Lasihelmiä, otto 1 ~~~ Glass beads, take 1

Tällaisia on tehnyt mieli jo tovin. Helmiä We call them Vikings -näyttelystä. Omista kuvia sitten tuolla alhaalla! ~~~ Been fancying something like these for quite a while now. Beads from the exhibition We call them Vikings. My own pretties on the bottom of this post!

Lasihelmien tekohan on ollut allekirjoittaneella "to do" -listalla pitkään. Kun siten Köyliössä ilmaantui mahdollisuus tällaiseen viikonloppukurssiin, olin tottakai menossa (ja sain vielä mukavaa kurssiseuraakin!). Tällä kurssilla helmet tehtiin ns. lampputekniikalla, joka itsessään on melko nuori tekniikka verrattuna siihen miten pitkään lasihelmiä on tehty -lampputekniikka on määritelmästä riippuen vain noin kuudensadan vuoden ikäinen (ts. 1400-luvulta Muranosta¹), kun taas lasihelmistä vanhimmat tunnetaan muinaisesta Egyptistä ja Mesopotamiasta (n. 1250 eaa²) -lampputekniikkaa ennen helmet tehtiin ilmeisesti saviuunilla, tekniikka joka on kyllä testauslistalla edelleen :)

Glass bead making has been on my "to do" -list for quite a while. So, when I got a chance to attend a glass bead making course in Köyliö, SW Finland, of course I had to take the chance (and I got some excellent company, too!). In this course the beads were made using lampwork technique, which by itself is a relatively new technique of bead-making when compared to how long glass bead making has been around. Lampworking, depending on the definition, is only somewhat 600 years old (ie. from the 15th century Murano¹) when he oldest known glass beads come form the ancient Egypt and Mesopotamia (c. 1250 BCE²) -before lampworking the beads were apparently made using a clay furnace. Still waiting for a chance to try that one :)

Meidän tämänkertainen lamppulasikurssi pidettiin siis Köyliössä lasitaiteilija Lea Swantzin johtolla. Kyseessä ei sinänsä ollut erikseen historiallisten helmien tekemiseen millään tavalla painotettu kurssi, mutta perustekniikoita tänne tultiinkin ennen kaikkea oppimaan.

Kurssin puolesta saatiin materiaalit - lasi oli tankomuodossa ja monissa eri väreissä (myös sekoituksia saa näemmä tankomuodossa vaikka tällä kertaa ei yhtään sellaista ollutkaan matkassa). Uteliaisuudesta aloin selvitellä lasitankojen historiaa, vaikuttivat niin modernilta ratkaisuilta äkkiseltään mutta onhan niitä ollut viikinkiajallakin, esimerkiksi Tanskan Ribestä tunnetulla lasiverstaalla on sellaisia jäänyt jopa löydettäväksi asti.³

So, this lampwork beads course took place in Köyliö, and was orchestrated by glass artist Lea Swantz. We did not especially focus on historical techniques, but after all, we were out to learn the basic techniques.

The materials were provided -the glass was in ready-made rods and in several different colours (also colour blends apparently come in rods although now all the rods we had were single-coloured). Out of curiosity I did some digging on what was the history of these rods as they looked as if they were quite a modern invention -but what do you know, these kind of rods were around even in the viking age. At least in the glass workshop in Ribe, Denmark, several semi-used rods were found³.

Uunin sijaan meillä oli siis käytössä kaasupolttimet, kaksi erillistä isoa pulloa kaasulle ja hapelle. Näistä kahdesta riittikin sitten koko päivän tarpeiksi koko ryhmälle, pullot hyytyivät vasta kun muutenkin olisi ollut aika ruveta siivoamaan. Luetun perusteella tavallinen nuotion tuli ei ole riittävän kuumaa sulattamaan lasia, joten saviuuneissa pikaisen katsannan perusteella käytetään palkeita tehostamaan kuumuutta.

In stead of a furnace we used torches, two different bottles for oxygen and gas. These two were quite enough for our whole crew, the bottles ran out of gas only when it would've been time to start tidying the place up anyway. Based on what I've read, normal cooking fire is not hot enough to melt glass, so they use bellows to increase the heat in clay furnaces.

Lasin käyttäytymisestä saimme pikaisen pintaraapaisun: lasi pitää lämmittää hitaasti eikä se muutenkaan pidä äkillisistä lämpötilanvaihteluista. Siksi lasitankokin oli syytä lämmittää pikkuhiljaa eikä tökätä vain suoraan tuleen - vaikka siitä arvaamaton materiaali on kyseessä, että jännitteitä saattaa olla ja tanko räsähtää rikki kuumentuessa vaikka olisi varovainenkin. Näin siis kävi mutta onneksi vahinkoa ei tapahtunut. Lasi voi työskennellessä olla hirmuisen kuumaa!

Lasi tarraisi kiinni metalliin mieluusti ja pysyisi siinä kiinni varmasti hamaan maailman tappiin asti (irtoaa vain helmen rikkomalla) jos metallipuikkoa ei käsiteltäisi kiinni tarraamisen estävään eristeaineeseen kastamalla. Mikäköhän tälle olisi ollut historiallinen vastine, sille en löytänyt tietoa? Kantapään kautta meidän ryhmässä huomattiin, että eristeaineeseen dippaaminenkaan ei ollut täysin varma patenttiratkaisu, aine saattoi rakoilla ja kuumua pois jolloin helmikin oli puikossa jumissa.

When it comes to getting to know how glass behaves, we got a quick glimpse. Step one is that glass is not a fan of quick temperature changes. That's why the glass rod should be heated up slowly, not just by sticking it in front of the torch. But glass is a slightly unpredictable material anyway, chances are that there are some tensions etc. and that the rod will break once heated, no matter how careful one is. This is what happened, although it did not cause any serious damage (glass can be awfully hot!).

The glass would gladly stick to the metal pin and stay put until the bead is deliberatelly broken, unless the metal pin is treated with dipping it to a liquid called bead release. I wonder what was the equivalent for that in the past... Bead release isn't a foolproof solution as we had to learn in the course, bead release may crack and be overheated so that the bead is stuck fast to the pin.

Helmien piti jäähtyä ajan kanssa, joten jäähdyttäminen suoritettiin pikkuhiljaa, uunissa parissa sadassa asteessa. Parikymmentä niitä valmiita helmiä tuli aikaansaatua, ne jäivät opettajalle uuniin jäähtymään ja odottelemaan. Opettaja lupasi sitten lähettää helmet postitse, ja näin tapahtuikin -helmet tulivat seuraavan viikon perjantaina!

Lähdinpä siitä sitten selvittelemään että miten kotioloissa tuollainen helmen jäähdytys onnistuisi. Modernina tekniikkana monet tuntuvat käyttävän vermikuliittia (jota myös puutarhatarvikkeena käytetään), saviuuniin soveltuvana tekniikkana näkyy olevan pieni savikippo uunin välittömässä läheisyydessä, pysyy näin kuumana.

The beads should cool down very slowly, so what we did was stick them to an oven which was heated to c. 200 degrees celsius. Eventually I made some twenty-odd beads, they were left in the oven and our teacher promised to mail them for us once they were ready. And that's what she did, the beads arrived after five days!

I wondered how the cooling is done at home when such an fancy oven is not available. It seems that as a modern substitute some use vermiculite (which is also used in gardening!). When a clay furnace is being used, it seems that usually there is a ceramic pot close by, kept hot by the furnace.

Ja ne valmiit helmet! Muutama jäi matkan varrelle ja joukossa oli muutama juurikin niin muotopuoli yksilö kuin muistinkin, mutta kaikkineen olen ihan hirmuisen iloinen ja tyytyväinen näistä! Saviuuni-intoilu on päässyt jo melko pahasti käpälästä, mutta vielä jos ennen kesää pääsisi edes polttimen ääreen niin oikein hyvä olisi :)

And the ready-made beads! A few were let behind so I guess they did not survive the cooling, and some of the finished pieces were just as shapeless blobs as I remembered, but all in all I'm tremendously happy for these beads! My enthusiasm for making a clay furnace has perhaps gotten a bit out of hand atm, but I kinda hope that I would at least get a chance to use a torch before the summer comes :)

Muutama inspiraatiovideo ja -linkki vielä tähän loppuun!

Some inspirational videos and links for to wrap this one up!