Keskiaikaisia joululauluja, osa 2 ~~~ Medieval christmas carols, part 2

Viime vuonna kasattu muutaman keskiaikaisen joululaulun postaus oli niin kiva tehdä, että tässäpä tälle vuodelle uudestaan! Tässä siis viisi jouluhenkistä laulua -taustoja kun kaiveli niin useatkaan eivät ole alkujaan olleet jouluna laulettuja vaikka niitä nykyisin sellaisena pidetäänkin. Mutta mitäpä pienistä. 

The post about medieval christmas music last year was such fun to put together that I had to do it again! So here, five christmas-themed medieval songs -although, when I did some digging concerning their origins and all that, it turned out that originally quite a few of them were not intended to be sung during christmas time although today they're regarded as being christmas-y. But we won't let that bother us, do we?

Cherry tree carol liittyy samaan mysteerinäytelmään kuin viime vuonna esitelty Coventry Carol. Ensimmäiset maininnat tästä ovat 1300-luvun lopulta, ylös kirjattu versio on vuodelta 1534. Mielenkiintoista kyllä, tämä koko näytelmä oli alkujaan laulettu ilmeisesti Pyhän ruumiin juhlapäivänä pääsiäisen jälkeen -mutta nykyisin se tunneltaan enemmänkin joululauluna mikä on ehkä aivan loogista siinä mielessä, että se  kertoo tapahtumista jotka nykyisin liitetään joulun teemaan, Mariasta ja Joosefista ennen Jeesuksen syntymää. Laulun mukaan Jeesus-lapsi teki pienimuotoisia ihmeitä jo ennen kuin näki päivänvalon :) Tästä tuli nyt tällainen kirkkokuoroversio, tarjolla oli myös yllin kyllin folk-henkisiä versiointeja, tämä on ilmeisen suosittu Pohjois-Amerikassa.

Cherry tree carol is from the same mystery play as Coventry carol, which was introduced in the last year's post. The Coventry mystery play was first mentioned in the late 14th century, and the surviving book with all these songs is from 1534. What is interesting is that the play wasn't performed during christmas time but during the feast of Corpus Christi, after easter. It's fairly logical, though, why this is nowadays considered as a christmas carol, it's about the events preceding the birth of Jesus, so Mary and Joseph, after all. According to the song baby Jesus was doing small miracles even in his mommy's belly :) This one is a church choir version, there were several folk-music-type versions available as well -apparently this song is fairly popular in the Northern America.

Es ist ein Ros entsprungen löytyy tekstinä Pyhän Albanin kartusiaaniluostarin laulukirjasta 1400-luvulta ja nuotteinakin 1599 kirjasta Das Speyerer Gesangbuch. Laulun aihe ei niinkään keskity jouluun sinänsä vaan Mariaan ja hänen sukujuuriinsa ja häneen liittyviin ennustuksiin. 

 Es ist ein Ros entsprungen the lyrics of this song are written down in the Saint Alban cartusian monastery songbook from the 15th century, and the notes are known from a 1599 songbook Das Speyerer Gesangbuch. The song itself is not so much christmas-themed but more about Mary, her ancestry and the prophecies about her.

This endris night on kirjoitettu tekstinä englantilaiseen laulukirjaan 1400-luvun loppupuolella tai 1500-luvun alussa. Virallisesti nimellä MS. Eng. poet. e. 1 tunnettu kirja on nykyisin Bodleian Libraryn hallussa, tietokannassa oli jokin hikka postauksen kirjoitushetkellä joten onko tätä digitaalisessa muodossa, sitä ei pysty oikein sanomaan. Teema laulussa on muistakin englantilaisista joululauluista tuttu, laulun kertoja näkee näyn jossa Maria yrittää nukuttaa pientä Jeesus-lasta joka puolestaan kertoo äidilleen omista sukujuuristaan ja äitinsä asemasta taivaan kuningattarena.

This Endris night  the lyrics for this song were written in the late 15th or early 16th century in an English songbook. Officially it goes by the name of Ms. Eng. poet. e.1 and it's currently a part of the Bodleian library collections. I wasn't able to check wether it's available online because during the time of writing this post there was some sort of tiny problem with the database... Anyway, the theme for this song is familiar from other English medieval songs too, the singer sees a vision of Mary who tries to sing baby Jesus to sleep, and baby Jesus tells his mother about his heavenly father and how his mother will be the queen of heaven.

I sing of a maiden British Libraryn hallussa olevassa Sloane Ms. 2593 -käsikirjoituksessa. Kuten edellinenkin laulu, tämä ajoittuu ainakin tekstinsä puolesta 1400-luvun puoliväliin (käsikirjoitus on muuten sama mihin on kirjattu ylös varsin tunnettu Adam lay ybounden!). Ja Mariastahan tämäkin laulu kertoo.

I sing of a maiden British library has a manuscript named Sloane Ms. 2593 in its collections. Just as the previous song, this one too dates to the 15th century, but more like mid-15th century. The manuscript, by the way, is the same one which has the quite famous song Adam lay ybounden! Unsurprisingly, this song too is about Mary.

Riu Riu Chiu Tässä on oltu kovin Englanti-keskeisiä, mutta löytyyhän niitä vanhoja joululauluja toki muualtakin. Tämä laulu on espanjalainen, ja -yllätys yllätys- Mariaa ylistävä. Riu Riu Chiun vanhin versio on kirjattu ylös vuonna 1556 (Venetsiassa painettu käsikirjoitus löytyy tällä hetkellä Ruotsista, Uppsalasta ja tunnetaan nimellä Cancionero de Upsala), ja sen tekijäksi oletetaan Mateo Fletcha-nimistä säveltäjää. 

Riu Riu Chiu We have focused quite a lot on England this time, but there obviously are old christmas carols to be found in other parts of Europe too. This song is Spanish, and (surprise!) a praise for Mary. The oldest version of Riu Riu Chiu has been printed in 1556, a Venetian book which currently is housed in Sweden, Uppsala. The book known by the name of Cancionero de Upsala, and presumably its author is a composer named Mateo Fletcha.

Lasihelmiä, otto 1 ~~~ Glass beads, take 1

Tällaisia on tehnyt mieli jo tovin. Helmiä We call them Vikings -näyttelystä. Omista kuvia sitten tuolla alhaalla! ~~~ Been fancying something like these for quite a while now. Beads from the exhibition We call them Vikings. My own pretties on the bottom of this post!

Lasihelmien tekohan on ollut allekirjoittaneella "to do" -listalla pitkään. Kun siten Köyliössä ilmaantui mahdollisuus tällaiseen viikonloppukurssiin, olin tottakai menossa (ja sain vielä mukavaa kurssiseuraakin!). Tällä kurssilla helmet tehtiin ns. lampputekniikalla, joka itsessään on melko nuori tekniikka verrattuna siihen miten pitkään lasihelmiä on tehty -lampputekniikka on määritelmästä riippuen vain noin kuudensadan vuoden ikäinen (ts. 1400-luvulta Muranosta¹), kun taas lasihelmistä vanhimmat tunnetaan muinaisesta Egyptistä ja Mesopotamiasta (n. 1250 eaa²) -lampputekniikkaa ennen helmet tehtiin ilmeisesti saviuunilla, tekniikka joka on kyllä testauslistalla edelleen :)

Glass bead making has been on my "to do" -list for quite a while. So, when I got a chance to attend a glass bead making course in Köyliö, SW Finland, of course I had to take the chance (and I got some excellent company, too!). In this course the beads were made using lampwork technique, which by itself is a relatively new technique of bead-making when compared to how long glass bead making has been around. Lampworking, depending on the definition, is only somewhat 600 years old (ie. from the 15th century Murano¹) when he oldest known glass beads come  form the ancient Egypt and Mesopotamia (c. 1250 BCE²) -before lampworking the beads were apparently made using a clay furnace. Still waiting for a chance to try that one :)

Meidän tämänkertainen lamppulasikurssi pidettiin siis Köyliössä lasitaiteilija Lea Swantzin johtolla. Kyseessä ei sinänsä ollut erikseen historiallisten helmien tekemiseen millään tavalla painotettu kurssi, mutta perustekniikoita tänne tultiinkin ennen kaikkea oppimaan.

Kurssin puolesta saatiin materiaalit - lasi oli tankomuodossa ja monissa eri väreissä (myös sekoituksia saa näemmä tankomuodossa vaikka tällä kertaa ei yhtään sellaista ollutkaan matkassa). Uteliaisuudesta aloin selvitellä lasitankojen historiaa, vaikuttivat niin modernilta ratkaisuilta äkkiseltään mutta onhan niitä ollut viikinkiajallakin, esimerkiksi Tanskan Ribestä tunnetulla lasiverstaalla on sellaisia jäänyt jopa löydettäväksi asti.³

So, this lampwork beads course took place in Köyliö, and was orchestrated by glass artist Lea Swantz. We did not especially focus on historical techniques, but after all, we were out to learn the basic techniques.

The materials were provided -the glass was in ready-made rods and in several different colours (also colour blends apparently come in rods although now all the rods we had were single-coloured). Out of curiosity I did some digging on what was the history of these rods as they looked as if they were quite a modern invention -but what do you know, these kind of rods were around even in the viking age. At least in the glass workshop in Ribe, Denmark, several semi-used rods were found³.

Uunin sijaan meillä oli siis käytössä kaasupolttimet, kaksi erillistä isoa pulloa kaasulle ja hapelle. Näistä kahdesta riittikin sitten koko päivän tarpeiksi koko ryhmälle, pullot hyytyivät vasta kun muutenkin olisi ollut aika ruveta siivoamaan. Luetun perusteella tavallinen nuotion tuli ei ole riittävän kuumaa sulattamaan lasia, joten saviuuneissa pikaisen katsannan perusteella käytetään palkeita tehostamaan kuumuutta.

In stead of a furnace we used torches, two different bottles for oxygen and gas.  These two were quite enough for our whole crew, the bottles ran out of gas only when it would've been time to start tidying the place up anyway. Based on what I've read, normal cooking fire is not hot enough to melt glass, so they use bellows to increase the heat in clay furnaces.

Lasin käyttäytymisestä saimme pikaisen pintaraapaisun: lasi pitää lämmittää hitaasti eikä se muutenkaan pidä äkillisistä lämpötilanvaihteluista. Siksi lasitankokin oli syytä lämmittää pikkuhiljaa eikä tökätä vain suoraan tuleen - vaikka siitä arvaamaton materiaali on kyseessä, että jännitteitä saattaa olla ja tanko räsähtää rikki kuumentuessa vaikka olisi varovainenkin. Näin siis kävi mutta onneksi vahinkoa ei tapahtunut. Lasi voi työskennellessä olla hirmuisen kuumaa!

Lasi tarraisi kiinni metalliin mieluusti ja pysyisi siinä kiinni varmasti hamaan maailman tappiin asti (irtoaa vain helmen rikkomalla) jos metallipuikkoa ei käsiteltäisi kiinni tarraamisen estävään eristeaineeseen kastamalla. Mikäköhän tälle olisi ollut historiallinen vastine, sille en löytänyt tietoa? Kantapään kautta meidän ryhmässä huomattiin, että eristeaineeseen dippaaminenkaan ei ollut täysin varma patenttiratkaisu, aine saattoi rakoilla ja kuumua pois jolloin helmikin oli puikossa jumissa.

When it comes to getting to know how glass behaves, we got a quick glimpse. Step one is that glass is not a fan of quick temperature changes. That's why the glass rod should be heated up slowly, not just by sticking it in front of the torch. But glass is a slightly unpredictable material anyway, chances are that there are some tensions etc. and that the rod will break once heated, no matter how careful one is. This is what happened, although it did not cause any serious damage (glass can be awfully hot!).

The glass would gladly stick to the metal pin and stay put until the bead is deliberatelly broken, unless the metal pin is treated with dipping it to a liquid called bead release. I wonder what was the equivalent for that in the past... Bead release isn't a foolproof solution as we had to learn in the course, bead release may crack and be overheated so that the bead is stuck fast to the pin.

Helmien piti jäähtyä ajan kanssa, joten jäähdyttäminen suoritettiin pikkuhiljaa, uunissa parissa sadassa asteessa. Parikymmentä niitä valmiita helmiä tuli aikaansaatua, ne jäivät opettajalle uuniin jäähtymään ja odottelemaan. Opettaja lupasi sitten lähettää helmet postitse, ja näin tapahtuikin -helmet tulivat seuraavan viikon perjantaina!

Lähdinpä siitä sitten selvittelemään että miten kotioloissa tuollainen helmen jäähdytys onnistuisi.  Modernina tekniikkana monet tuntuvat käyttävän vermikuliittia (jota myös puutarhatarvikkeena käytetään), saviuuniin soveltuvana  tekniikkana näkyy olevan pieni savikippo uunin välittömässä läheisyydessä, pysyy näin kuumana.  

The beads should cool down very slowly, so what we did was stick them to an oven which was heated to c. 200 degrees celsius. Eventually I made some twenty-odd beads, they were left in the oven and our teacher promised to mail them for us once they were ready. And that's what she did, the beads arrived after five days!

I wondered how the cooling is done at home when such an fancy oven is not available. It seems that as a modern substitute some use vermiculite (which is also used in gardening!). When a clay furnace is being used, it seems that usually there is a ceramic pot close by, kept hot by the furnace.

Ja ne valmiit helmet! Muutama jäi matkan varrelle ja joukossa oli muutama juurikin niin muotopuoli yksilö kuin muistinkin, mutta kaikkineen olen ihan hirmuisen iloinen ja tyytyväinen näistä! Saviuuni-intoilu on päässyt jo melko pahasti käpälästä, mutta vielä jos ennen kesää pääsisi edes polttimen ääreen niin oikein hyvä olisi :)

And the ready-made beads! A few were let behind so I guess they did not survive the cooling, and some of the finished pieces were just as shapeless blobs as I remembered, but all in all I'm tremendously happy for these beads! My enthusiasm for making a clay furnace has perhaps gotten a bit out of hand atm, but I kinda hope that I would at least get a chance to use a torch before the summer comes :)

Muutama inspiraatiovideo ja  -linkki vielä tähän loppuun!

Some inspirational videos and links for to wrap this one up!

EIRNY: Viking glass bead furnaces

Dark ages recreation company: Experiments in the creation of beads using Viking-Era Norse techniques


Forntida teknik: Glaspärlor

Mateuz Frankiewitz: An archaeological experiment with early medieval glass bead production in an open hearth - results

Lähteet/ Sources

¹ The Glass museum: Art glass lampwork history
² NBC News: How Egypt turned dust into treasures of glass
³ Museet Ribes Vikinger

Piipahdus Saksaan: Mainz ~~~ Dropped by in Germany: Mainz

Heidelbergistä lähdettiin sitten junalla kohti Mainzia, ja iltapäivän aikaan oltiinkin tyytyväisinä perillä. Ja Saksan rautatiet toimivat juuri niin hyvin kun niiden sanotaankin toimivan :) Mainzin kaupungin juuret ovat roomalaisajalla, kaupuki sanotaan perustetun vuonna 13 tai 12 eaa (tai mahdollisesti jo tätä ennen), ja oli varsin merkittävä roomalaiskaupunki ja kaupunkiasutus jatkui siitä eteenpäin katkeamattomana, joten historiakohteita tällä kaupungilla on kyllä tarjota!

From Heidelberg we headed off to Mainz by train, and in the early afternoon we were safe and happy in our destination. And it must be said that German railways work just as efficiently as they are said to work :) The roots of the town date all the way back to the Roman era, the town was established in the year 13 or 12 Bc (or maybe slightly earlier), and it developed into a fairly significant Roman town. From the Roman times on the town-like settlement thrived, so indeed this city has a lot of history to offer!

Gutenbergin museo

Johannes Gutenberg (1398(?)-1468), eurooppalaisen kirjapainotaidon keksijä, on Mainzissa selvästi paikallinen ylpeydenaihe eikä ihan aiheetta. Gutenberg syntyi Mainzissa ja vaikka asuikin välillä muualla, hän perusti ensimmäisen kirjapainonsa myös Mainziin.

Eli tämän pohjalta oli pelkästään loogista että Gutenbergin ja kirjapainotaidon museon paikka on Mainzissa. Ja tämäpä oli kyllä valtavan kokoinen laitos, kirjoittamisen historiaa kolmessa kerroksessa Gutenbergin henkilöhistorian lisäksi. Museo kattoi kirjoittamisen paperintekotarvikkeista painotekniikkaan, ja Euroopan lisäksi myös useimmat muut kirjoitettua tekstiä tuottaneet kulttuurit tai olivat edustettuna muinaista Egyptiä myöten. Museon hienoimmat esineet, kaksi alkuperäistä Gutenbergin painamaa raamattua, oli suojattu vielä erikseen turvahuoneeseen mukanaan mm. muutamia erityisen hienoja vanhempia kuvitettuja käsikirjoituksia.

Tänne museoon kannattaa varata paljon aikaa, huomattavasti enemmän kuin se hieman päälle tunti joka meillä oli käytettävissä. Sivuhuomiona, Saksassa tuntuu olevan noin yleensäkin jokin ihmeellinen trendi siitä että museot menevät jo neljän-viiden aikaan kiinni, aika epäkäytännöllistä noin kävijän kannalta... Tämänkin kanssa tuli siis kiire mutta ehtipä tuota juoksemaan museon läpi silti ja olihan se todella vaikuttava. Museolla olisi epäilemättä ollut vielä paljon enemmän annettavaa, jos siihen olisi tutustunut paremmalla ajalla.

The Gutenberg museum

Johannes Gutenberg (1398(?)-1468) has been credited for being the person who introduced book printing to Europe. He's especially famed in Mainz and not without a reason, he was born in Mainz and although he on occasion lived in other locations too, his first printing workshop was also situated in Mainz.

So based on that, it's very logical that the Gutenberg and book printing museum is situated in Mainz. And what a huge museum it is, history of writing, printing, and also Gutenberg's personal history, in three floors. It spanned through the various aspects of writing from paper making to printing technique, and it also featured most of the cultures that have produced written text throughout history, starting from the ancient Egypt. The finest objects in the museum, two original bibles printed by Gutenberg, were extra protected in a saferoom along with some older beautifully illustrated manuscripts.

This museum is definitely worth spending quite a lot of time in, way more than this little more than one hour than we could spend before the museum closed. As a side note, it seems a bit curious how museums in Germany tend to close at four or five, it's somewhat impractical in a visitor's point of view... So yes, we were in a great hurry but we basically ran through the museum anyway -and indeed it was impressive. I'm certain that the museum would've had a lot more to offer, should we have had more time to dig in deeper.

Gutenbergin painamia raamattuja kaksin kappalein. ~~~ Two actual Gutenberg bibles

1450-luvun upeasti kuvitettu ranskalainen Tuntien kirja ~~~ 1450s French Book of hours with wonderful illustrations

Kirjanpainolaitteistoa ~~~ Traditional printing press

Ja sitten se museokauppa, hienoin pitkään aikaan näkemäni! Paikalla oli kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää, ja pitihän sitä ottaa sitten sieltä mukaan  kaikennäköistä hienoa joka muuten olisi vähän hankalasti saatavilla. Saalis koostui parista pullosta perinteistä mustetta, toinen indigo-sinistä ja toinen rautagallusmustetta eli väriomenasta ts. tammen äkämistä ja raudasta tehtyä (ja näitä olisi ollut vielä useampia muitakin värivaihtoehtoja), sekä kirjoitusalustasta, ehtaa kaisla-papyrusta sekä käsintehtyä lumppupaperia vesileimoineen päivineen. Kieltämättä ei tuon taivaallisen hajua että mitä niistä sitten lopulta tulee, mutta innostus ajoi tällä kertaa reippaasti ohi järkeilystä.

And the museum shop, that was one of the best I've seen in a while. They had all kinds of writing-related things in there and some of that followed me home, stuff that I would most likely been unable to get elsewhere. My shopping consisted of two bottles of traditional ink -indigo blue and iron gall black (they had even more colours than these two, but...) and a sheet of actual papyrus made of reed and another sheet of rag paper with watermark and all. I don't really have a clue on how I should use my newly acquired pretties, enthusiasm won over reason this time...

Antiikin merenkulkumuseo

Uusi päivä ja uudet museot. Aikomus oli piipahtaa roomalais-germaanisessa museossa, mutta sepä olikin muuttamassa uusiin tiloihin ja tämän takia kiinni. Antiikin merenkulkumuseo ei onneksi ollut kaukana, joten sinne siis suunta.

Mainzissa oli roomalaisaikaan jokilaivaston tukikohta, ja se jätti jälkeensä jäänteitä myös laivoista, kaikkineen viiden osia on löydetty ja nostettu esiteltäviksi Museum für Antike Schiffahrt -museoon. Muutamia täysikokoisia laivan ennallistuksiakin paikalla oli sekä laivoihin, merenkulkuun ja aiheeseen liitoksissa olleisiin henkilöihin liittyvää esineistöä. Museoon oli ilahduttavasti ilmainen sisäänpääsy! Tosin tätä ilahdutusta hieman laimensi se, että tekstiplakaatteja oli paljon (mikä sinänsä on aivan hyvä) mutta tekstistä vain murto-osa oli muulla kielellä kuin saksaksi -laivanrakennussanasto ei aivan ole se mikä oli parhaiten hallussa joten teksti meni valtaosin aivan ohi hyvästä yrityksestä huolimatta...

Museum of ancient seafaring

New day and new museums. We intended to visit the roman-germanic museum, but it was about to relocate into a new building and therefore it was closed. Luckily the Museum of ancient seafaring wasn't that far away, so that was our next target. 

During the Roman period Mainz was the home of a Roman river fleet, and it left also ship remains behind. Five of them had been found and salvaged and now they were on display in the Museum für Antike Schiffart. Also there were some full-size ship replicas and also a lot of objects that had to do with seafaring, boats and people who were involved with them. The museum was delightfully free of charge! The delight was slightly diminished by the fact that there was a lot of text, which is good, but only a small fraction of those texts were in English. And my vocabulary in German isn't the that large when it comes to ship building terminology etc, so most of the text was utterly incomprehensible for me although I indeed tried my best.

Muistokiviä henkilöille, jotka olivat laiva-alan kanssa tekemisissä. ~~~ Memorial stones for those who were involved in sailing or shipbuilding.

Roomalaisaikainen äyskäri! ~~~ Roman era bail!

Tuomiokirkon museo

Tuomiokirkossa oli korjaus meneillään, eli sinne ei sisälle päässyt mutta tuomiokirkon museo onneksi oli auki osittain, yhden kokoelmahuoneen verran saavutettavissa. Vähän ensin ämpyilimme että kannattaako nyt yhden auki olevan huoneen takia vaivautua -mutta keskiaikaiset veistokset, todellakin kannatti!

Keskiaikaisten veistosten sali oli melko suuri ja siellä oli herkkua rakenteista (esim. pienen ikkunan puitteet) hautamuistomerkkeihin ja kiviseen alttaritauluun, ja monenlaista veistosta jotka ovat alkujaan olleet tuomiokirkon kiinteinä koristeena. Melko paljon esillä oli juurikin 1200-luvun tuotoksia -tämä henkilökohtaisesti ilahdutti koska sen vuosisadan estetiikka viehättää kovin eikä niitä Suomessa tai pohjoisessa noin muutenkaan juurikaan näe. Paikalla oli erityisen hyvin edustettuna ns. Naumburgin mestari, oikealta nimeltään tuntematon taitelija joka aikoinaan 1240-luvulla teki remontin yhteydessä kirkon oven päälle kokonaisen reliefisarjan ja muitakin veistoksia -nämä siirrettiin pois 1600-luvulla uuden remontin yhteydessä.

Cathedral museum

 The cathedral itself was being renovated, so that was off premises but the museum was, fortunately, partially open. We did ponder for a while whether it would be worth the money and time since only one of the exhibition halls was open, but since that was the hall of medieval sculptures -it was totally worth it.

The hall was quite big and it had all the treats from building structures (for example a decorated stone window frame) to grave monuments and a stone altar piece, and in addition a lot of sculptures that once had been a part of the church interior. The emphasis was quite heavily on the 13th century since the church had been renovated then and a lot of new embellishments had been added. That was more than fine for me, since I do fancy the 13th century aesthetics and 13th century stuff is also very rare in Finland and even in Scandinavia! Especially the Naumburg Master, an artist whose real name in unknown, was well featured since he created a whole series of bas reliefs and other sculptures for the cathedral -those were, then again, relocated when the church was again renovated in the 17th century.

Naumburgin mestarin tuotoksia, 1240-luku, Viimeinen tuomio. Näille oli ilmeestä päätellen käymässä ikävästi, mutta jestas mikä röyhelöfillet! ~~~ Works of the Naumburg master, 1240s, the last judgement. Apparently it's going pear-shaped for these folks, but oh my what a frilled fillet!

Pyhän Tapanin teloitus, 1270-luku, ja paljon maalinjäämiä! Lisäksi nerokas tapa kantaa asioita :) ~~~~ Excecution of St. Stephen, 1270s, and a lot of paint remains! Also a brilliant method of carrying stuff :)

Lisää Naumburgin mestaria, 1240-luvun Pyhä Martti. Erit. huom, kerjäläisen polvista hajonnut lannevaate! ~~~ More from the Naumburg master, 1240s St. Martin. Note the beggar's loincloth, torn at the knee!

Roomalaisaikainen Magna Mater -jumalattaren temppeli

Mainzin kaupungilla on, kuten jo mainittu, pitkä historia, joten yllätyksiä tulee vastaan rakennustöissä aina silloin tällöin. Paikallista ostoskeskusta rakentaessa 2000-luvun alussa perustuksien kaivamisen yhteydessä vastaan tuli kokonainen roomalaisaikainen rakennus. Arkeologisia kaivauksia tehdessä rakennus paljastui Magna Mater ja Isis Panthea- jumalattarien temppeliksi, joka puolestaan oli rakennettu rautakautiselle hautausmaalle. Koska ostoskeskus nyt joka tapauksessa oli tulossa, niin temppelistä päätettiin tehdä museo ostoskeskuksen kellariin! 

Museossa oli tekstit taas ainoastaan saksaksi, mutta tiskiltä sai mukaan opaskirjan jossa oli selitetty asiat ja esineet englanniksi. Temppelin historiaa oli elävöitetty filminpätkillä koskien alueen löytämistä ja tutkimista sekä pieni "olisi voinut olla" -henkinen filmatisointi koskien ilmeisesti jonkinlaiseen kiroukseen liittyvää löytökokonaisuutta. Esineitä oli näytteillä runsain määrin ja kaikkineen on todettava että kyseessä oli kovin sympaattinen pieni museo.

Roman Magna Mater temple

Mainz has a long histoy, and on occasion this history results in surprises when building in the town. In the early 2000s the construction work for a shopping mall was on its way when they found the remains of a whole Roman building. Archaeological excavations followed, and the building revealed some of its secrets -it was a temple for goddesses Magna Mater and Isis Panthea. The temple, then again, was built on an iron age burial ground.  But since they were about to build the shopping mall anyway, they decided to make a small temple museum to the basement of the shopping mall.

Yet again the texts in the museum were only in German, but this time it was not a problem of any kind since the museum workers handed us a booklet which had all the texts in English. The history of the temple was brought to life with films, another one concerning the temple find and excavations, another one was a "perhaps it happened like this" -type of film about a group of finds which hint to some type of a curse. There was a lot of objects on display, and all in all this was a really nice little museum.

Yleiskuva ~~~ The area in general

Öljylamppuja ~~~ Oil lamps

Lievästi härski humalainen kääpiö, mös alueelta löytynyt. ~~~ Slightly obscene drunk dwarf, also a find from the area.

Kiroustaulu. Näitä oli useampiakin. ~~~ A curse tablet. There were several.

Museoiden omat sivut ~~~ Home pages to the museums

Gutenberg-museo ~~~ Gutenberg Museum
Antiikin merenkulkumuseo ~~~ Museum of ancient seafaring 
Mainzin tuomiokirkkomuseo ~~~ Cathedral museum in Mainz
Magna Mater -temppeli ~~~ Magna Mater temple

Piipahdus Saksaan: Heidelberg ~~~ Dropped by in Germany: Heidelberg

Tuli suoritetua pieni piipahdus eteläiseen Saksaan! Reissu käsiti visiitit Heidelbergissä, Mainzissa ja viikonlopun Ronneburgin linnassa, ja näin reissun päätyttyä voi vain todeta että olipa kyllä hyvä matka! Aloitimme siis Heidelbergistä, jota oli kehuttu erityisen kauniiksi kaupungiksi (eikä yhtään turhaan). Kaupunki oli siis vajaan tunnin bussimatkan päässä Frankfurtin lentokentältä, ja junallakin olisi paikalle päässyt.

Hyvin varhaisesta esihistoriastahan Heidelbergistä tunnetaan heidelberginihminen, jonka ensimmäiset löydöt ovat Heidelbergin läheltä ja jota jännästi ei kyllä tuotu kaupungissa esille yhtään. Alue on ollut asuttuna kivikaudesta lähtien, ja vielä näkyviä jäänteitä on kelttiläisestä asutuksesta (n. 400 eaa) ja roomalaisesta väestöstä (löytyy temppelin jäänteitäkin, mutta siellä emme käyneet koska aika oli liian rajallinen), ja varhaisella keskiajalla alueella oli merkittäviä luostareita joiden rauniot seisovat vuorenrinteellä kaupungin vierellä edelleen. Varsinainen Heidelbergin kaupunki on perustettu jossain vaiheessa 1100-lukua. Vanhassakaupungissa on edelleen keskiaikainen katulinjaus ja torit vanhoilla paikoillaan, mutta rakennuskanta on uudempaa, pitkälti 1700-luvulta.

So, we did a quick visit to southern Germany! Our visit consisted of Heidelberg, Mainz and a weekend that was spent in Ronneburg castle, and after the trip it can only be said that it indeed was a fine trip! So, we started in Heidelberg ,which has been praised as being an exceptionally beautiful town, and I can only agree. It's about an hour's bus trip away from Frankfurt airport, and it also would've been accessible by train.

Heidelberg is famous for its very early prehistory, the first findings of the Heidelberg man are from a site near Heidelberg -but it's curious how it seems that in Heidelberg it's not remembered at all. So, the area has been inhabited since the stone age, and there are some still visible building remains put together by the Celtic people (c. 400 bce) and remains from the Roman era (there are temple remains, but we did not have time to visit them). During the early medieval times there were significant monasteries around, and their ruins still stand in a mountainside by the town. The town itself was founded during the 12th century. The old town has still the medieval street plan and squares in their old places, but the buildings are newer, mostly 18th century.

Kauppatori ja Pyhän hengen kirkko ~~~ Marketplace and the church of the Holy spirit. Kuva/photo M.Pulla

 

Vanha silta (Alte Brücke, 1780-l.), tolpassa tulvahuippujen vedenkorkeuksia ~~~The old bridge, Alte Brücke (1780s). To the post water levels during floods have been marked.

Kovin linnoitusmainen 1510 rakennettu asevarasto ~~~ Very fortress-like arsenal from the 1510s

Heidelbergin linna

Nykyään suurilta osin raunioitunut linna on edelleen Heidelbergin maamerkki ja kohoaa edelleen komeasti vanhankaupungin yläpuolelle rinteessä. Linnasta avautuvat ehdottomasti myös kaupungin parhaat näköalat! Heidelbergin linna mainitaan jo 1200-luvun alussa, mutta nykyisen linnan paikalle rakentaminen on aloitettu 1200-1300-lukujen vaihteessa. Tästä nykyisen linnan vanhimmasta vaiheesta ei juurikaan ole jälkiä, vaan nykyisen linnan vanhin osa on 1400-luvulta ja valtaosa sitäkin nuorempaa,  1500-1600-luvuilta. Linna toimi Pfalzin vaaliruhtinaan virka-asuntona vuoteen 1720 saakka.

Linna vaurioitui 30-vuotisessa sodassa vuonna 1622 (ruotsalaiset kävivät täälläkin!), vuosisadan lopulla yhdeksänvuotisessa sodassa (1688-1697) se otti uudestaan vauriota, vielä uudelleen salamaniskusta 1764. 1800-luvulla romantiikan hengessä raunioituneesta linnasta tuli matkailukohde ja sellaisena se on siis pysynytkin. Nykyisellään yksi linnan suurimmmista nähtävyyksistä on maailman suurin viinitynnyri! Eikä edes mikään nähtävyydeksi varta vasten rakennettu, vaan tämä 1751 kasattu tynnyri vetää 220 000 litraa ja oli alkujaan ajateltu viininä maksettavien verojen keruuseen. Aikamoinen sekoitushan siitä olisi tullut...

Mielenkiintoinen kohdehan tuo linna siis on kaikkineen, mutta ehdottomasti piipahdusta harkitsevalle suosittelen audio-opastusta tai opastettua kierrosta sillä ilman linnasta ei ymmärrä juuri mitään (kylttejä on varsin vähän ja niiden tekstit valtaosin saksaksi). Hieman mutinaa aiheutti myös se, että useimpiin tiloihin ei päässyt muuten kuin opastetun kierroksen mukana eli vapaasti pyörien suurin osa sisätiloista oli lukkojen takana.

Heidelberg castle

The Heidelberg castle can still be well considered as a landmark in Heidelberg, although it's nowadays mostly in ruins. It stands in a hill towering over the old town, and from the castle there are great views to the town and surroundings! The castle is first mentioned in the early 13th century, but  building a castle to its present location was started in the turn of 13th/14th century. This oldest phase of the castle has not left much traces, nowadays the oldest part of the castle is from the early 15th century, and most of the building complex is younger than that, 16th-17th century. The castle functioned as the  residency of the Elector Palatine until 1720.

The castle was damaged during the 30 years war in 1622 (the Swedish were in here too!), and again during the nine years war 1688-1697. Yet again more damage was caused by a lightning strike in 1764. In the 19th century and romanticism the ruined castle became a tourist attraction and it has remained as one ever since. Nowadays one of the greatest sights in the castle is the world's largest wine barrel! And it's not one that's been built on purpose as being a tourist attraction, instead this barrel, built in 1751, was originally intended for storing the wine that had been used as a method of paying taxes. Some mixture, I can imagine...

So indeed the castle is an interesting place, but for one considering a visit I recommend getting an audioguide or a guided tour, without one it's quite hard to get a grasp of the area -there are very few information plaques and even those are in German for the largest part. Also most of the doors are locked and accessible only with a guided tour -so to say that if one roams around freely, there is not much beyond the courtyard that one can actually visit. 

Linna kaupungilta katsoen ~~~ Castle seen from the town

Näkymiä linnalta

Heidelbergin Pyhän hengen kirkko

Komea goottilainen kirkko sijaitsi käytännössä viistosti vastapäätä majapaikkaamme, ja pitihän siellä sitten piipahtaa. Kirkko on jo kolmas tällä paikalla seisova, tämän nykyisen rakentaminen aloitettiin 1398. Kirkon komean korkuiseen torniinkin pääsi kiipeämään, kapeaa kierreportaikkoa tuntui riittävän loputtomiin! Lopulta kiipeäminen palkittiin aivan asianmukaisesti, näköalatasanteelta aukeni melkoisen messevä näkymä yli kaupungin.

The Heidelberg Church of the Holy spirit

A handsome Gothic church stood pretty much right in front of our hotel, and of course we had to peek in. This church is the third one standing in this location, the building of this one was started in 1398. One could also access the tall church tower, the narrow staircase seemed to go on forever! Once the climbing was done, however, it was totally worth all the trouble, the view across the town was nothing short of spectacular.

 

Yksi vettä ohjanneista räystäs-gargoileista. Jostain syystä (kirkon laajennustöistä jääneenä?) tämä ja sen muutama kaveri olivat nykyään sisätiloissa... ~~~ One of the gargoiles, surprisingly this one and a few of its friends were nowadays inside. Perhaps because of extension of the church?

Kaupunkinäkymä kirkon tornista ~~~ City view from the tower

Kaupunkinäkymää toiseen suuuntaan, rinteessä myös linna. ~~~  View on the other side of the tower, to the direction of the castle

En ole aivan varma oliko kirkossa ollut aikoinaan  enemmänkin maalauksia, mutta nykyisellään valtaosin valkoisessa katossa oli kuvattuna hyvinkin mielenkiintoinen musisoivien enkelien ryhmä 1400-luvulta -jokaisella erilaiset instrumentit käsissä. Lisähienona paikalla pääsi ihmettelemään (itselleni ensimmäistä kertaa ikinä!) lähietäisyydeltä hyvin yksityiskohtaista röyhelöhuntua! Kirkossa oli siis erittäin hyväkuntoinen hautamuistomerkki 1300-1400-luvun vaihteessa eläneille Saksan kuningas Ruprecht III:lle (k. 1410, kirkon rakennuttaja ja Heidelbergin yliopiston perustaja) ja vaimolleen Elizabeth von Hollenzollern'ille (k. 1411). Huntu näytti kovin siltä että siinä ei ollut erillistä leukaliinaa vaan kyseessä olisi ollut yksi yksittäinen huntukangas jossa oli röyhelö sekä kaulalla että otsalla. Hyvin mielenkiintoinen!

It was not that clear wether there had been more paintings in the church roof and walls back in the day, but nowadays it was mostly white. There was an interesting 15th century group of paintings, though, angels playing music, each one with a different musical instrument. And as for other artwork in the church, what was especially fine was that I got to examine up close a very detailed frilled veil! In the church there was an effigy of the king of Germany Ruprecht III (died 1410, the founder of both this church and Heidelberg university) and his wife Elizabeth von Hollenzollern (died 1411). The effigy was in super good condition and the veil details were clearly visible, and it seemed as instead of separate veil and wimple, Elizabeth's veil is one single piece of fabric with frills both around the face and on the neck. Very interesting!

Tämä kirkko on aikoinaan ollut myös myöhäisen keskiajan ja uuden ajan alun Euroopan suurimman kirjaston sijaintipaikka. Bibliotheca Palatina sai alkunsa 1386 Heidelbergin yliopiston perustamisen yhteydessä ja 1500-1600-luvuilla sitä kehuttiin "kaikkien kirjastojen äidiksi". 30-vuotisen sodan aikana se raahattiin sotasaaliina Alppien yli kaikkineen 196 kuljetuslaatikossa, pääosin Vatikaaniin. Sittemmin osa teoksista, saksankieliset, on palautettu Heidelbergiin.

This church was originally the place where the largest library in late medieval and early modern Europe was located. Biblotheca Palatina had its start when the Heidelberg university was founded in 1386, and in the 16th-17th century it was praised as being the "mother of all libraries". During the 30 year war, however, the library was transported over the Alps to Rome as a war booty -it took 196 boxes to carry it. Later some of the contents of the library have been returned, namely the ones written in German.

Yliopiston museo

Yliopistostahan tässä oli muutenkin jo puhetta, ja vielä aamulla ennen kun lähdettiin kohti Mainzia piti piipahtaa yliopiston omassa museossa. Aika aikaisessa vaiheessa selvisi jo, että Heidelbergin yliopiston kirjaston kokoelmiin kuuluva 1300-luvun alun upeasti kuvitettu Codex Manesse ei ole nähtävillä julkisesti, kirjastossa olisi nähtävänä tosin näköispainos, mutta kyllähän museossa nähtävää oli silti. Vierailu hiukan kärsi tosin siitä, että oikein mukavan henkilökunnan kovasta yrityksestä huolimatta audioguidea ei saatu toimimaan joten olimme (hiukan puutteellisella kielitaidolla) saksankielisten tekstien varassa, mutta vallan kiva pieni museo silti. Museo käsitteli opiskelijaelämää aikojen saatossa, yliopiston tutkimusta ja oppilaitokseen liitoksissa olleita henkilöitä, mutta kovin paljoa enempää en kylteistä oikein ymmärtänyt.

University museum

As the university had already been mentioned, in the morning before we headed off to Mainz we decided to peek in the University museum. It was already clear that the star of the Heidelberg university collections, wonderfully illustrated early 14th century Codex Manesse is not on display (there would've been a facsimile in the library, though), but there was indeed a lot to see in the museum anyway. Our visit suffered some from a device malfunction, friendly staff indeed tried their best but the audioguides did not work -so again we were on our own with our limited German skills. But a nice museum indeed, and if one is more fluent in German, I suspect the visit is even nicer. There was a lot of text concerning the student life in Heidelberg throughout history, research made in there and people that had been involved with the university, but that was pretty much all I could figure out.

"Vanha sali" ~~~ Alte Aula, The Great hall

1400-luvun puolivälin Baijerin ruhtinaan kronikan näköispainos (cod. pal. Germ. 96) ~~~ Mid-15th cent. Chronicle of the Prince of Bayer (Cod. Pal. Germ. 96), a facsimile

Vaaliruhtinas Ottheinrich von der Pfalz (1556-1559, kopio maalauksesta). Äärettömän komeat vaatteet! ~~~ Prince-elector Ottheinrich von der Pfalz (1556-1559, copy of the original painting). Such handsome clothes!

Olipa Manesse huomioitu sentään, kirkossa oli myynnissä hyvä setti postikortteja! ~~~ Codex Manesse, although not on public display, was featured in postcards!

History of the Bibliotheca Palatina

Morsingon kasvatusta ~~~ Growing woad

Viime viikolla koettiin erään tavan merkkipaalu allekirjoittaneen kasvivärjäyshistoriassa. Morsingon kasvatus on jostain mystisestä syystä  ollut itselleni useammasta yrityksestä huolimatta aivan mahdottoman hankala projekti. Tilannetta ole kovinkaan paljoa auttanut se, että kaverini jonka tiesin kasvattaneen morsinkoa menestyksekkäästi ja jolta kyselin vinkkejä morsingonkasvatukseen oli kovin ihmeissään kyselystä ja ihmetteli että eikös se nyt kasva noin suurinpiirtein missä vain. Siinä vaiheessa oli jo melko lähellä ettei olisi alkanut alahuuli väpättää... Menneistä epäonnistumisista huolimatta piti tänä vuonna laittaa taas uutta erää kasvatukseen, ja tällä kertaa hieman testimielellä.

Last week was marked as a milestone in my plant dyeing history. For some strange reason growing woad has been really difficult for me, in spite of several tries. A friend of mine who had years of experience with woad was somewhat puzzled when I asked her some tips concerning woad growing, she found the question funny because she said it grows happily practically anywhere (at which point I was almost dumbstruck). In spite of my past failures I decided to try this year too, now with somewhat of an experimental approach.

Kylvin samanaikaisesti kolme erää morsinkoa tavalliseen istutusmultaan lasitetulle parvekkeelle. Ensimmäinen erä oli villiä Kökarissa, Ahvenanmaan saaristossa kasvanutta morsingonsiementä parin vuoden takaa. Toinen erä sisälsi ostosiemeniä, nekin muutaman vuoden marinoituneet. Kolmas taas oli viimekesäistä tanskalaista kantaa Middelaldercenterin emokasveista. Mitä ilmeisimmin morsinko on tuoretavaraa, sillä näistä kolmesta (kaikki istutettu samaan aikaan samanlaiseen multaan ja hoidettu samalla tavalla) ainoastaan tanskalainen iti. Se itikin sitten melkein muidenkin edestä!

I had three different bags of woad seeds, and I planted them all. The first was from a wild-growing woad from Kökar, Åland archipelago, and which I harvested a few years ago. The second bag was bought from a store, so its origins are otherwise unknown, but the buying too was done a few years ago. The third, however, was harvested last summer from a plant growing in Denmark, Middelaldercenter. It turned out that woad seeds do not take storing that well and they apparently should be used as fresh as possible, since the only one of those which produced any plants was the Danish one. Otherwise there was no difference, they were planted at the same time, to the same kind of soil and no difference in other conditions either. But the Danish woad begun sprouting almost like it was trying to make up for the other two seed bags too!

Istutustiimi valmiina! ~~~ Planting team ready!

Kolmesta erästä ainoastaan yksi siemenerä iti -se sitten senkin edestä. Ei lakkaa ihmetyttämästä.~~~ Three batches, only one was growing. Full of surprises, this one.

Sitten niitä näkyikin tulevan! ~~~ Lots of baby woads!

Koska morsingon kasvattaminen parvekkeella ei taida olla pitkän päälle kovin kannatettava ajatus, tein kasveille oman kivireunuksisen kukkapenkin -keskiaikaiseen malliin suorakaiteen muotoisen.  Multa siihen oli tuotava muualta, mutta yksi peräkärryllinen riitti siihen oikein hyvin, laitoin lisäksi mukaan osan hiekkaa, jota arvelin merenrantakasvin arvostavan. Morsinkopenkistä sai alkunsa kokonainen värikasvimaa. Seuraavankin penkin reunat ovat jo valmiina joskin ilman multaa, siihen suunnittelin mahdollisesti resedaa -tai katsotaan mitä siitä sitten tuleekaan.

Because growing woad in a balcony isn't really a clever idea, I made the plants a stone-lined flowerbed -rectangular as it is a typical flowerbed shape for medieval gardens. I had to bring in the soil with a trailer, but luckily one trailer-load was quite enough. I added sand to the soil thinking that a plant that usually grows by the seashore might appreciate it (I think that it did). The woad flowerbed marked a start of a whole dyeplants-section of the garden, I already have the outlines of a second flowerbed marked out although nothing grows in it just yet. I was thinking of weld, but we'll see...

  

Morsingoille oma pesä. Tuohon vielä peräkärryllinen multaa, niin hyvä tuli! ~~~ A nest for woad. Just add some soil! 

Taimet olivan siirtokunnossa juhannuksena. Kastelin pikkutaimet istutuksen jälkeen, mutta muuten luonto hoiti kasvatuksen aivan itse. Vastaistutettuna näyttivät niin kovin pieniltä ja harvassa olevilta, mutta arvelin että tilanne korjaantuu nopeasti, kunhan saavat kunnolla tilaa kasvaa... 

In midsummer's day the woad babies were ready to move in their new home. I watered them once they were planted, but after that I let the nature take care of them. Freshly planted, they looked so tiny but I suspected that they will grow to fill in the empty space quite soon enough.

Vastaistutettuina juhannuksena. Voi miten pieniä olivatkaan...~~~ Freshly planted in June. They were tiny!

Ja aivan tottahan se oli, kun elokuun alussa koitti sadonkorjuun aika niin penkki oli todella tiiviisti morsinkoa täynnä. Kaksi ämpärillistä lehtiä irtosi aivan heittämällä ja paljon vielä jäikin, niistä saanee vielä toisenkin sadon myöhemmin jos vain ilmoja riittää.

And the assumption was indeed right, in early August when the harvest time came the flowerbed was fully packed with woad. I got two bucketfuls of leaves easily and quite a lot was left in there so I suspect we'll get another harvest later if the weather is good.

Kaksi ämpärillistä sai helposti, kolmannenkin olisi saanut. ~~~Two buckets of woad, and there would've been leaves for a third bucket too!

Näin paljon jäikin vielä. ~~~This much was left behind.

Morsingot värjättiin pois melko lailla samantien, sillä lehdet kestävät säilömistä ilmeisesti varsin huonosti niin, että ne edelleen antaisivat sinistä (muovipussissa varjossa mutta ei kylmässä on All about woad -sivun vinkki jos ei aivan samantien pääse käyttämään). Ero aiemmin käyttämääni indigoon oli huomattava vaikka värjäysprosessi hyvinkin samankaltainen olikin. Väri itsessään oli melko vaalea ja kirkkaammille sävyille sitä sai kerrostaa useammankin kastamisen verran. Mutta valtavan kaunis sinisen sävy siitä tuli!

Morsinkovärjäysohje löytyy esimerkiksi Ylen Strömsön sivuilta!

The woad was used for dyeing almost immediately, because the leaves apparently do not take storing that well so that it would still yield blue colour. All about woad -site says that leaves can be stored for a while in a plastic bag in shade but not in a cool place, in case one does not have the chance to use them as fast as we did. In dyeing, the difference between woad and indigo (which I have used before) was notable, although the dyeing process was quite alike. The colour that woad gave was quite light blue and for brighter shades of blue the yarn had to be dipped several times. But the shade of blue is absolutely beautiful!

The recipe for dyeing with woad can be found, for example, in Local color dyers' blog.

Pieni osa värjätyistä langoista, vihreällä oli pohjalla kanervalla värjätty keltainen ja kangas oli pellavaa ~~~ Some of the yarn we dyed, the green was first dyed yellow with heather, and the piece of fabric is linen.