksa-hankkeen oli tarkoitus osallistaa arkeologian harrastajia museon työhön, mutta koronahan pyyhki koko hankkeella pöytää ja suunnitelmat jäivät käytännössä tyystin toteutumatta alkuvisiittiä lukuun ottamatta (alkuvisiitti oli kyllä super-mielenkiintoinen, päästiin käymään Turun museokeskuksen varastotiloissa ja tutustumaan maalöytöihin). No, Ratilainen kertoi, että vaikka hanke loppuukin, toiminta jatkuu eli ehkä sinne on mahdollisuus päästä toisenkin kerran. Odottelen innolla!
Varastokäynnillä esitellyt maalöydöt olivat aika pitkälle peräisin Varhainen Turku -hankkeen kaivauksista. 2005-2007 toteutetun hankkeen tarkoituksena oli tutkia Turun kaupungin varhaisimpia vaiheita, aivan perustamisestaan saakka ja mahdollisuuksien mukaan aikaa sitä ennenkin. Tämän takia avattiin kaivantoja Tuomiokirkkotorille, kaikkineen kolme kuoppaa. Ja saatiinpa sieltä mielenkiintoisia löytöjä! Kaivauksien tuloksena oli pääteltävissä, että 1200-luvun lopun asutus alueella oli vielä maaseutumaista, ja alue nykyisen tuomiokirkon edustalla oli viljeltyä peltoa. Voimakas kasvun vaihe alkoi 1300-luvulla. Hankkeesta on julkaistu kokonainen kirjakin, (epäyllättäen) nimeltään Varhainen Turku. Teoksessa käsitellään aihetta varsin monelta kannalta, joten erittäin suositeltava hankinta jos aihe tuntuu kiinnostavalta. Vielä näkyi olevan jopa myynnissä. Linkki esitykseen
Arksa project was aiming to familiarize amateur archaeology enthusiasts with the museum work, but then came corona and pretty much nothing could've been arranged, save the start visit to the museum storage facilities (which was super interesting, we got to see some actual medieval archaeological finds stored in there, and other pretties too). Well, archaeologist and researcher Tanja Ratilainen stated that although the project is officially over, the co-operation with amateur archaeology enthusiasts will continue - so looking forward to that!
The finds that were exhibited in the storage buinding during our visit were mainly from the Early Turku excavations. This research project was carried out between 2005 and 2007, focusing on the earliest phase of the city of Turku, right from the start, early 14th century, and if possible, what was there before Turku became a town. So three excavation its were dug right next to the Turku cathedral, and the finds were interesting. It was found out, that during the late 13th century the immediate surroundings to the present-day cathedral were still in agricultural use, and the area today known as cathedral square was a cultivated field. Town entered a phase of intense growth in early 14th century. Link to the presentation (in Finnish)
Saksalaista keskiaikaista kivisavikeramiikkaa Aboa Vetus-museon näyttelyssä ~~~German stoneware pottery in Aboa Vetus museum exhibition
Aki Pihlman - Historiallisen ajan keramiikka ~~~ Medieval and early modern pottery
Saviastiat ovat kovasti viehättävä aihe kaikessa käytännöllisyydessään, mutta jotenkin itselleni siinä on ollut aika paljon kysymysmerkkejä. Siksikin tämä luento oli mukavan hyödyllinen, jo eläköitynyt kaupunkiarkeologian tutkija kertoi tässä Turun historiallisen ajan keramiikasta.
Erityisesti yllätti tuontikeramiikka ajalta ennen keskiaikaa! Niin sanottua proto-kivisavikeramiikkaa Reinin alueelta tunnetaan 1200-luvun Turusta paitsi Koroisilta piispankirkon ja Vanhalinnan linnavuoren alueelta, myös maaseutumaisen asutuksen alueelta keskiaikaisen Turun alta. 1300-luvun Turussa käytettiin tuontiastioita monella tavalla ruuanlaitossa, ruuan ja juoman nauttimisessa ja tarjoilussa, oikeastaan ehdoton valtaosa keskiaikaisen Turun astioista oli tuontia. Paitsi kivisavikeramiikkaa (Reinin ja Ala-Saksin alueelta), tuontia olivat myös vaatimattomammat harmaasavikeramiikka-astiat Itämeren etelärannikolta. Kivisaviastiat olivat suosittuja myös porvariston keskuudessa, erityisen hienoja ja runsaasti koristeltuja astioita löytyy lähinnä Luostarikorttelista. Varsinaisia luksusastioita taas ilmestyy löytöihin vasta 1400-luvulla.
Innolla kyllä odotan erityisesti tämän luennon osan videotallennetta. Hyvää ja käytännönläheistä asiaa, mutta asiaa oli paljon ja terminologiakin oli jonkin verran entuudestaan vähemmän tuttua, mutta silti tässä olisi paljon johon voisi tarttua. Linkki esitykseen
I do find pottery quite fascinating in all their practicality, but also there is a lot of typology and all that involved and that has left me with a lot of question marks as well. Therefore I found this presentation interesting - expert knowledge by a now retired urban archaeology researcher.
What surprised me most was imported pottery before the medieval period. So-called proto stoneware imported from Rein area was found in 13th century Turku and surroundings in places where one could expect, Koroinen bishop's see site and in Lieto Vanhalinna hill fort, but also surprisingly in countryside-type site under the medieval layers of Turku. 14th century inhabitants of Turku used eagerly imported pottery in cooking, dining and serving their food, in fact the majority of pottery from 14th century Turku was imported. In addition to stoneware pots and jugs (from Rein and lower Saxony), also more crude grey ware pottery was imported from the southern coast of the Baltic sea. Stoneware vessels were especially favoured by the merchants and craftsmen, but the very finest of the 14th cent. pottery, the nicely decorated ones, are mainly from the Cloister quarter part of the town. Actual luxury pottery starts appearing in the 15th century.
I really look forward to the recording of this presentation, I do want to watch it again. The examples shown were indeed good, but there was a lot of terminology that was not that familiar - but I do assume this will help me improve my living history kit as well! Link to the presentation (in Finnish)
Turkulainen vahataulukotelo ~~~ Wax tablet case from Turku, kuva/photo Aboa Vetus & Ars Nova
Janne Harjula - Kirjoitusvälineet ~~~ Writing related finds
Kauppa ja kirkollinen elämä vaativat kirjoitustaitoa, ja keskiaikaiset löydötkin kertovat tästä. Keskiaikaisen Turun kirjoitusliitännäinen materiaali sisältää kirjoituspuikkoja (styluksia) eri materiaaleista, useimmiten puusta, ja vahataulun kappaleita. Nämä kertovat tilapäisten muistiinpanojen tarpeesta, vahataulu kun voitiin pyyhkiä puhtaaksi aina seuraavan käyttötarpeen osuessa kohdalle. Harjoitteluunkin ne sopivat, mutta dokumentoidusti niitä on käytetty muutenkin. Jopa upea nahkainen (kokonainen!) vahataulukotelo on löytynyt nykyisen Aboa Vetuksen kohdalta - toisin sanoen tämä saattaa viitata varakkaisiin kauppiaisiin. Vahataulukotelolla on jopa verrokki Hollannista, lähes samalla kuvioinnilla! Alkujaan nämä koristellut kotelot ovat olleet vielä värjättyjäkin, erittäin näyttäviä esineitä siis.
Erityisen paljon kirjoitusliitännäistä materiaalia oli löytynyt entisen katedraalikoulun alueelta - tämä ei ehkä ollut sinänsä yllätys, mutta näin vahva painottuminen olikin, muualta oli löytynyt yksittäisiä styluksia mutta koulun alueelta peräti 50. Katedraalikoulun alueelta löytyi myös tuohikirje, josta seuraavassa luettelossa kerrottiin enemmän. Linkki esitykseen
Medieval trade and church both required the skill of writing, and there are archaeological finds to tell a story of writing in Turku as well. The finds consist of wooden wax tablet fragments and styluses that were used with tablets, made of a variety of materials. They both imply the need for short temporary notes, a wax tablet could be wiped clean and the previous notes thus erased when needed. They are also good for practicing writing. Also a lovely leather wax tablet case has been found in a site of present day Aboa Vetus museum - in other words this might hint to wealthy merchants. There is even an extant nearly-identical twin for this leather case found in the Netherlands, with almost the same decoration motif! Originally these leaher cases were dyed, so we're talking about extra fancy items in here.
The finds of writing-related items were heavily centered to the former cathedral school area. This is by no means a surprise, but how heavily the items were centered they were, that was a bit of a surprise. There are single or few writing-related items, mostly styluses, from all over medieval Turku, but in the immediate surroundings of the school the number of those finds was 50. The cathedral school area was also the find place for the very first medieval birch bark letter found in Finland - more about that in next presentation. Link to the presentation (in Finnish)
Tuomiokirkkotorin tuohikirje ~~~ Cathedral square birch bark letter, kuva/photo SKAS 1-2/2012, Martti Puhakka / Turun museokeskus
Jussi Kinnunen - Tuomiokirkkotorin tuohikirje ~~~ Cathedral square birch bark letter
Tuomiokirkkotorin Varhaisen Turun kaivauksilta löytyi muun kirjoitusliitännäisen materiaalin lisäksi myös Suomen toistaiseksi ainoa tuohikirje. Löytö oli tehty 1400-luvun puolenvälin kerroksesta, mutta radiohiiliajoituksen tulos antoi vanhempia lukemia ajoittaen kirjeen 1300-luvun alkupuolelle tai puoleenväliin. Kirje on kirjoitettu tuohen ulkopinnalle (tämä poikkeaa tuohikirjeen yleisistä käytännöistä, yleensä on kirjoitettu sisäpinnalle), eikä kirjoittamisessa ole ilmeisesti käytetty lainkaan mustetta, vain raapustettu kirjaimet tuohen pintaan. Tekstiä oli yhdellä rivillä, kirjoitettuna latinalaisin aakkosin "virallisella", huolellisella käsialalla, ei nopeiden muistiinpanojen tekemiseen soveltuvalla kursiivilla. Tämä ja vähän enemmänkin oli luettavissa myös Janne Harjulan artikkelista tuohikirjeestä (SKAS 1-2/2012).
Kinnusen osuuden suuri paljastus, kirjeen aiemmin mysteeriksi jääneen tekstisisällön tulkinta, oli vielä julkistamatonta tietoa, joten ei siitä sen enempää vielä - artikkeli on kuitenkin kohtapuolin luvassa, joten tekstisisältö ei jää ikuiseksi mysteeriksi ollenkaan. Spoilaamatta on kuitenkin todettava, että kylläpä kirjeen muutama sana summasi ilahduttavasti yhteen keskiaikaisen Turun - kansainvälistä ja paikallista, kauppaa ja kirkollista elämää, ja aika paljon inhimillistä riveistä ja rivien väleistä. Ja ilmeisesti verrokkejakin tekstille löytyy. Ehkä vielä hienompi löytö, kuin olisi voinut olettaakaan!
From the excavations in the cathedral square Early Turku excavations the first and so far the only Finnish birch bark letter was found. The find was in the mid-15th century layer, but radio carbon dating pushed the find back to the early-mid 14th century. The writing was on the outer side of the bark (this is an exception from the usual practices of writing to birch bark, usually the writing is on the inner side), and apparently no ink was used in writing, the writing was only scraped to the bark. The text is all in one row, written in latin letters in formal textualis type of writing instead of using cursive, a style of writing more fitted to brief notes. This all has been published in an article by Janne Harjula in SKAS 1-2/2012.
The great revelation of Jussi Kinnunen's presentation, the deciphering of the text itself, has not been published before so I'm not going to spoil the surprise (an article is on its way shortly, so not much more waiting!). Even wothout actually spoiling I must say thet this one row of text nicely sums up life in medieval Turku - international and local, trade and ecclestial, and a lot of human life in text itself and the way it's written. And apparently there are other finds elsewhere to match this one. This might just be even nicer find than one could've expected!
Pitkästä aikaa kirja-arvio! Koska reissaamaan ei pääse eikä tapahtumia järjestetä, on ollut ainakin aikaa lukemiseen. Historian jännät naiset on varsin tuore kirja, se ilmestyi elokuussa 2020. Sen takana on Journalisti-lehden päätoimittajanakin tunnettu Maria Petterson. Hankin tämän kirjan ihan tuoreeltaan, mutta kouluhommat olivat pitäneet kiireisenä, ja pääsin aloittamaan tätä vasta vuodenvaihteessa. Ja pidin oikein kovin!
A book review, it's been time since I last wrote one! But since one can't travel now and all events are cancelled, there has, at least, been time to read. Historian jännät naiset (freely translated The interesting women of history) is a fairly new book, published in August 2020 and at the moment it's only available in Finnish (although I think it really should be translated!). Written by journalist and editor-in-chief of Journalisti newspaper Maria Petterson, Historian jännät naiset consists of dozens of short life stories of women who succeeded because of their talent and wits (but not necessary women who are "exemplary" and good role models - there are also stories of criminal life and even downright cruelty), from ancient Mesopotamia to the 21th century. Since the book is in Finnish only, I'll keep this English part short. All in all, a very interesting book, I truly liked it!
Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista eri alojen naisten mini-elämäkerroista, joita on yhteensä lähes sata kappaletta. Vanhin elämäkerta on n. 2285 eaa syntyneen mesopotamialaisen Enheduanna-papittaren - hän on samalla maailman ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija. Oli oikein mukavaa huomata miten paljon kirjassa oli edustettuna Euroopan lisäksi myös muiden mantereiden asukkaita. Ajallisesti naisia on kirjassa Enheduannan lisäksi antiikista 1900-lukuun. Painotus on varsin vahvasti 1700-luvusta eteenpäin, ja nuorimmat kirjaan päässeet naiset ovat menehtyneet vasta muutama vuosi sitten. Elossa olevia naisia ei kirjaan ole otettu.
Jännyys ei tarkoita tässä kirjassa esikuvallisuutta, pikemminkin oikeastaan oman tiensä löytämistä ja menestymistä älynsä ja kykyjensä takia, omilla ansioillaan. Joskus tämä on tarkoittanut myös suoranaista rikollisuutta ja julmuutta, joskus taas suoran toiminnan aktivismia keinoja kaihtamatta. Varsin usein, muttei välttämättä, kirjan jännät naiset ovat rikkoneet naisen rooliodotuksia ja astuneet ajankohta huomioon ottaen miehiselle tontille, mutta onpa mukana heitäkin, jotka ovat pysytelleet aikakautensa ja ympäristönsä hyväksymässä naisen roolissa ja toimineet mm. hyväntekijöinä ja oppilaitosten perustajina. Toisaalta miehiselle tontillekaan astuneet naiset eivät olleet toimineet täysin yksin, vaan heilläkin oli usein miespuoleinen tukija perheessä tai ystäväpiirissä, tai vaihtoehtoisesti naiset saivat tukea ja voimaa toisistaan. Monesti nainen oli myös toiminut työparin toisena puolena yhtäläisellä panoksella, mutta lopputulos on lopulta epäoikeudenmukaisesti laitettu vain miehen nimiin.
Teos on jaoteltu toiminnan alan mukaan; luvut ovat järjestyksessä nimeltään Tiedenaiset, Hallitsijat, Taiteilijat ja urheilijat, Aktivistit ja toisinajattelijat, Rikolliset ja väkivalta, Sotilaat ja vakoojat sekä viimeisenä Tutkimusmatkailijat ja seikkailijattaret. Teos käsittelee takakansitekstinsä mukaisesti naisia, joista ei historiantunnilla kuultu. Siksi monet kiistatta erittäin menestyneet ja kuuluisat naiset on tästä jätetty pois, ja mukana on kymmenittäin erittäin mielenkiintoisia mutta ainakin itselleni täysin tuntemattomia naisia, joiden elämä nivoutuu historian suuriin tapahtumiin. Ekä kuuluisimmat kirjan naisista ovat Helen Keller (1880-1968), kuurosokea kirjailija ja aktivisti, ja tanssija-laulaja Josephine Baker (1906-1975) ja viime vuonna elokuvan aiheeksikin päässyt fossiilitutkija Mary Anning (1799-1847). Suomalaisia naisia kirjassa ei ole, mutta Historian jännien naisten lopusta löytyy kokonainen kirjaluettelo aiheesta.
Formaattinsa puolesta kirja on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan pätkissä luettuna, sillä yksittäiset, irralliset elämäkerrat tuppasivat harmillisesti itselläni puuroutumaan keskenään, jos keskittyi lukemaan pitkiä aikoja kerrallaan. Tämän kirjan formaatti ei myöskään edellytä lukemistä perinteisesti alusta loppuun, onhan jokainen elämäkerta erillinen yksikkönsä ja yhden luvun sisälläkin elämäkerrat ovat ilmeisen satunnaisessa järjestyksessä. Vaikka totta puhuen nämä mielenkiintoiset elämäkerrat aiheuttivat itselleni melkein suklaalevy-ilmiön - vielä yksi pala!
Tuli tehtyä tuttavan kanssa heitetyn vitsin innoittamana Instagramiin historiadokumentti-joulukalenteri! Instagram on varsin hankala linkkien kanssa, eli tässäpä koottuna kalenteri kokonaisuudessaan. Paljon katsottavaa, koska, no, eipä tällä hetkellä kovinkaan paljoa muutakaan tekemistä ole. Mutta senkin ajan voi tietysti käyttää hyvin!
Huom. Blogger ei oikein tee yhteistyötä YouTuben kanssa, joten jos videot eivät näy alla (mobiililla ei välttämättä), tässä suora linkki YouTube-soittolistaan!
In late November I joked with my friend about extensive history documentary watching and there it came to me, the idea of history documentary advent calendar. I posted it on Instagram, but since IG is not great with links, here it is in whole. A lot to watch, but right now there is not that much else to do, either. But one can put that time to good use!
PSA, Blogger and YouTube don't seem to get along, so if there are no videos below (if you're using mobile device, that may be the case), here is a link to the YouTube playlist!
1.12. Secret Scotland with Susan Calman
Heti alkuun sarja, joka juurikin ei ole puhtaasti historiaa, vaikka sitä onkin tosi paljon. Kolme kokonaista kautta ja erittäin vaikuttavia ja kiinnostavia kohteita ympäri Skotlannin. Enpä ole koskaan paikalla käynyt, mutta tämän myötä iski hirmuinen hinku. Ja myös Susan Calman-fanitus, erittäin hauska juontaja leppoisan lämpimällä tavalla.
December 1st is for Secret Scotland with Susan Calman. Not all history, but a really, really lot of it. Three seasons of -as one might expect- impressive and interesting places all over Scotland. And since I started watching this (haven't even seen all episodes yet) I've become such a Susan Calman fan, she's nothing short of awesome -funny in a nice, warm way. Heck, I've never visited Scotland but now I immensely want to!
2.12. A Stitch in time
Joulukuun toinen päivä ja A Stitch in time. BBC:n kuusiosainen sarja parin vuoden takaa (2018), kokonaisuudessaan omistettu historiallisille tekstiileille ja niiden ennallistamiselle (nyt on tekstiilinörtti tyytyväinen, koko sarjan verran herkkuja!). Ennallistettavat vaatteet ajoittuvat 1300-luvulta 1700-luvulle, enimmäkseen taiteesta noukittuja esimerkkejä - mutta onpahan siellä joukossa myös 1300-luvun säilynyt Edwardin, mustan prinssin, asetakki. Ilahduttavan perusteellista paneutumista myös vaatteiden viestimiin asioihin ja symboliikkaan ennallistuksissa oleellisten materiaalien ja tekniikoiden lisäksi. Yhdistelmänä Ninya Mikhailan vaatehistoriantuntemus ja Amber Butchardin muotitietämys on mainio!
December 2 is for A stitch in time. This six part BBC series originally aired in 2018, and it's all about recreating historical garments (I still can't believe how awesome it is, to make an entire series on this subject!). The garments in question are ranging from the 14th century to the 18th century, mostly garments seen in art - and then there is the 14th century jupon of Edward, the Black prince! The series goes quite deep to the matters of symbolism in clothing and the actual techniques used in them. Ninya Mikhaila's expertise in historical clothing and Amber Butchard's fashion knowledge are a really delightful combination. Go watch :)
3.12. Meet the Romans with Mary Beard
Meet the Romans on kolmesainen sarja. Roomahan on tietysti erityisen tunnettu massiivisista rakennuskomplekseistaan ja keisareista ja muista rikkaista valtaapitävistä, mutta ilahduttavasti tämä sarja keskittyy tavallisiin ihmisiin. Professori Mary Beard on dokumentin juontajana vallan mainio!
December 3rd! Meet the Romans with Mary Beard is a three-part series, originally aired in 2013. Ancient Rome, of course, is known for its emperors and large buildings, but this series focuses on people - ordinary people, not just the influental and rich. And prof. Mary Beard really is just splendid!
4.12. History of Ancient Britain
History of Ancient Britain on jo yhden tavan klassikko. Arkeologi Neil Oliverin juontama sarja alkaa jääkaudesta, ja neljän jakson aikana edetään Rooman ajan alkuun asti. BBC:n laatua ja kivasti myös hieman kokeellista arkeologiaa. Mutta jos ihan totta puhutaan, kaikkein parasta saattaa silti olla Neil Oliverin murre.
December 4th! A classic indeed, BBC's 2011 series History of Ancient Britain with Neil Oliver starts from the ice age and with its four episodes, it stops where Roman Britain starts. BBC quality documentary and some experimental archaeology too, which is always super nice, but to be totally honest, the best part of this series might just be Neil Oliver's dialect.
5.12. The Celts
Hiukan yllätti, että joulukuun viidennen The Celts oli jo melkein 20-vuotias sarja (2001), niin hyvältä se edelleen näyttää. Kelttejähän jo eilisen sarjassa sivuttiin, mutta nyt mennään sitten aiheeseen hyvin perusteellisesti. Erityisen paljon tykkäsin ensimmäisestä jaksosta, jossa pyöritään Hallstattin seuduilla. Äärettömän hienoja esineitä ja mainioita maisemiakin tässä sarjassa.
December 5th! I was quite surprised to find that this series, The Celts, was made already in 2001, because it still looks quite fresh. The subject of the Celts was briefly touched in yesterday's series, but this series covers the subject much more thoroughly. I especially liked the first part, Hallstatt and all that. Very much eye candy here!
6.12. The 1940s house
Itsenäisyyspäivän kunniaksi yritin löytää suomalaisen sarjan tähän, mutta Youtube tarjosi lähinnä eioota. No, aasinsiltaa pitkin sitten tämän päivän dokumenttiin, onhan suomalaisen itsenäisyyspäivän vietto ollut kovin keskittynyttä toiseen maailmansotaan, joten siitä tämän päivän sarjakin. Sotadokumentit eivät itselleni oikein toimi, mutta tämän aihe, elämä kotirintamalla sodan aikaan, onkin sitten jotain aivan muuta. The 1940's house:ssa otetaan nykypäivän tavallisehko perhe, joka laitetaan elämään kaupunkielämää toisen maailmansodan olosuhteissa, ikkunoiden pimennyksineen ja säännöstelyineen päivineen, ohjastamassa aikakauden elämään on ryhmä asiantuntijoita. Kaikkineen mielenkiintoinen aihe - miten pyrkimys tavalliseen arkeen ilmenee hyvin epätavallisissa olosuhteissa.
December 6th! I was really trying to find a Finnish documentary (Finnish independence day), but there seems to be none on YouTube. So, for the second best option. As Finnish independence day focuses really, really heavily on surviving WWII, so does The 1940s house. More like reality series, an ordinary-ish family lives their life in wartime British town -blackouts, rationings and all that, all with expert guidance. I'm not a fan of war documents, but this one was interesting -going on with the ordinary life as well as one can.
7.12. Walking through history
Joulukuun seitsemäs, ja nyt vasta päästään Tony Robinsoniin! Hieman mietitytti miten monta herran juontamaa sarjaa voi yhteen listaan lisätä, mutta tässä siis ensimmäinenkin. Walking through history esittää brittiläistä luontoa ja maaseutua, alueellisia tyypillisyyksiä useilta historian jaksoilta kävelyreittien varrelta. Komeata katsottavaa!
December 7th! Tony Robinson. Oh dear. How many of his series can I fit into this list? Anyway, here's Walking through history, and plenty of lovely rural British langscapes and interesting regional characteristics here, from all phases of history. Eye candy, absolutely!
8.12. History's biggest fibs
Tietysti piti Lucy Worsleykin mahduttaa mukaan (ja lisää tulee myöhemmin listassa!). Worsleylla on vaikuttava ura historian parissa, mutta samaan hän on aikaan erittäin etevä kertomaan tarinoita historiasta - ja tarinoistahan on tässä dokumentissa juurikin kyse! Hieno näkökulma siihen, miten historia on ennen kaikkea niin kuin se kerrotaan, ja hyvä kertomus on ihan yhtä tärkeää kuin se, mitä oikeasti tapahtui.
December 8th! Of course Lucy Worsley had to be included! Her career as a historian is impressive, and she is just a great storyteller as well. Therefore I think it's just good and proper that she has presented quite a few history documentaries. In this one, History's biggest fibs, I like the general idea of how history is largely made of stories as well, and how a story is told is equally important as what happened.
9.12. Tales from the green valley
Tales from the Green Valley oli ilmestyessään melkoisen erikoinen ja ennen näkemätön konsepti - ja ehdottoman positiivisella tavalla. Tässä sarjassa ryhmä historian ammattilaisia pyörittää 1600-luvun alun maatilaa vuoden ajan aikakauden menetelmillä ja tekniikoilla - äärettömän opettavaista ja elävän historian ystävälle ihan parasta mahdollista katsottavaa. Itse olen katsonut tämän useampaan kertaan, ja joka kerta iskee tietty "mää kans" -mieliteko avotulikokkauksesta sikolätin rakentamiseen. No niin, nyt on varoitettu :D
December 9th! When it comes to living history in documentaries, Tales from the green valley was something not quite seen before. A team of history professionals run an early 17th century farm for a year, from autumn to autumn using period techniques and equipment. Extremely educational, and a real treat for a living history geek - so much to learn! I've watched this several times, and after each time I be all like "I want to build a pigsty and a hedge!". You have been warned :D
10.12. Dark ages, the age of light
Siinä missä eilisen sarja oli äärettömän käytännöllinen, tämän päivän sarja on tyyliltään enemmänkin perinteinen dokumentti. Dark ages - termille ei oikein vakiintunutta, hyvää suomalaista käännöstä oikein ole, mutta tämä sarja keskittyy varhaiskeskiajan ympärille, 300-1000-luvuille, erityisesti keskittyen aikakauden taiteeseen. Eli paljon nättejä esineitä! Kiva sarja, vaikka hieman soraääniä onkin kuultu liittyen ensimmäisessä jaksossa esitettyihin teorioihin.
December 10th! Where as yesterday's series was very hands-on, today's Dark ages, the age of light is more like a classical documentary on style. It dives deep into the dark ages (4th to 11th century) especially focusing on art of the era. So lots of pretty things here! Some slight protests have been heard due to some theories in the first episode, but good none the less.
11.12. Bone detectives
Luut voivat kertoa ihmisestä varsin paljon! Vaikka tämän päivän sarja onkin paikoitellen vähän, no, epämiellyttävä (ja ihmisjäänteiden kanssahan siinä nimen omaan tehdään töitä), se on myös melkoisen opettavainen mitä tulee osteologiaan ja ihmisjäänteiden arkeologiaan. Jotenkin ilahduttavaa, miten tässä tuodaan esille tavallisten, historian unohtamien ihmisten elämäntarinoita - niiden, joista ei kirjallisia lähteitä jäänyt. Ja kakkoskaudella ruutuun pääsee Raksha Dave, olen tykännyt kovin jo Time Teamin ajoista!
December 11th! Bones can tell so much about a person! Although a bit gruesome at times, Bone detectives is a super fascinating trip to the world of burials and osteology and the archaeology of human remains -but more than that, the life stories of those individuals, real people without written records. And there's Raksha Dave in season two, I have been a fan since her appearances in Time team.
12.12. If walls could talk
If walls coul talk on, lyhyesti, historiaa kodista huone kerrallaan. Sarja tutkii sitä, miten huonetilat, sisustus ja niiden käyttö on muuttunut keskiajalta alkaen ja tähän päivään saakka. Listan toinen Lucy Worsleyn dokumentti!
December 12th! If walls could talk is, to cut it short, history of home, room by room. From the medieval times to today, it explores how rooms themselves have changed, and how the activities carried out in those rooms have changed as well. Another Lucy Worsley documentary series in this list, by the way!
13.12. The truth about christmas carols
Joululaulujen historia oli vähän tuntemattomampaa alaa itselleni, joten tässä tulikin aika paljon uutta tietoa (joskin tietysti painottuen BBC:n kyseessä ollessa englantilaisiin carol'eihin). Paljon monipuolisempi tausta kuin olisi voinut kuvitellakaan! Tämä taisi myös olla listan ensimmäinen yksittäinen dokumentti, ts. ei osa sarjaa :)
December 13th! The truth about christmas carols, a BBC documentary. Really some new information, at least for me! Carols, of course, are an essential part of christmas, and the history of carols is more complicated than one might think. This documentary also seems to be the first single (ei. not a part of a series) in this list :)
14.12. Worst jobs in history
Worst jobs in history, listan toinen Tony Robinsonin sarja! Mahdottoman viehättävä kokeellisen arkeologian tai elävän historian lähestymistapa erilaisiin vähemmmän miellyttäviin tapoihin tienata elantonsa, alkaen varhaiskeskiajalta. Ja Tony Robinson toki testaa kaikki tehtävät itse!
December 14th! Worst jobs in history, another Tony Robinson series! A lovely experimental archaeology/living history approach to various ... unpleasant... jobs from the early medieval era on. And of course Tony Robinson tries them all out!
15.12. Let's cook history
Let's cook history on, kuten nimestä voisi päätelläkin, ruokahistorian sarja. Liikkeelle lähdetään antiikin Roomasta, ja sarja kattaa ajan 1800-luvulle saakka. Ajanjakso pitää sisällään melkoisen paljon yhteiskunnallisia muutoksia, eikä ruokakaan ole yhteiskunnasta irrallaan - sekin ilmaisee yhteiskunnallista asemaa ja kertoo esimerkiksi kontakteista.
December 15th! Let's cook history is, obviously, a food history documentary series. Starting from the Roman era and going all the way to the 19th century, the timespan covers quite significant changes in society. And food is, after all, so much more than just something to keep hunger away - it tells stories of contacts and status, for example.
16.12. 12 days of Tudor christmas
Varsin viehättävä katsaus siihen, miten joulua vietettiin 500 vuotta sitten. Ja siihenhän liittyy paitsi tuttuja perinteitä, myös paljon piirteitä jotka ovat nykyjoulussa vieraita. Ennallistukset ovat mielestäni aina tosi viehättäviä, ja tässähän on sitten uudelleenluotuna kokonainen 1500-luvun joulujuhla pitopöytineen. Ja juontajana Lucy Worsley! harmi vaan, että tämä näemmä poistettiin Youtubesta kokonaan heti soittolistan kokoamisen jälkeen, mutta jos tämä tulee jossain vastaan, kannattaa katsoa!
December 16th! Lucy Worsley's 12 days of Tudor christmas is really a lovely look on how christmas was celebrated 500 years ago. A lot of unfamiliar features, but also something we do know! I for one am a big fan of recreated things - and here we have a whole Tudor christmas feast. And, of course, there's Lucy Worsley. Unfortunately this documentary was apparently completely removed from YouTube right after I made this playlist, but should you come across it, do watch!
17.12. Dan Snow's Norman walks
Dan Snow's Norman walks toimii aika tavalla samoilla periaatteilla kuin muutaman päivän takainen Tony Robinsonin Walking through history, mutta tässä käsitellään huomattavasti rajatumpaa aikajanaa. Mutta erinomaisen kauniita maisemia ja muutenkin hienoja kohteita tässäkin!
December 17th! Dan Snow's Norman walks has pretty much the same theme as previous Tony Robinson's walking through history, but a lot narrower time span - the Norman era. But a lot of really awesome langscapes and other eye candy in here as well!
18.12. History cold case
History cold case'lla on aika paljon yhtäläisyyksiä aiemman Bone detectives'in kanssa. Sarjassa tutkitaan arkeologisia ihmisjäänteitä nykyisen rikostutkinnan keinoin, ja selvitetään faktoja vainajan elämästä, elinolosuhteista ja kuolemasta. Joka vainajasta tehdään myös kasvorekonstruktio, tykkään niistä kovin. Tuovat kertaheitolla menneisyyden ihmisen "oikeammaksi" ja samaistuttavammaksi.
December 18th! History cold case series has similarities to Bone detectives, hinted earlier. In this series archaeological human remains are being examined using forensic methods, and the team finds out about their life and living conditions as well as their death. Every person examined also gets a facial reconstruction. I love those, they make a long since deceaesed person much more relatable and sort of alive.
19.12. Victorian farm
Victorian farm'ia pyörittävät sama tiimi, johon jo Tales from the Green Valley'ssa tutustuttiin. Ja konseptikin on samantyyppinen, maatilaa hoidetaan kuten aikoinaan tehtiin, samoilla välineillä ja menetelmillä. Tällä kertaa vuosi on 1880, varsin mielenkiintoista aikaa - vanhaa perinnettä ja myös aivan uutta!
December 19th! Victorian farm has the very same lovely team that already gave us Tales from the green valley. The concept is similar too -to run a farm like they used to, this time in the year 1880. An interesting era, something old and something very new!
20.12. Secrets of the stone age
Secrets of the stone age on kaksiosainen sarja. Koitin etsiä tälle päivälle dokkaria tai -sarjaa joka ei olisi brittiläinen tai kertoisi Britanniasta (ei sillä että niissä vikaa olisi, ovatpa vain tässä listassa varsin hyvin edustettuina). Ja hyvä löytyikin, tämä saksalainen sarja kattaa maantieteellisesti alueen Turkista Tanskaan. Hienoja maisemia, mielenkiintoisia kohteita ja kivasti muinaistekniikkaakin!
Secrets of the stone age is the two-part series for today. I was looking for a documentary or -series not focusing on Britain and preferably about prehistory (not that there's anything wrong with Britain but it's been quite well presented). And I found a treat! A German series spanning geographically from Turkey to Denmark, beautiful landscapes, interesting sites and quite a lot of ancient technology, too!
21.12. The Viking sagas
Tämän päivän dokumentti on enemmänkin kirjalliseen kulttuuriin kallellaan. Viking sagas pureutuu varsin syvälle kulttuuriin ja yhteiskuntaan, jossa saagat syntyivät. Erityisen perusteellisesti tässä keskitytään Lohilaaksolaisten saagaan. Kuvaamassa ollaan käyty jopa alkuperäisillä tapahtumapaikoilla, Islanti vaan on <3
Today's documentary is The Viking sagas. Digging deep to the viking sagas and the culture they were born in, this documentary focuses especially on the Laxdaela saga. Parts of this documentary were even shot in the actual place where the events happened! Iceland is just <3
22.12. Tales from the royal bedchamber
Tämän päivän dokumentti keskittyy kuninkaallisiin makuuhuoneisiin. Huonetiloja, niissä tehtäviä toimintoja ja yksityisyyden käsitettä käsiteltiin jo muutama päivä sitten, mutta kuninkaallisten huoneethan ovat sitten aivan tapaus erikseen! Dokumentti käsittelee sekä sängyt, nukkujat että sen, mitä kaikkea muuta menneisyyden kuninkaallisissa makuuhuoneissa tapahtui.
Tales from the royal bedchamber is the documentary for today. A few days back another Lucy Worsley documentary touched the topic of how the concept of privacy has evolved -and royal bedchambers are really the extreme on that matter. The beds themselves, who slept in them and what else was going on in historical royal bedrooms.
23.12. Secrets of the castle
Ehdottomasti parhaat viimeiseksi! Secrets of the castle on vaan mahdottoman hieno kokonaisuus. Guedelonin linna, jota rakennetaan Ranskassa keskiaikaisin menetelmin, ja tekijätiiminä sama ryhmä johon jo Tales from the Green Valley'ssa tutustuttiin. Eli luvassa taas menneisyyden arkea (tässä tapauksessa 1200-lukua) ja työmenetelmiä, kivenhakkaamisesta leipomiseen. Erittäin inspiroiva sarja!
Saving the absolute best two for last! Secrets of the castle, what's not to love? Guedelon castle (a building site where a castle is being constructed using medieval methods only), the team who brought us Tales from the green valley and detailed snapshots of everyday life and work needed in the castle building site, from baking to masonry. Truly inspiring!
24.12. A Tudor feast at christmas
Viimeinen listan dokumentti on A Tudor feast. Ja sama historian ammattilais-tiimi kuin eilenkin, tällä kertaa 1500-luvulla. Alun perin tosin ajattelin tähän paikalle Tudor Monastery Farm -sarjaa, joka ihan heittämällä on kyllä ollut itselleni vaikuttavin ja inspiroivin, mutta no, jouluaatto ja tämähän on samaa jatkumoa (ja siitä näemmä puuttuu ensimmäinen jakso Youtubesta tällä hetkellä kokonaan). Mutta tämähän on siis äärettömän hienoa katsottavaa tämäkin. Periaatteetkin ovat samoja, ammattilaistiimi ennallistaa menneisyyden elämää ja ympäristökin on superhieno!
The last documentary in this advent calendar is A tudor feast. This is by the same team of experts as yesterday's Secrets of the castle, this time set in the 16th century. I was really thinking of placing Tudor monastery farm as the documentary for this day, as it has definitely been the series that has impressed and influenced me most, but well, christmas and all (and episode 1 of Tudor monastery farm doesn't seem to be on YouTube atm). But this is nothing short of awesome as well -you know the drill: history experts recreating past life hands on in a super beautiful setting!
Taannoin tuli - jälleen kerran- vastaan tilanne, jossa penkin päälle istuma-alustaksi ajateltu lampaantalja kastui epävakaisessa Suomen kesässä. Taljan kuivattaminenhan on yhden lajin operaatio itsessään ja kastuneet taljat jäävät herkästi koviksi ja koppuraisiksi, joten historian saatossa asiaan olikin keksitty ratkaisu - ryijy villaisena ei koppuroidu ja sen saa järkevästi kuivaksikin. Aloitin asiaan tutustumisen ja kudoin siinä ohessa pienen penkinpäällis-ryijynkin testikäyttöön. Ja olen muuten vakaasti sitä mieltä, että ryijyjä pitäisi näkyä historianelävöityksessä paljon nykyistä enemmän! Nyt sitten suunnitteilla onkin jo seuraava, isompi projekti - tällä kertaa sellainen, joka vastaisi paremmin sitä, mitä historiallisista ryijyistä tiedetään. Mutta ensin vähän tästä ja siitä, mitä keskiaikaisista ja hieman uudemmista renessanssin ryijyistä tiedetään.
Last summer I - once again- came across a situation when my sheepskin, placed to a bench in order to make it comfortable for sitting, got wet as Finnish summer weather is somewhat unpredictable. Drying a sheepskin is an operation in its own right, it easily ends up as stiff and wonky. A solution had been invented, though - a rya, all-woolen fluffy textile, doesn't end up wrinkly when drying, and even the drying is easier. I familiarized myself with this subject, I got a little carried away, and decided to weave a small bench rya for me to use in living history context. And I do think that ryas should be seen a lot more often than they now are! Now I'm planning on weaving an actual large rya, which would resemble the real historical ryas and have its basis on what we know of medieval and very early modern ryas. But before that, a bit on this project and what we really know of medieval and renaissance ryas.
Ryijyn historiaa ~~~ History of ryas
Mistä ne ovat lähtöisin?
Nykyisin ensimmäinen mielleyhtymä ryijystä saattaa olla värikäs, pörröinen seinävaate, mutta alkujaan ryijy oli jotain aivan muuta, ennen kaikkea peitto. Ryijymäisten tekstiilien alkuperästä ei kovinkaan varmaa tietoa. Pronssikauden Tanskassa villakuituja ommeltiin kankaaseen (ts. hieman eri tekniikka kuin mikä myöhemmin oli käytössä), ja Ruotsista Valsgärden tunnetulta kalmistoalueelta tunnetaan vendelaikaisia (n. v. 550-800 jaa) kangasjäänteitä, joissa on villakankaaseen kudottuja villatupsuja. Koko viikinkikulttuurin vaikutuksen alla olleelta alueelta Brittein saarilta Islantiin ja Ukrainaan tunnetaan useita esimerkkejä vastaavasta "tekoturkikseksikin" kutsutusta kankaasta. Tämä tekstiili eroaa varsinaisesta ryijystä sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan siinä, että sen nukka on kehräämätöntä villaa, mutta mieluusti pitäisin sitä edeltäjänä nykyisen kaltaiselle ryijylle.Tällaisia tekstiileitä ja erityisesti niistä tehtyjä viittoja on kutsuttu Islannissa nimellä röggvarfeldir ja vararfeldir. Niitä toimitettiin myös paljon vientiin 1000-1100-luvuilla, mutta niiden suosio väheni 1200-luvulla.Viikinkiajan ja varhaisen keskiajan jälkeen seuraakin muutaman sadan
vuoden tauko ennen kuin ryijymäiset tekstiilit ilmestyvät lähteisiin
uudelleen.
Where did they come from?
Nowadays the first thing that comes to mind (if any) when people speak of ryas are colourful wall hangings, but originally a rya was something quite different. first of all it was a bedcover, a blanket of sorts. The earliest origins of a rya are somewhat lost in time, but in Northern Europe first rya-like textiles come from the bronze age. In bronze age Denmark unspun wool was sewn to a woven fabric (a bit different technique than the one used later), and the famous Swedish Valsgärde burial site has remains of vendel period (c. 550-800 CE) fabric that has unspun wool fluff woven into it. All over the viking world, from the British isles to Iceland and Ukraine, several examples of fabric also known as fake fur are known. The difference between these textiles and modern ryas are that the pile now is of yarn, during the viking age pile was unspun, but it would make sense to consider these as the predecessors to ryas. These textiles, especially cloaks made with woollen pile, were highly regarded and even widely traded. In Iceland they were known as röggvarfeldir or vararfeldir. They were most popular in the 11th-12th century, but the trade all but stopped in the 13th century. After the early medieval period there is a gap of a few hundred years before rya-like textiles appear in records again.
Villatupsuista keskiaikaista tekstiiliä Islannin kansallismuseossa ~~~ Medieval woolen textile with unspun pile in Icelandic National museum.
Kuka käytti ryijypeitteitä?
Ryijypeite mainitaan 1420-luvulla Ruotsissa Vadstenan luostarin nunnien nukkumavarusteiden mukana, muina varusteina mainitaan villapeitteet ja taljat. Yksityiskohtiin tämä nukkumavarustelistaus ei mene eikä esim. väreistä ole mainintaa, mutta tästä voisi päätellä että ryijypeitteitä on käytetty varakkaissa talouksissa peitteinä muutenkin 1400-luvun alkupuolella (nunnat tuskin olisivat keksineet tarvikkeitaan aivan tyhjästä, ja usein nunnilla oli tausta varakkaasta perheestä). Mahdollista on että luostarit kutoivat itse myös käyttämänsä ryijyt. Myöhemmin 1400-luvulla ryijyt mainitaan testamenteissa peitteenä myös linnoissa, kartanoissa ja porvareidenkin omistamina. Ne toimivat Norjassa myös 1400-luvun lopulla maakauppojen maksun osana.
Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulta alkaen linnoissa ja kartanoissa määrättiin pidettäväksi varastokirjanpitoa, ja näin tekstiilien - ryijypeitteidenkin - määristä ja esiintymisestä on paremmin tietoa. Esimerkiksi Turun linnassa niitä oli 1540-41 37 kappaletta, osin näistä tekstiileistä on mainittu jopa kunto ja muita yksityiskohtaisia tietoja. Ryijyt olivat ilmeisen yleisiä nukkumavarusteita (vaikka vielä 1540-luvulla petivaatteita ylipäätään oli inventaareissa varsin vähän) ja niitä pidettiin arvokkaina. Paitsi linnoissa itse tehden, linnat saivat ryijypeitteitä myös veronmaksun välineinä. Suomessa ryijyn esiintymisalue on ollut 1500-luvulla ilmeisesti painottunut etelään (ruotsalaisvaikutusta?), ryijyt olisivat olleet Savossa ja Pohjanmaalla harvinaisempia kuten olisivat olleet myös pohjoisessa Ruotsissa. Paitsi linnoissa ja kartanoissa, ryijypeitteitä on ollut 1500-luvun puolivälissä myös rikkailla kauppiailla. Myös Ruotsin kuninkaallinen perhe käytti ilmeisesti tällä ajanjaksolla ryijypeitteitä. Myös Norjasta ja Tanskasta tunnetaan linnoista ja aatelisten omaisuusluetteloista ryijyjä 1500-luvulla. Kuninkaallisella päätöksellä myös suojattiin ryijykauppaa, kun Kustaa Vaasa antoi öölantilaisille luvan jatkaa perinteikästä ryijyjen myyntiä Saksaan (ts. ryijyillä oli kysyntää Saksassakin).
1600-luvun alusta alkaen ryijypeitteet vähenevät linnojen ja kartanoiden tilikirjoista (ylhäisö siirtyi käyttämään toisenlaisia peitteitä), mutta muuten ryijypeitteiden käyttö levisi laajemmille yhteiskuntaluokille. Kansanomaisessa käytössä, käyttöesineinä vaikeissakin olosuhteissa kuten saaristossa, ne sitten pysyivätkin paikoin 1900-luvun alkuun saakka.
Who used rya covers?
In 1420 a rya blanket is mentioned in bridgettine convent rules in Vadstena, Sweden, as a part of nun's bed textiles (also the rules mention woollen coverlets and animal skins). This listing does not specify details, but I think it's not far-fetched to think that by this time rya coverlets were a relatively common feature in at least wealthier households - the nuns were, after all, largely from well-to-do families. It is possible that convents wove the ryas they used. Later in the 15th century ryas are mentioned in wills and testaments as coverlets in castles, manors and even owned by the bourgeoisie. In Norway they are mentioned as being a part of a payment when a piece of land was purchased.
In early 16th century, when king Gustavus Wasa was the king of Sweden, castles and manors were required to write accounts and inventories of their possessions. Even textiles were a part of these inventories, and therefore we know a lot more of ryas as well. For example in Turku castle, Finland, there were 37 ryas altogether in 1540-41, and even the appearance and condition is sometimes mentioned. Ryas were apparently quite common as bed textiles (although the number of bed textiles in all was quite small at this point), and they were considered as being valuable. The castles wove their ryas, but some were also acquired as means of tax payment. During the 16th century in Finland ryas were pretty much a southern phenomenon, and it's quite easy to think of them as being a part of Swedish influence, in Ostrobothnia and Savonia they were much less common (same goes for northernmost Sweden). As previously mentioned, ryas appear in castles and manors, but also merchants owned them in the mid-16th century. Even the Swedish royal family might've used them. Also Nowegian and Danish inventories from castles and noble households mention ryas in the 16th century. Ryas were also mentioned, when king Gustavus Wasa gave the people of Öland island an official permit to continue their traditional rya trade with Germany (ie. ryas were sought after in there as well).
In the early 17th century ryas apparently go out of fashion, and the very wealthy switch to different kind of coverlets. Ryas continue to spread to other classes, though, and in traditional folk use they were worn even in very demanding circumstances all the way to the early 20th century.
Keskiaikaiseen asuun ennallistettu nunnan kamari Vadstenan luostarin museossa. Tässä tosin ei ole sänkyryijyä. ~~~ Reconstructed medieval nun's chamber from Vadstena monastery. No bed ryas here, though.
Miltä ne näyttivät?
Miltä nämä varhaiset ryijypeitteet sitten näyttivät? Viikinkiajan "tekoturkistekstiileiden" joukosta tunnetaan myös värjättyjä kappaleita, krapilla värjättyä punaista (joissain lähteissä vaaleanpunaista) nukkaa, ja joissain tapauksissa myös taustakangas on ollut värillinen. 1200-luvun islantilaisessa lakitekstissä mainitaan värjäämättömien, sinisten ja punaisten tekstiilien lisäksi raidalliset karvaviitat.
Birgittalaisnunnien 1400-luvun ryijyjen ulkonäöstä ei ole tietoa, mutta seuraavalta vuosisadalta tiedetään enemmän. Osassa 1500-luvun tilikirjoja on mainittu myös peitteen värit. Yleisimmät teksteissä mainitut näkyvät olleen yksivärisiä valkoisia, harmaita tai mustia, luultavasti siis värjäämättömiä. Jonkin verrran lampaan omista väreistä on myös sommiteltu raitoja ryijyyn, erityisesti mustavalkoisia mainitaan.
Muitakin värejä on mainitusti käytetty, värikkäimmissä jopa viittä eri väriä, mutta nämä ovat selkeästi vähemmistössä ja enimmäkseen käytössä linnoissa ja kuninkaankartanoissa. Ensimmäinen varmasti kuviollinen, vaakunakuviolla varustettu, on mainittu herttua Juhanan hovista (vaan olettaisin tässä, että kuvio on ollut ryijyn tasaisella puolella, ei nukassa sillä nukkuessa nukkapuoli pidettiin alaspäin, nukkujaa kohti, ehkä se voisi olla ollut kirjottukin). Kuviolliset taustat on muuten useissa tapauksissa mainitusti tehty vippelätekniikalla, ts. kudontatermein kolmivartisella ruusukkaalla.
What did they look like?
So, what did these early rya coverlets look like? Among the viking age "fake fur" textiles there are some with madder dyed red pile (pink in some sources), and also in some examples the ground weave was dyed too. in 13th century Icelandic law texts undyed, blue and red piled textiles are mentioned, as are striped "fur" cloaks.
The appearance of the rya coverlets used by the bridgettine nuns remains unknown, but we know more of the 16th century ryas. In some accounts and inventories even colours are mentioned. Most ryas seem to have been single-coloured, most likely undyed whites, greys and blacks. Sometimes also striped black and white ryas appear in records.
Other colours are mentioned too, but they are much less frequent, and typically appear in castles and crown manors. The most colourful ryas have been stated to been woven of five different colours. First one especially mentioned to have a figure, an image, woven to it, is from duke John's court in Turku castle (he resided there 1556-1563, the image was his coat of arms). Not mentioned, but I assume this image was on the ground weave side of his rya, as the rya was worn pile down, towards the sleeper - it might've been woven, but it could well have been embroided as well. Other examples of patterned ryas are describes as being woven using vippelä technique (three-shaft rosepath pattern).
Turun linnan kirjanpito on ollut ihastuttavan yksityiskohtaista 1500-luvun alkupuolella ja keskivaiheilla. ~~~Turku castle inventories have been delightfully detailed in the early-mid 16th century
Vielä
1900-luvun alussa käytössä olleiden saaristolaisryijyjen on sanottu
muistuttavan vanhoja käyttöryijyjä, ja siinä missä koko nukkapuolen
kuviointi on uudempien seinätekstiili-ryijyjen ominaisuus,
saaristolaisryijyissä on usein ollut värikäs nukkapuolen reuna
kiertämässä yksiväristä (luonnonväristä) keskustaa, joka on joskus voinut olla erikseen kudottu ja kiinni ommeltukin.
Saaristolaisryijyissä taustapuoli on myös joskus vuoritettu
villakankaalla.
Tilikirjoista ja dokumenteista löytyy
mainintoja että on ostettu, tuotettu tai jopa varastettu nukkalankaa
ryijyyn, ts. näissä nukka on juurikin lankaa eikä kehräämätöntä villaa.
Näin ryijy olisi ollut materiaaleiltaan nykyisenlainen varmasti jo 1540-luvulla. 1540-luvun lähteitä mainitaan myös sekä kudonnan loimi- ja kudelankoina käytetyn yleisimmin villaa ja joissain harvinaisemmissa tapauksessa myös hamppulankaa. Kansanperinteessä esiintyy myös tekstiilisilpun käyttäminen nukkana tai nukan osana, tämä tunnetaan sekä Suomesta että Norjasta mutta tämä lienee nuorempi piirre .
Mitä
tulee ryijyjen kokoon, 1500-luvun lähteet mainitsevat ryijyjen kooksi
2-3 x 4 kyynärää, harvemmin 5 (120-180 x 240/300 cm). Kansanperinteen
mukaan ryijy kudottiin pitkittäissuunnassa kahdesta osasta ja ommeltiin sitten yhteen. Se tehtiin sängyn kokoiseksi ja tyypillistä oli että sängyn
jakoi monta henkilöä, näin peitteen piti riittää kaikille.
The archipelago ryas that were still used in the early 20th century have been said to resemble historical bed ryas, and where the colourful and patterned pile side is a modern wallhanging-rya feature, archipelago ryas sometimes have a contrasting coloured border that is encircling an undyed, single coloured center part. Sometimes the border was woven separately and later sewn on. Occasionally the ground weave side was lined with woollen fabric.
Historical accounts and documents mention, that yarn for rya pile was purchased, produced or even sometimes stolen, ie. pile was definitely made of yarn already in the 1540s instead of unspun wool tufts. Sources from the same decade also speak of warps and wefts of the weaving mostly being made of wool and in rare occasions, flax. In folk tradition there are notes of textile scraps used as pile or part of the pile, this is known from from both Finland and Norway, but this might be a newer tradition.
When it comes to the size of the ryas, 16th century sources have the measurements delightfully precisely written down - they are mostly 2 to 3 ells x 4 (rarely 5) ells (120-180 x 240-300 cm). Folk tradition says that a rya was woven lenghtwise in two pieces, and then sewn together. As it was typical for several people to share a bed, a rya should've been large enough to cover all the sleepers.
1700-1800-luvun vaihteen saaristolaisryijy ~~~ late 18th - early 19th century archipelago rya. kuva/photo Museovirasto
Oma testi
Lähdin tekemään pientä testiversiota ja nimen omaan istuinalusta-lampaantaljan korviketta ennen tulevaa, isompaa kudontaprojektia. Ohjelmassa oli siis istuinalunen, vaikka tällaiselle käytölle en olekaan löytänyt tuon taivaallisen ensimmäistäkään lähdettä. Näin ollen tämä testiversioni on siis käytössä lähinnä sellaisissa tilanteissa, joissa historiallisuusvaatimukset ovat löyhemmät - joka tapauksessa pienenä piiloagendana ajattelin yrittää normalisoida ryijytekstiilinkin käyttöä historianelävöityksessä koska niitä näkee ehdottomasti aivan liian vähän. Ja onhan penkkiryijy siviilikäytössäkin osoittanut hyödyllisyytensä. Ja kissan nukkuma-alustana toki.
I started making a small test version and especialy one to substitute a seatcover-sheepskin before weaving a larger actual rya project. I must make a disclaimer, though, I have not found any references of rya weave being actually used like this. Therefore my small benchcover will be in use only in events where requirements for authenticity are less strict. None the less I have a hidden agenda with my little benchcover, to normalize rya textiles in living history use, because they really are seen way too seldom. And I must say that this little textile of mine has proven to be very practical, even in non-living history use. And my kitties love it.
Nukkalangan solmu loimeen ~~~ Pile yarn knot in warp
Toivottu pituus saavutettu, loimilangat poikki. ~~~ Desired length is achieved, warp threads cut
Virittelin työni pyöreän loimen villalangasta pahvikehykselle paremman kudontavälineen puutteessa (ja en muuten suosittele tällaista kudontatapaa yhtään kenellekään, olipa hermojaraastava kokemus). Työssä oli yhteensä 68 loimilankaa ja työn leveytenä 30 cm. Kudelankana käytin luonnonvalkoista villalankaa, nukkalankana muusta kudonnasta jääneitä loimen tutkaimia, ts. sitä osaa loimesta jota ei voi kutoa. Hyvää lankaa ja puolimetrisiä pätkiä kuitenkin, joten tässä päätyivät käyttöön! Pujottelin kudelangan palttinana, ts. yhden yli, yhden ali ja lisäsin nukkakerroksen kolmen kudelankakerroksen välein. Koska kudelankamateriaalia oli reippaasti, laitoin nukkasolmut kaksinkertaisesta langasta. Tekniikkana tällainen nukan lenkiksi jättäminen on ollut käytössä ilmeisesti lähinnä Ruotsissa Smålantilaisessa kansanperinteessä (ja sielläkin oikeastaan toisella tavalla), mutta toi ainakin enemmän pehmikettä istujan pyllyn ja penkin väliin. Viimeistelin tekstiilin pujottamalla loimen jämät takaisin muuten hieman löysään pohjakudokseen.
Because of a lack of a proper weaving loom, I improvised a makeshift round loom out of cardboard (and I absolutely do not recommend this kind of weaving for anyone ever, it was absolutely nerve-wrecking). I had 68 warp threads and weaving width of 30 cm. Warp was of naturally white wool as was weft, and as pile yarn I used white and undyed black warp leftovers, ie. the parts of warp that one can't weave. Good yarn none the less, and in half a meter lengths, so here they found their use. I wove the ground weave in tabby, over one, under one, and added a row of pile after three rows. Because I had plenty of scraps for pile, I used my pile yarn double. As a technique double pile yarn has been in use in Sweden, folk tradition in Småland (but even there not precisely like this, apparently), but after all, this means more insulating wool material between a sitter and their bench. I finished the weaving by weaving in the ends back to the ground weave, which was loosely woven anyway.
Työn takapuoli ennen päättelemistä ~~~ Backside before weaving in the ends
Etupuoli ennen päättelemistä ~~~ Frontside before weaving in the ends
Seuraavaksi sitten varsinaisen nukkumaryijyn pariin, siitä sitten toisessa postauksessa!
Next up the actual sleeping rya, more on that in another post!
Nukkumaryijy se tämäkin, tavallaan. ~~~ Bed rya of sorts, this one.
Lähteet ~~~ References
Ewing, Thor: Viking clothing. Tempus publishing
Geijer, Agnes: Ur textilkonstens historia. Gidlunds förslag, 2006
