Euran muinaistaitoseminaari 2018 ~~~ Ancient crafts seminar 2018 at Eura

Lähes täysi luentosali, mukana kuvassa myös oma luentoprojekti! ~~~ Almost full lecture hall and also my little sock project!

Maaliskuun alussa Euran koulukeskuksessa kokoonnuttiin muinaistaitojen teemalla Keramiikasta lasihelmiin – muinaisten kädentaitajien jäljillä -seminaaripäivälle. Yksi luento valitettavasti jäi alkuperäisestä kokonaisuudesta uupumaan, sillä Mikko Moilanen oli kipeänä eikä päässyt puhumaan erikoisalastaan, miekoista ja niiden valmistamisesta. Vaan hyvä seminaari ja mainio kokonaisuus oli kyseessä silti!

In the beginning of March a seminar concerning different kinds of ancient crafts was held in Eura, namely From pottery to glass beads -tracking the ancient craftspeople. Unfortunately one lecture was lacking since Mikko Moilanen took ill and therefore he was unable to speak about his area of expertice, swords and making them. But in spite of that, it was a very inspiring and interesting day!

Kampakeraaminen astia ~~~ A pit-comb ware pottery, photo Wikimedia Commons

Elsa Hietala - savimakkaroita, kalakeittoa ja tuohitervaa – kivikautisen keramiikan valmistus- ja käyttökokeita Kuralan Kylämäessä

Hietala (maatalousmuseo Sarka) kertoi jokusen vuoden takaisista keramiikkakokeiluistaan Turussa Kuralan Kylämäen museossa, jossa toimi aikoinaan arkeologian opiskelijoiden keramiikkakerho. Kivikauden keramiikkahan on varsin vaihteleva käsite, pitkän ajan alle mahtuu monenlaista tyyliä ja tekniikkaa. Käypäisää materiaalia lounaisesta Suomesta on saatavilla hyvinkin monin paikoin, ja työstövaiheiden (nosto, lepuutus, kuivatus, varsinainen työstö) ja erilaisten sekoiteaineiden (keramiikkamurska, simpukankuorirouhe, karvat, palanut luu, hiekka) kautta saatiin käypäisää lopputulostakin.  Hietala kertoi myös astian rakennekokeiluista, keramiikan poltosta kivikautiseen tyyliin ja ennen kaikkea käyttökokeista. Miten onnistui kivikautisen tyyppisillä astioilla ruuanlaitto, ruuan säilytys tai koivuntuohitervan poltto?

Ja nyt sitten alkoi tietysti tehdä mieli alkaa testailemaan koivuntuohitervan tekoa. Ja varmaan kesällä tuleekin tapahtumaan, kun kerran (ainakin paperilla) oli noinkin helpon kuuloista.

Elsa Hietala on experiments in making and using stone age pottery 

Elsa Hietala from the museum of agriculture Sarka gave us the first lecture of the day. She told us about the experiments concerning stone age type ceramics, made in Kuralan Kylämäki open air museum in Turku. In the museum premises a pottery club for archaeology students used to take place. Stone age pottery is, obviously, a very diverse subject, and there are quite a few materials and techniques that had been in use during that time. Hietala mentioned that clay suitable for pottery is available in quite a few places in SW Finland. Experimenting various processes (digging up the clay, letting it settle, drying and finally actually mixing clay with the tempers and shaping the vessels) and properties of different tempers (such as seashells, chamotte, sand, hair, burned bone...) also good results were achieved. Also she mentioned experiments on shaping the vessel and firing the pottery stone age  style. Hietala also spoke about usage of the vessels, cooking with them, storing food in ceramic pots and making birch bark tar by using replica stone age pottery.

And now I feel like trying my hand on making birch bark tar! I'm pretty sure I'll get a chance to do it in the summer, it did not sound too difficult. Which just may be one of the famous last words...

Luisia ja sarvisia lusikoita Vapriikin Birckala 1017-näyttelyssä ~~~ bone and horn spoons in Vapriikki museum's Birckala 1017 -exhibition

Helena Vienola -  Luu jäi käteen … Tarinoita ja totta luun ja sarven käytöstä kivikaudelta Osmanmäelle

Pitkän linjan luuntyöstön taitaja, käsityömestari Helena Vienola kertoi kokemuksistaan luun ja sarven työstön alalla. Mitkä luut soveltuvat työstettäviksi (yllättävää kyllä, muinoin tärkeä saaliseläin hylje ei tässä suhteessa ole kovin hyvä), miten luita kannattaa työstää, miten tekniikat ja työkalut muuttuivat historian kuluessa.

Varsin mainio esitelmä siis tämäkin, herätti mielenkiinnon taas kaivaa tarvikkeet esille -luuta ja sarveahan kotona on  työstämistä odottelemassa laatikollinen! Suurempi inspiraatio siitä mitä tekisi on kuitenkin antanut odottaa itseään, mutta onhan se hyvä että materiaalit ovat valmiina kun se inspiraatio saapuu.

Helena Vienola on bone and horn works from the stone age to the late iron age

Helena Vienola has years and years of experience in working with bone and horn and her practical experience was the basis of her lecture. What type of bones are good for working with, what are favoured techniques of working with bone, how tools and techniques changed throughout history, are some animal species better than others (surprising enough, while seal was a popular game fir hunting, its bones aren't that good as crafts material).

So indeed this one was a very interesting lecture! It made me feel like I should grab my bone working tools again, after all I have a box full of material. I have been lacking inspiration of what to stat crafting, however, but it does make the wait for the inspiration a lot easier, knowing that one can start basically any time one wants!

Viikinkiaikainen solkipari ketjulaitteineen Eurasta, kuva Museovirasto ~~~ Viking age brooches and chains from Eura, photo National bureau of Antiquities

Jaana Riikonen - Liikkuivatko aatteet vai vaatteet – 1000-luvun huippumuodin ilmiöitä Lounais-Suomessa

Suomalaisen tekstiiliarkeologian luottopuhuja Riikonen käsitteli tällä luennollaan paljolti myöhäisrautakautisen naisenpuvun korustoa. Mielenkiintoista teoriaa koskien ihmisten liikkuvuutta myöhäisrautakautisen Suomen ja Baltian välillä- Riikonen totesi, että perinteisesti on ajateltu myöhäisrautakautisten naisten korumallien olevan kovin hitaasti muuttuvaa lajia ja siinä mielessä pysyviä, että niitä ei kovin herkästi vaihdeltu. Erikoiset, muualle tyypilliset esinemallit viittaisivat siihen, että henkilö itse olisi muuttanut, ei niinkään pelkkä korusto esineinä. Eurasta olikin löytynyt pari Baltian alueelle tyypillistä vaateneulaa josta oli muokattu soljet, ja vastaavasti Latviasta tunnetaan muutamakin Lounais-Suomen alueelle tyypillisen mallinen pronssisolki.

Ylipäätään soljet -ketjulaitteista puhumattakaan- olivat Lounais-Suomalaisissa naisenhaudoissa harvinaisempia kuin yleensä on ajateltu, Riikonen kertoi aluelta tunnistetun 27 viikinkiaikaista naisenhautaa joissa ainoastaan seitsemässä oli soljet ja kahdessa soljet ja ketjulaite. Solkien ja ketjujen lisäksi Riikonen puhui pronssispiraalikoristeista (runsaasti spiraaleilla koristellut esiliinat eivät Lounais-Suomessa yleensä liity samaan hautaan kuin olkasoljet, leveä esiliinan helmakoriste löytyy vain yhdestä haudasta jossa oli myös soljet). Jonkin verran käsiteltiin myös suuria pronssisia veitsentuppeja, joissa Riikosen kertoman perusteella oli alueellisia eroja nähtävissä jo välillä Turku-Eura euralaisten ollessa kapeampia ja teräväkärkisempiä.

Jaana Riikonen on fashion in SW Finland in the 11th century

Jaana Riikonen is guaranteed to bring in an interesting lecture, and that's what she did this time too. This time she spoke quite a lot about the female-type jewellery of the era, with the notion that they are usually regarded as being quite slowly changing, ie. untypical jewellery would be a sign of people moving instead of only the objects moving. And it happens to be that there have been finds in the Eura region of objects typical to the Baltic region, clothes pins transformed to brooches, and vice versa, SW Finnish type brooches have been found in the Latvian region.

All in all, brooches (not to mention chains between them) in the female graves are not as common as is usually regarded. Riikonen mentioned, that of the 27 female viking age graves identified in the region, only seven of them had brooches and two of them had also chains. Also the apron-wide bronze spiral decorations seem not to be connected stylistically to brooches, only one SW Finnish grave has both. Riikonen noted also that the bronze decorative knife sheaths have regional differences when the Eura and Turku regions are considered (and the places are, after all, fairly close to one another). The knife sheaths in Eura region are narrower and sharper in style, where as the Turku style is wider and more blunt.

Merovingiaikaisia lasihelmiä Vöyristä Suomen Kansallismuseon vanhasta perusnäyttelystä ~~~ Merovingian period glass beads from Vöyri exhibited in the previous basic exhibition of the Finnish National Museum

Sue Salminen - Sinisiipi, vaskivarvas, kaulassa helevät helmet – rautakauden lasihelmien valmistuksen salojen selvittelyä

Päivän viimeinen esitelmä kertoi lasihelmistä ja niiden valmistuksesta esihistoriallisin menetelmin. Esitelmää alustettiin helmien historialla, mutta pian päästiin jo erilaisiin uunityyppeihin, uunimateriaaleihin ja uunin lämmittämisen tekniikkaan. Eikä ihan yksinkertainen asia näemmä myöskään  ilman saanti ja tehostaminen palkeilla... Tarjolla oli myös käytännön kokemusta uunissa poltettavasta materiaalista ja uunin jalustan käytännöllisyydestä.

Esitelmässä ehdittiin käsitellä myös helmen muotoilun ja valmistuksen välineet ja raaka-aineet sekä lasihelmien valmistukseen viittaavat löydöt Skandinaviassa. Helmilöydöistä Suomessa puhuttaessa Salminen mainitsi miten niitä on paitsi naistenhaudoista, myös lapsilta ja miehiltä (joilta vain muutamia helmiä kerrallaan). Aina mielenkiintoisia nuo esimerkit, edelleenkin on kovin sitkeässä ja usein esillä ajatus että miehet eivät olisi lasihelmiä käyttäneet...

Tarpeetonta kai sanoakin miten tästäkin luennosta tuli runsain määrin ajatuksia ensi kuussa tapahtuvaa lasihelmikurssia! Nyt kun työn perustekniikasta on jonkinlainen haju, voisi jo hiukan soveltaakin!

Sue Salminen on glass beads and recreating them using period-appropriate techniques 

This was the last lecture of the day. Salminen started with the history of glass beads, but before we knew we were discussing different types of kilns, kiln materials and techniques of heating the kiln. And maintaining a steady and efficient air flow using bellows, which isn't apparently that simple... Also Salminen provided practical and experience-based information on the material that's suitable for burning in the kiln and the practicality of lifting the bead kiln up to a stand.

Also Salminen took time to go through the equipment for bead making and shaping, and the finds of glass bead making in Scandinavia. When it comes to bead finds in Finland, she mentioned that while the majority of beads are from female-type graves, beads are found in children's graves and male-type graves too (only a few beads per grave, but anyway). Quite interesting indeed, especially because it's often insisted that men did not wear beads!

And I guess it's needless to say that this lecture inspired some thoughts concerning the upcoming glass beads making course next month. Now that I hace some kind of idea about the basic technique, now would be a perfect time to experiment a little!

Talikynttilöitä ~~~ Tallow candles

Lievästi höpsähtänyt kokki pääsi taas keittiöön tekemään ihan muuta kuin ruokaa. Tällä kertaa tuli vuoden pimeimmän ajan kunniaksi talikynttilöitä.
~~~
Slightly confused cook was again let to the kitchen, and the result was not food. This time I ended up with tallow candles because of this darkest time of the year!

Kynttiläkauppaa Tacuina sanitatis-kirjasta,1300-luku, Italia. ~~~ Candle shop in Tacuina sanitatis, 14th century Italy

Kynttilän historiaa pikaisesti

Varhaisimmat kynttilää muistuttavat esineet ovat peräisin jo muinaisesta Egyptistä, kun kaislaa kastettiin eläinrasvaan. Varsinainen sydämellä varustettu nykyisen kaltainen kynttilä on Euroopassa roomalaista perua, siellä sydämenä käytettiin rullattua papyruksen kappaletta jota dippausmenetelmällä kastettiin eläinrasvaan.

1200-luvulla Englannissa ja Ranskassa kynttiläntekijät olivat muodostaneet omat ammattikuntansa. Kiertävät kynttiläntekijät valmistivat kynttilöitä talon omista rasvoista, yleensä siis edelleen eläinperäisistä. Mehiläisvahakynttilät olivat keskiajan uutuus (vaikka ensimmäiset Alppien pohjoispuoliset mehiläisvahakynttilät tunnetaankin jo 500-600-luvulta Saksasta) ja parannus palomukavuuteen, mehiläisvahakynttilä kun tuoksuu hyvältä palaessaan ja talikynttilä taas savuttaa jonkin verran. Tämähän ei tosin ole järin suuri ongelma jos kynttilä polttaa ulkona tai sisätiloissa on muutenkin savua esim. liedestä, keskiajan sisätiloissa aivan normaalitilanne.

Oberflachtin kynttilät 500-600-luvulta, kuva Wikipedia ~~~ The 6th-7th century Oberflacht candles, photo Wikipedia

Mehiläisvahassa tosin oli se huono puoli, että se on kallista. Todennäköisimmin vahakynttilöitä oli kirkoissa ja hyvin rikkailla kotitalouksilla, eivätkä talikynttilätkään olleet varsinaisesti aivan halpoja. Päre puunsuikaleena oli Suomessa yksinkertaisin ja halvin valaisuratkaisu, etelämpänä Euroopassa käytettiin yleisemmin rasvaan kastettua ruokokasvia (saman sukuisia kasveja kasvaa Suomessakin, mutta en ole missään yhteydessä törmännyt niiden käyttämiseen valaistuksessa). Öljylamppu toki oli toimiva ja käytetty valaistusratkaisu myös. Sanana kynttilä on Suomessa keskiaikainen latinalaisperäinen lainasana (alkuperäisestä candela-sanasta on peräisin myös englannin candle). Voi ollakin, että kynttilät ovat tulleet tutuksi Suomessa kirkon välityksellä.  Steariinin käyttö kynttilässä keksittiin vasta 1800-luvulla. Sekin on muuten rasvaperäistä, joten tämä selittää sen miksi se kiinnostaa mm. jyrsijöitä jos vain tilaisuus tulee kynttilän maistelemiseen!

Brief history of candles

The earliest objects resembling candles in some way are from the ancient Egypt, where they dipped reed plant into animal fat. A candle with a wick, the kind we are nowadays familiar with, has its origins in Rome, where a rolled papyrus piece was used as a wick which was dipped into animal fat. The word candle originated from the Latin word candela, so the Roman influence is clear -some Roman era candlesticks have even been found in Britain.

In the 13th century France and England candlemakers (chandlers) formed a quild of their own. Candlemakers travelled from house to house and used the materials provided by their clients -still mostly animal fat. Beeswax candles were a novelty during the medieval times (the first beeswax candles north of the Alps are known from 6th-7th century Germany) and they were said to be an improvement, as beeswax candle has a pleasant smell and its flame is less smoky (although that's hardly a huge problem if one burns the candle outside, and medieval indoors had usually some smoke in the air anyway.)

The downside of beeswax was, that it was expensive, so mostly beeswax candles were used by the church and very wealthy households. Even tallow candles were not exactly dirt cheap. Wooden splinter was used in the northern Europe for lighting purposes among the common folk as it was cheap and very  simple to make. In England rushlights were used for the same purpose -rushlight is rush plant dipped in fat (plants of the same species do grow in Finland too, but I've never heard of them being used for lighting). And of course there was oil lamp, a simple and effective solution for lighting. Stearin was not invented until the 19th century -and that too is fat-based, which just might explain why rodents are interested in candles too if they only have a chance.

 

Näin se tapahtui- talikynttilän valmistus

n. 380 g lampaanrasvaa puhdistettuna
n. 140 g possunrasvaa puhdistettuna
Pieni liru mehiläisvahaa (sen verran mitä sulatuskattilan pohjassa oli jämähtäneenä)
Sydänlankaa (valmiina ostettua puuvillaista)

Talia, ja vielä suolaamatonta, sai mukavasti ostettua paikallisesta kauppahallista lihakaupasta. Lampaanrasva tosin oli sen verran harvoin saatua tavaraa, että piti jättää tilaus sisään ja kauppias keräsi sitten pakastimeen könttejä joita hain sitten kerran viikossa kotiin. Parissa viikossa sain riittävän määrän ja ei kun sitten testaamaan.

Ostetuissa rasvanpalasissa oli osin vielä leikkuusta jäänyttä lihan- ja nahanrääpettä mukana, ja se piti jollain tavalla erottaa -eli piti sulattaa rasva irti lihanrääppeistä. Talin sulattamisessa meinasikin sitten mennä ikä ja terveys... Vinkkinä siis jos joku haluaa tätä samaa koittaa, rasvanpalat kannattaa pilkkoa niin pieniksi kuin ikinä saa, sulavat paljon nopeammin niin. Ehdin prosessin aikana koittaa kolmea eri sulatustapaa, uunissa 150 C:ssä (selvästi vaivattomin tapa mutta kestää kauan), vesihauteessa (haihtuvan veden määrää on ikävän hankala arvioida ja vaatii seuraamista, sillä tämäkään ei ole nopea menetelmä) ja keittämällä (rasvanpalaset taisivat olla liian isoja vielä tässä vaiheessa joten sulaneen rasvan määrä ei ollut kummoinen, mutta kun sulanut rasva jähmettyi uudelleen, se kerääntyi veden pinnalle kivaksi levyksi jonka käytännössä sai vaan nostaa toiseen astiaan).

How it happened - the making of tallow candles

c. 380 g sheep fat
c. 140 g pig fat
A tiny drop of beeswax (which was stuck to the bottom of the melting kettle)
Wick (purchased braided cotton wick)

Animal fat -unsalted- was nicely available in a local market hall meat store. Sheep fat, though, was so scarce that I had to place in the order and they gathered the fat to the freezer during a few weeks time. So, after two weeks, I had the tallow I needed for this project. 

The bits and pieces of tallow I purchased had some small remains of skin and meat in them, and of course I had to get rid of those. That meant melting the tallow down and separate the unwanted material. And that did seem to take ages... So as a hint, if someone wants to try this out, the pieces of tallow are best when they are cut into small pieces, they melt a lot faster that way. During the process I tried three different methods of melting, in an oven in 150 degrees C (a carefree method but it takes a long time), a double boiler (one needs constantly to keep an eye on the water level as it vaporizes, this one is not a fast method either) and boiling (the tallow pieces were perhaps too big at that point, the amount of melted tallow was not that big but once the tallow was set again, it formed a nice sheet to the top of the water, this sheet could really be just lifted away).

Siellä sulaa. ~~~ There it melts.

Rasvan käsittelystä muistetaan aina mainita miten haju on hurja, mutta itse en kokenut sitä ollenkaan niin -samanlainen haju siitä syntyi kuin lihan keittelemisestä yleensäkin (ja tein tämän siis kotikeittiössä, sisällä). Sulanut ja uudelleen jähmettynyt lampaanrasva oli kyllä todella kauniin valkoista, pieni mehiläisvahalisä teki kokonaisuudesta lähinnä vaaleankeltaisen. Possunrasva taas oli väriltään selvästi kellertävämpää jo alkujaan.

It's always mentioned how the smell of processing animal fat is awful, but in my experience that's quite an overstatement. It is similar to the smell one gets when cooking meat (and my experiment was carried out in my own kitchen, at home). The processed sheep tallow was nice and very white, a tiny addition of beeswax made it very light yellow. Pig tallow was more yellow to begin with, but still very light in colour.

Kivan valkoista sulatuksen jälkeen ~~~ Nice and white after it was melted

Sulatettu rasva sai odotella jonkin tovin valmistumistaan kynttilöiksi eikä, mielenkiintoista kyllä, härskiintynyt mitenkään ällöksi useammassakaan viikossa (silminnähden sille ei tapahtunut itse asiassa mitään muutosta, tämä oli puolittain myös ihan testimielessä kokeiltua että miten se säilyy). Lopulta sulattelin vuuassa odotelleen rasvan uudelleen ja lähdin tekemään kynttilöitä dippausmenetelmällä -kuumaa vettä korkean astian pohjalle ja sula tali veden päälle kellumaan. Tali näytti jähmettyvän aika paljon hitaammin kuin steariini, joten tämä vaati vähän toimenpiteitä jähmettymisen nopeuttamiseksi. Tämä siis hoidettiin niin, että kynttiläntekeleet vietiin vähän väliä jäähdyttelemään viileään, syksyiselle parvekkeelle.

The processed tallow was left for a while to wait before it was made into candles. What is interesting is that it did not go rancid or gross during several weeks time. Actually nothing happened to it as far as I can tell, this was also a part of the test, how it would store. Eventually I melted the tallow again and started dipping the candle wicks -a large-ish can, hot water to the bottom and liquid tallow to the top where it floats. And many repeats in dipping. Tallow seems to set somewhat slower than stearin, so this required some actions. In plain English that meant that the half-made candles were occasionally transferred to the balcony to cool down.

Puolitekoisina kuvumassa ~~~ Half-ready and drying

Sydämenä käytettiin  hiukan tylsästi teollista puuvillaista sydänlankaa. Tämä sen takia että tiesin jo entuudestaan miten se käyttäytyy, joten näissä kynttilöissä olisi vain yksi jännä-elementti. Muita sydänmateriaaleja kyllä tekisi mieli kokeilla, mutta ne ovat sitten tuleviin projekteihin.

As a wick I used commercial braided cotton wick. Slightly boring, yeap, but this was because I already knew how it behaved  so these candles had only one element of experiment in them. I really would like to try other wick materials too, but that's for the projects to come.

Siinäpä niitä, käytännössä polttovalmiina. ~~~ There they are, basically ready to use.

Miten siinä sitten kävi?

Ainoa ongelma kynttilöiden kanssa näytti olevan, että huoneenlämmössä (22 asteessa) talin olomuoto jäi vähän pehmeäksi. Parvekkeella viileässä säilöessä kynttilöiden olomuoto taas oli asiallisesti kynttilämäisen jämäkkä, en sitten tiedä miten tämän ongelman ratkaisisi tai miten se on aikoinaan ratkaistu. Tosin aikana ennen modernia keskuslämmitystä tämä ei ehkä ole ollutkaan sellainen ongelma -kesällä ei ehkä niinkään ollut lisävalon tarvetta kun luonnonvaloakin oli riittämiin ja talvella huoneenlämpö oli muutenkin matalampi.

How did it turn up?

There were very little problems with these candles. In room temperature (22 degrees Celsius) the tallow was left a bit soft, but since I stored the candles in the balcony, in cooler climate, this was not a big problem. I don't quite know how this softening-thing could be solved or they have solved this back in the day. Although before central heating this might not have been such a big problem -in summer the need for extra light was lesser, and in the winter room temperature was lower in spite of fireplaces heating the room.

Ja toisaalta, kynttilän pehmeys itsessään ei näkynyt olevan kovin suuri este hyvälle palamiselle, olisin odottanut että pehmeähkö kynttilä olisi palanut nopeammin mutta ei se oikeastaan niin tehnytkään -hieman nopeammin kyllä kuin steariini, mutta ei mitenkään humahtaen. Polttelin tosin taas tätäkin kynttilää parvekkeella talouden 12 aputassun takia... Talikynttilän hajua oli kuvailtu milloin mitenkin hirveäksi, mutta  oma havaintoni oli että haju on lopulta hyvinkin mieto (muoks. vaikkakin useamman kynttilän palaessa yhtäaikaa samassa huoneessa se tietysti voi moninkertaistua). Savuttaminenkaan ei muodostunut suureksi ongelmaksi, ehkä kiitos sydänmateriaalin? Lievä rätinä oli ainoa miinuspuoli, se piti kynttilänpolttajan vähän varpaillaan ja kun liekki oli päässyt täyteen vauhtiin, kynttilä alkoi jonkun verran valuttamaan. Mutta kaikkineen voisin sanoa hyvin onnistuneeksi kokeiluksi!

And on the other hand, the softness of the candle was not apparently such a big obstacle when it comes to burning. I would have expected a semi-soft candle to burn quicker, but it wasn't that bad -somewhat quicker than a stearin candle but definitely not in a woosh. Although I did do the burning experiment in a glassed-in balcony because of my 12 helping paws... The smell of a burning tallow candle has been described as awful, but in my experience the smell was extremely mild (edit, although if there are several candles burning in the same room at the same time the smell too might be stronger then). The smoke was not *that* big problem either, but perhaps the wick is to be thanked for this? The only real downsides were sounds of slight cracling which kept me on my toes, and once the candle was burning steadily, it started dripping somewhat. But all in all, I think this one was a really good experiment!

Lähteet/ Sources:
Kaisa Häkkinen: Taivahan talikynttilät! Tiede 12/2014 
National candle association: The history of candles 
Lindsay Allason-Jones: Artefacts in Roman Britain: Their purpose and use 

Keskiaikaisia joululauluja, osa 2 ~~~ Medieval christmas carols, part 2

Viime vuonna kasattu muutaman keskiaikaisen joululaulun postaus oli niin kiva tehdä, että tässäpä tälle vuodelle uudestaan! Tässä siis viisi jouluhenkistä laulua -taustoja kun kaiveli niin useatkaan eivät ole alkujaan olleet jouluna laulettuja vaikka niitä nykyisin sellaisena pidetäänkin. Mutta mitäpä pienistä. 

The post about medieval christmas music last year was such fun to put together that I had to do it again! So here, five christmas-themed medieval songs -although, when I did some digging concerning their origins and all that, it turned out that originally quite a few of them were not intended to be sung during christmas time although today they're regarded as being christmas-y. But we won't let that bother us, do we?

Cherry tree carol liittyy samaan mysteerinäytelmään kuin viime vuonna esitelty Coventry Carol. Ensimmäiset maininnat tästä ovat 1300-luvun lopulta, ylös kirjattu versio on vuodelta 1534. Mielenkiintoista kyllä, tämä koko näytelmä oli alkujaan laulettu ilmeisesti Pyhän ruumiin juhlapäivänä pääsiäisen jälkeen -mutta nykyisin se tunneltaan enemmänkin joululauluna mikä on ehkä aivan loogista siinä mielessä, että se  kertoo tapahtumista jotka nykyisin liitetään joulun teemaan, Mariasta ja Joosefista ennen Jeesuksen syntymää. Laulun mukaan Jeesus-lapsi teki pienimuotoisia ihmeitä jo ennen kuin näki päivänvalon :) Tästä tuli nyt tällainen kirkkokuoroversio, tarjolla oli myös yllin kyllin folk-henkisiä versiointeja, tämä on ilmeisen suosittu Pohjois-Amerikassa.

Cherry tree carol is from the same mystery play as Coventry carol, which was introduced in the last year's post. The Coventry mystery play was first mentioned in the late 14th century, and the surviving book with all these songs is from 1534. What is interesting is that the play wasn't performed during christmas time but during the feast of Corpus Christi, after easter. It's fairly logical, though, why this is nowadays considered as a christmas carol, it's about the events preceding the birth of Jesus, so Mary and Joseph, after all. According to the song baby Jesus was doing small miracles even in his mommy's belly :) This one is a church choir version, there were several folk-music-type versions available as well -apparently this song is fairly popular in the Northern America.

Es ist ein Ros entsprungen löytyy tekstinä Pyhän Albanin kartusiaaniluostarin laulukirjasta 1400-luvulta ja nuotteinakin 1599 kirjasta Das Speyerer Gesangbuch. Laulun aihe ei niinkään keskity jouluun sinänsä vaan Mariaan ja hänen sukujuuriinsa ja häneen liittyviin ennustuksiin. 

 Es ist ein Ros entsprungen the lyrics of this song are written down in the Saint Alban cartusian monastery songbook from the 15th century, and the notes are known from a 1599 songbook Das Speyerer Gesangbuch. The song itself is not so much christmas-themed but more about Mary, her ancestry and the prophecies about her.

This endris night on kirjoitettu tekstinä englantilaiseen laulukirjaan 1400-luvun loppupuolella tai 1500-luvun alussa. Virallisesti nimellä MS. Eng. poet. e. 1 tunnettu kirja on nykyisin Bodleian Libraryn hallussa, tietokannassa oli jokin hikka postauksen kirjoitushetkellä joten onko tätä digitaalisessa muodossa, sitä ei pysty oikein sanomaan. Teema laulussa on muistakin englantilaisista joululauluista tuttu, laulun kertoja näkee näyn jossa Maria yrittää nukuttaa pientä Jeesus-lasta joka puolestaan kertoo äidilleen omista sukujuuristaan ja äitinsä asemasta taivaan kuningattarena.

This Endris night  the lyrics for this song were written in the late 15th or early 16th century in an English songbook. Officially it goes by the name of Ms. Eng. poet. e.1 and it's currently a part of the Bodleian library collections. I wasn't able to check wether it's available online because during the time of writing this post there was some sort of tiny problem with the database... Anyway, the theme for this song is familiar from other English medieval songs too, the singer sees a vision of Mary who tries to sing baby Jesus to sleep, and baby Jesus tells his mother about his heavenly father and how his mother will be the queen of heaven.

I sing of a maiden British Libraryn hallussa olevassa Sloane Ms. 2593 -käsikirjoituksessa. Kuten edellinenkin laulu, tämä ajoittuu ainakin tekstinsä puolesta 1400-luvun puoliväliin (käsikirjoitus on muuten sama mihin on kirjattu ylös varsin tunnettu Adam lay ybounden!). Ja Mariastahan tämäkin laulu kertoo.

I sing of a maiden British library has a manuscript named Sloane Ms. 2593 in its collections. Just as the previous song, this one too dates to the 15th century, but more like mid-15th century. The manuscript, by the way, is the same one which has the quite famous song Adam lay ybounden! Unsurprisingly, this song too is about Mary.

Riu Riu Chiu Tässä on oltu kovin Englanti-keskeisiä, mutta löytyyhän niitä vanhoja joululauluja toki muualtakin. Tämä laulu on espanjalainen, ja -yllätys yllätys- Mariaa ylistävä. Riu Riu Chiun vanhin versio on kirjattu ylös vuonna 1556 (Venetsiassa painettu käsikirjoitus löytyy tällä hetkellä Ruotsista, Uppsalasta ja tunnetaan nimellä Cancionero de Upsala), ja sen tekijäksi oletetaan Mateo Fletcha-nimistä säveltäjää. 

Riu Riu Chiu We have focused quite a lot on England this time, but there obviously are old christmas carols to be found in other parts of Europe too. This song is Spanish, and (surprise!) a praise for Mary. The oldest version of Riu Riu Chiu has been printed in 1556, a Venetian book which currently is housed in Sweden, Uppsala. The book known by the name of Cancionero de Upsala, and presumably its author is a composer named Mateo Fletcha.

Lasihelmiä, otto 1 ~~~ Glass beads, take 1

Tällaisia on tehnyt mieli jo tovin. Helmiä We call them Vikings -näyttelystä. Omista kuvia sitten tuolla alhaalla! ~~~ Been fancying something like these for quite a while now. Beads from the exhibition We call them Vikings. My own pretties on the bottom of this post!

Lasihelmien tekohan on ollut allekirjoittaneella "to do" -listalla pitkään. Kun siten Köyliössä ilmaantui mahdollisuus tällaiseen viikonloppukurssiin, olin tottakai menossa (ja sain vielä mukavaa kurssiseuraakin!). Tällä kurssilla helmet tehtiin ns. lampputekniikalla, joka itsessään on melko nuori tekniikka verrattuna siihen miten pitkään lasihelmiä on tehty -lampputekniikka on määritelmästä riippuen vain noin kuudensadan vuoden ikäinen (ts. 1400-luvulta Muranosta¹), kun taas lasihelmistä vanhimmat tunnetaan muinaisesta Egyptistä ja Mesopotamiasta (n. 1250 eaa²) -lampputekniikkaa ennen helmet tehtiin ilmeisesti saviuunilla, tekniikka joka on kyllä testauslistalla edelleen :)

Glass bead making has been on my "to do" -list for quite a while. So, when I got a chance to attend a glass bead making course in Köyliö, SW Finland, of course I had to take the chance (and I got some excellent company, too!). In this course the beads were made using lampwork technique, which by itself is a relatively new technique of bead-making when compared to how long glass bead making has been around. Lampworking, depending on the definition, is only somewhat 600 years old (ie. from the 15th century Murano¹) when he oldest known glass beads come  form the ancient Egypt and Mesopotamia (c. 1250 BCE²) -before lampworking the beads were apparently made using a clay furnace. Still waiting for a chance to try that one :)

Meidän tämänkertainen lamppulasikurssi pidettiin siis Köyliössä lasitaiteilija Lea Swantzin johtolla. Kyseessä ei sinänsä ollut erikseen historiallisten helmien tekemiseen millään tavalla painotettu kurssi, mutta perustekniikoita tänne tultiinkin ennen kaikkea oppimaan.

Kurssin puolesta saatiin materiaalit - lasi oli tankomuodossa ja monissa eri väreissä (myös sekoituksia saa näemmä tankomuodossa vaikka tällä kertaa ei yhtään sellaista ollutkaan matkassa). Uteliaisuudesta aloin selvitellä lasitankojen historiaa, vaikuttivat niin modernilta ratkaisuilta äkkiseltään mutta onhan niitä ollut viikinkiajallakin, esimerkiksi Tanskan Ribestä tunnetulla lasiverstaalla on sellaisia jäänyt jopa löydettäväksi asti.³

So, this lampwork beads course took place in Köyliö, and was orchestrated by glass artist Lea Swantz. We did not especially focus on historical techniques, but after all, we were out to learn the basic techniques.

The materials were provided -the glass was in ready-made rods and in several different colours (also colour blends apparently come in rods although now all the rods we had were single-coloured). Out of curiosity I did some digging on what was the history of these rods as they looked as if they were quite a modern invention -but what do you know, these kind of rods were around even in the viking age. At least in the glass workshop in Ribe, Denmark, several semi-used rods were found³.

Uunin sijaan meillä oli siis käytössä kaasupolttimet, kaksi erillistä isoa pulloa kaasulle ja hapelle. Näistä kahdesta riittikin sitten koko päivän tarpeiksi koko ryhmälle, pullot hyytyivät vasta kun muutenkin olisi ollut aika ruveta siivoamaan. Luetun perusteella tavallinen nuotion tuli ei ole riittävän kuumaa sulattamaan lasia, joten saviuuneissa pikaisen katsannan perusteella käytetään palkeita tehostamaan kuumuutta.

In stead of a furnace we used torches, two different bottles for oxygen and gas.  These two were quite enough for our whole crew, the bottles ran out of gas only when it would've been time to start tidying the place up anyway. Based on what I've read, normal cooking fire is not hot enough to melt glass, so they use bellows to increase the heat in clay furnaces.

Lasin käyttäytymisestä saimme pikaisen pintaraapaisun: lasi pitää lämmittää hitaasti eikä se muutenkaan pidä äkillisistä lämpötilanvaihteluista. Siksi lasitankokin oli syytä lämmittää pikkuhiljaa eikä tökätä vain suoraan tuleen - vaikka siitä arvaamaton materiaali on kyseessä, että jännitteitä saattaa olla ja tanko räsähtää rikki kuumentuessa vaikka olisi varovainenkin. Näin siis kävi mutta onneksi vahinkoa ei tapahtunut. Lasi voi työskennellessä olla hirmuisen kuumaa!

Lasi tarraisi kiinni metalliin mieluusti ja pysyisi siinä kiinni varmasti hamaan maailman tappiin asti (irtoaa vain helmen rikkomalla) jos metallipuikkoa ei käsiteltäisi kiinni tarraamisen estävään eristeaineeseen kastamalla. Mikäköhän tälle olisi ollut historiallinen vastine, sille en löytänyt tietoa? Kantapään kautta meidän ryhmässä huomattiin, että eristeaineeseen dippaaminenkaan ei ollut täysin varma patenttiratkaisu, aine saattoi rakoilla ja kuumua pois jolloin helmikin oli puikossa jumissa.

When it comes to getting to know how glass behaves, we got a quick glimpse. Step one is that glass is not a fan of quick temperature changes. That's why the glass rod should be heated up slowly, not just by sticking it in front of the torch. But glass is a slightly unpredictable material anyway, chances are that there are some tensions etc. and that the rod will break once heated, no matter how careful one is. This is what happened, although it did not cause any serious damage (glass can be awfully hot!).

The glass would gladly stick to the metal pin and stay put until the bead is deliberatelly broken, unless the metal pin is treated with dipping it to a liquid called bead release. I wonder what was the equivalent for that in the past... Bead release isn't a foolproof solution as we had to learn in the course, bead release may crack and be overheated so that the bead is stuck fast to the pin.

Helmien piti jäähtyä ajan kanssa, joten jäähdyttäminen suoritettiin pikkuhiljaa, uunissa parissa sadassa asteessa. Parikymmentä niitä valmiita helmiä tuli aikaansaatua, ne jäivät opettajalle uuniin jäähtymään ja odottelemaan. Opettaja lupasi sitten lähettää helmet postitse, ja näin tapahtuikin -helmet tulivat seuraavan viikon perjantaina!

Lähdinpä siitä sitten selvittelemään että miten kotioloissa tuollainen helmen jäähdytys onnistuisi.  Modernina tekniikkana monet tuntuvat käyttävän vermikuliittia (jota myös puutarhatarvikkeena käytetään), saviuuniin soveltuvana  tekniikkana näkyy olevan pieni savikippo uunin välittömässä läheisyydessä, pysyy näin kuumana.  

The beads should cool down very slowly, so what we did was stick them to an oven which was heated to c. 200 degrees celsius. Eventually I made some twenty-odd beads, they were left in the oven and our teacher promised to mail them for us once they were ready. And that's what she did, the beads arrived after five days!

I wondered how the cooling is done at home when such an fancy oven is not available. It seems that as a modern substitute some use vermiculite (which is also used in gardening!). When a clay furnace is being used, it seems that usually there is a ceramic pot close by, kept hot by the furnace.

Ja ne valmiit helmet! Muutama jäi matkan varrelle ja joukossa oli muutama juurikin niin muotopuoli yksilö kuin muistinkin, mutta kaikkineen olen ihan hirmuisen iloinen ja tyytyväinen näistä! Saviuuni-intoilu on päässyt jo melko pahasti käpälästä, mutta vielä jos ennen kesää pääsisi edes polttimen ääreen niin oikein hyvä olisi :)

And the ready-made beads! A few were let behind so I guess they did not survive the cooling, and some of the finished pieces were just as shapeless blobs as I remembered, but all in all I'm tremendously happy for these beads! My enthusiasm for making a clay furnace has perhaps gotten a bit out of hand atm, but I kinda hope that I would at least get a chance to use a torch before the summer comes :)

Muutama inspiraatiovideo ja  -linkki vielä tähän loppuun!

Some inspirational videos and links for to wrap this one up!

EIRNY: Viking glass bead furnaces

Dark ages recreation company: Experiments in the creation of beads using Viking-Era Norse techniques


Forntida teknik: Glaspärlor

Mateuz Frankiewitz: An archaeological experiment with early medieval glass bead production in an open hearth - results

Lähteet/ Sources

¹ The Glass museum: Art glass lampwork history
² NBC News: How Egypt turned dust into treasures of glass
³ Museet Ribes Vikinger

Piipahdus Saksaan: Mainz ~~~ Dropped by in Germany: Mainz

Heidelbergistä lähdettiin sitten junalla kohti Mainzia, ja iltapäivän aikaan oltiinkin tyytyväisinä perillä. Ja Saksan rautatiet toimivat juuri niin hyvin kun niiden sanotaankin toimivan :) Mainzin kaupungin juuret ovat roomalaisajalla, kaupuki sanotaan perustetun vuonna 13 tai 12 eaa (tai mahdollisesti jo tätä ennen), ja oli varsin merkittävä roomalaiskaupunki ja kaupunkiasutus jatkui siitä eteenpäin katkeamattomana, joten historiakohteita tällä kaupungilla on kyllä tarjota!

From Heidelberg we headed off to Mainz by train, and in the early afternoon we were safe and happy in our destination. And it must be said that German railways work just as efficiently as they are said to work :) The roots of the town date all the way back to the Roman era, the town was established in the year 13 or 12 Bc (or maybe slightly earlier), and it developed into a fairly significant Roman town. From the Roman times on the town-like settlement thrived, so indeed this city has a lot of history to offer!

Gutenbergin museo

Johannes Gutenberg (1398(?)-1468), eurooppalaisen kirjapainotaidon keksijä, on Mainzissa selvästi paikallinen ylpeydenaihe eikä ihan aiheetta. Gutenberg syntyi Mainzissa ja vaikka asuikin välillä muualla, hän perusti ensimmäisen kirjapainonsa myös Mainziin.

Eli tämän pohjalta oli pelkästään loogista että Gutenbergin ja kirjapainotaidon museon paikka on Mainzissa. Ja tämäpä oli kyllä valtavan kokoinen laitos, kirjoittamisen historiaa kolmessa kerroksessa Gutenbergin henkilöhistorian lisäksi. Museo kattoi kirjoittamisen paperintekotarvikkeista painotekniikkaan, ja Euroopan lisäksi myös useimmat muut kirjoitettua tekstiä tuottaneet kulttuurit tai olivat edustettuna muinaista Egyptiä myöten. Museon hienoimmat esineet, kaksi alkuperäistä Gutenbergin painamaa raamattua, oli suojattu vielä erikseen turvahuoneeseen mukanaan mm. muutamia erityisen hienoja vanhempia kuvitettuja käsikirjoituksia.

Tänne museoon kannattaa varata paljon aikaa, huomattavasti enemmän kuin se hieman päälle tunti joka meillä oli käytettävissä. Sivuhuomiona, Saksassa tuntuu olevan noin yleensäkin jokin ihmeellinen trendi siitä että museot menevät jo neljän-viiden aikaan kiinni, aika epäkäytännöllistä noin kävijän kannalta... Tämänkin kanssa tuli siis kiire mutta ehtipä tuota juoksemaan museon läpi silti ja olihan se todella vaikuttava. Museolla olisi epäilemättä ollut vielä paljon enemmän annettavaa, jos siihen olisi tutustunut paremmalla ajalla.

The Gutenberg museum

Johannes Gutenberg (1398(?)-1468) has been credited for being the person who introduced book printing to Europe. He's especially famed in Mainz and not without a reason, he was born in Mainz and although he on occasion lived in other locations too, his first printing workshop was also situated in Mainz.

So based on that, it's very logical that the Gutenberg and book printing museum is situated in Mainz. And what a huge museum it is, history of writing, printing, and also Gutenberg's personal history, in three floors. It spanned through the various aspects of writing from paper making to printing technique, and it also featured most of the cultures that have produced written text throughout history, starting from the ancient Egypt. The finest objects in the museum, two original bibles printed by Gutenberg, were extra protected in a saferoom along with some older beautifully illustrated manuscripts.

This museum is definitely worth spending quite a lot of time in, way more than this little more than one hour than we could spend before the museum closed. As a side note, it seems a bit curious how museums in Germany tend to close at four or five, it's somewhat impractical in a visitor's point of view... So yes, we were in a great hurry but we basically ran through the museum anyway -and indeed it was impressive. I'm certain that the museum would've had a lot more to offer, should we have had more time to dig in deeper.

Gutenbergin painamia raamattuja kaksin kappalein. ~~~ Two actual Gutenberg bibles

1450-luvun upeasti kuvitettu ranskalainen Tuntien kirja ~~~ 1450s French Book of hours with wonderful illustrations

Kirjanpainolaitteistoa ~~~ Traditional printing press

Ja sitten se museokauppa, hienoin pitkään aikaan näkemäni! Paikalla oli kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää, ja pitihän sitä ottaa sitten sieltä mukaan  kaikennäköistä hienoa joka muuten olisi vähän hankalasti saatavilla. Saalis koostui parista pullosta perinteistä mustetta, toinen indigo-sinistä ja toinen rautagallusmustetta eli väriomenasta ts. tammen äkämistä ja raudasta tehtyä (ja näitä olisi ollut vielä useampia muitakin värivaihtoehtoja), sekä kirjoitusalustasta, ehtaa kaisla-papyrusta sekä käsintehtyä lumppupaperia vesileimoineen päivineen. Kieltämättä ei tuon taivaallisen hajua että mitä niistä sitten lopulta tulee, mutta innostus ajoi tällä kertaa reippaasti ohi järkeilystä.

And the museum shop, that was one of the best I've seen in a while. They had all kinds of writing-related things in there and some of that followed me home, stuff that I would most likely been unable to get elsewhere. My shopping consisted of two bottles of traditional ink -indigo blue and iron gall black (they had even more colours than these two, but...) and a sheet of actual papyrus made of reed and another sheet of rag paper with watermark and all. I don't really have a clue on how I should use my newly acquired pretties, enthusiasm won over reason this time...

Antiikin merenkulkumuseo

Uusi päivä ja uudet museot. Aikomus oli piipahtaa roomalais-germaanisessa museossa, mutta sepä olikin muuttamassa uusiin tiloihin ja tämän takia kiinni. Antiikin merenkulkumuseo ei onneksi ollut kaukana, joten sinne siis suunta.

Mainzissa oli roomalaisaikaan jokilaivaston tukikohta, ja se jätti jälkeensä jäänteitä myös laivoista, kaikkineen viiden osia on löydetty ja nostettu esiteltäviksi Museum für Antike Schiffahrt -museoon. Muutamia täysikokoisia laivan ennallistuksiakin paikalla oli sekä laivoihin, merenkulkuun ja aiheeseen liitoksissa olleisiin henkilöihin liittyvää esineistöä. Museoon oli ilahduttavasti ilmainen sisäänpääsy! Tosin tätä ilahdutusta hieman laimensi se, että tekstiplakaatteja oli paljon (mikä sinänsä on aivan hyvä) mutta tekstistä vain murto-osa oli muulla kielellä kuin saksaksi -laivanrakennussanasto ei aivan ole se mikä oli parhaiten hallussa joten teksti meni valtaosin aivan ohi hyvästä yrityksestä huolimatta...

Museum of ancient seafaring

New day and new museums. We intended to visit the roman-germanic museum, but it was about to relocate into a new building and therefore it was closed. Luckily the Museum of ancient seafaring wasn't that far away, so that was our next target. 

During the Roman period Mainz was the home of a Roman river fleet, and it left also ship remains behind. Five of them had been found and salvaged and now they were on display in the Museum für Antike Schiffart. Also there were some full-size ship replicas and also a lot of objects that had to do with seafaring, boats and people who were involved with them. The museum was delightfully free of charge! The delight was slightly diminished by the fact that there was a lot of text, which is good, but only a small fraction of those texts were in English. And my vocabulary in German isn't the that large when it comes to ship building terminology etc, so most of the text was utterly incomprehensible for me although I indeed tried my best.

Muistokiviä henkilöille, jotka olivat laiva-alan kanssa tekemisissä. ~~~ Memorial stones for those who were involved in sailing or shipbuilding.

Roomalaisaikainen äyskäri! ~~~ Roman era bail!

Tuomiokirkon museo

Tuomiokirkossa oli korjaus meneillään, eli sinne ei sisälle päässyt mutta tuomiokirkon museo onneksi oli auki osittain, yhden kokoelmahuoneen verran saavutettavissa. Vähän ensin ämpyilimme että kannattaako nyt yhden auki olevan huoneen takia vaivautua -mutta keskiaikaiset veistokset, todellakin kannatti!

Keskiaikaisten veistosten sali oli melko suuri ja siellä oli herkkua rakenteista (esim. pienen ikkunan puitteet) hautamuistomerkkeihin ja kiviseen alttaritauluun, ja monenlaista veistosta jotka ovat alkujaan olleet tuomiokirkon kiinteinä koristeena. Melko paljon esillä oli juurikin 1200-luvun tuotoksia -tämä henkilökohtaisesti ilahdutti koska sen vuosisadan estetiikka viehättää kovin eikä niitä Suomessa tai pohjoisessa noin muutenkaan juurikaan näe. Paikalla oli erityisen hyvin edustettuna ns. Naumburgin mestari, oikealta nimeltään tuntematon taitelija joka aikoinaan 1240-luvulla teki remontin yhteydessä kirkon oven päälle kokonaisen reliefisarjan ja muitakin veistoksia -nämä siirrettiin pois 1600-luvulla uuden remontin yhteydessä.

Cathedral museum

 The cathedral itself was being renovated, so that was off premises but the museum was, fortunately, partially open. We did ponder for a while whether it would be worth the money and time since only one of the exhibition halls was open, but since that was the hall of medieval sculptures -it was totally worth it.

The hall was quite big and it had all the treats from building structures (for example a decorated stone window frame) to grave monuments and a stone altar piece, and in addition a lot of sculptures that once had been a part of the church interior. The emphasis was quite heavily on the 13th century since the church had been renovated then and a lot of new embellishments had been added. That was more than fine for me, since I do fancy the 13th century aesthetics and 13th century stuff is also very rare in Finland and even in Scandinavia! Especially the Naumburg Master, an artist whose real name in unknown, was well featured since he created a whole series of bas reliefs and other sculptures for the cathedral -those were, then again, relocated when the church was again renovated in the 17th century.

Naumburgin mestarin tuotoksia, 1240-luku, Viimeinen tuomio. Näille oli ilmeestä päätellen käymässä ikävästi, mutta jestas mikä röyhelöfillet! ~~~ Works of the Naumburg master, 1240s, the last judgement. Apparently it's going pear-shaped for these folks, but oh my what a frilled fillet!

Pyhän Tapanin teloitus, 1270-luku, ja paljon maalinjäämiä! Lisäksi nerokas tapa kantaa asioita :) ~~~~ Excecution of St. Stephen, 1270s, and a lot of paint remains! Also a brilliant method of carrying stuff :)

Lisää Naumburgin mestaria, 1240-luvun Pyhä Martti. Erit. huom, kerjäläisen polvista hajonnut lannevaate! ~~~ More from the Naumburg master, 1240s St. Martin. Note the beggar's loincloth, torn at the knee!

Roomalaisaikainen Magna Mater -jumalattaren temppeli

Mainzin kaupungilla on, kuten jo mainittu, pitkä historia, joten yllätyksiä tulee vastaan rakennustöissä aina silloin tällöin. Paikallista ostoskeskusta rakentaessa 2000-luvun alussa perustuksien kaivamisen yhteydessä vastaan tuli kokonainen roomalaisaikainen rakennus. Arkeologisia kaivauksia tehdessä rakennus paljastui Magna Mater ja Isis Panthea- jumalattarien temppeliksi, joka puolestaan oli rakennettu rautakautiselle hautausmaalle. Koska ostoskeskus nyt joka tapauksessa oli tulossa, niin temppelistä päätettiin tehdä museo ostoskeskuksen kellariin! 

Museossa oli tekstit taas ainoastaan saksaksi, mutta tiskiltä sai mukaan opaskirjan jossa oli selitetty asiat ja esineet englanniksi. Temppelin historiaa oli elävöitetty filminpätkillä koskien alueen löytämistä ja tutkimista sekä pieni "olisi voinut olla" -henkinen filmatisointi koskien ilmeisesti jonkinlaiseen kiroukseen liittyvää löytökokonaisuutta. Esineitä oli näytteillä runsain määrin ja kaikkineen on todettava että kyseessä oli kovin sympaattinen pieni museo.

Roman Magna Mater temple

Mainz has a long histoy, and on occasion this history results in surprises when building in the town. In the early 2000s the construction work for a shopping mall was on its way when they found the remains of a whole Roman building. Archaeological excavations followed, and the building revealed some of its secrets -it was a temple for goddesses Magna Mater and Isis Panthea. The temple, then again, was built on an iron age burial ground.  But since they were about to build the shopping mall anyway, they decided to make a small temple museum to the basement of the shopping mall.

Yet again the texts in the museum were only in German, but this time it was not a problem of any kind since the museum workers handed us a booklet which had all the texts in English. The history of the temple was brought to life with films, another one concerning the temple find and excavations, another one was a "perhaps it happened like this" -type of film about a group of finds which hint to some type of a curse. There was a lot of objects on display, and all in all this was a really nice little museum.

Yleiskuva ~~~ The area in general

Öljylamppuja ~~~ Oil lamps

Lievästi härski humalainen kääpiö, mös alueelta löytynyt. ~~~ Slightly obscene drunk dwarf, also a find from the area.

Kiroustaulu. Näitä oli useampiakin. ~~~ A curse tablet. There were several.

Museoiden omat sivut ~~~ Home pages to the museums

Gutenberg-museo ~~~ Gutenberg Museum
Antiikin merenkulkumuseo ~~~ Museum of ancient seafaring 
Mainzin tuomiokirkkomuseo ~~~ Cathedral museum in Mainz
Magna Mater -temppeli ~~~ Magna Mater temple