Sunday, 9 August 2020

Brinkhallin kartano, Turku ~~~ Brinkhall manor, Turku

Kesäloman kunniaksi tuli tehtyä visiitti Brinkhallin kartanoon Turun Kakskerrassa. Kartanon uusi omistaja, Suomen kulttuuriperintösäätiö, oli remontoinut ja ennallistanut rakennusta rutkasti. Nyt sisätilat olivat uudelleen erittäin edustavat ja kartanoon järjestettiin päivittäin opastettuja kierroksia (kesällä 2020 siis pääsy oli vain opastetun kierroksen mukana) joten olihan se mentävä!

Summer vacation meant that there was free time to explore sights nearby, and therefore we paid a visit to Brinkhall manor in Kakskerta, Turku. The new owner, Finnish Cultural Heritage Foundation, had done significant renovating and restauration in the manor. Now the insides were all neat and pretty much in their former glory, of course we had to drop by - guided tours are being arranged daily in summer 2020 and entry to the manor is only with a guided tour.

Brinkhallin historiaa lyhyesti ~~~ Brief history of Brinkhall
Kartanon nykyinen rakennus on rakennettu vuonna 1792, mutta tilan historia ulottuu kirjallisissa lähteissä 1500-luvun puolelle välille. Turun linnan käskynhaltija Hans Eriksson sai verovapauden tilaan vuonna 1571. 1500-luvun rakennuskanta käsitti kivisen, linnamaisen päärakennuksen talousrakennuksineen. Linna sijaitsi ns. kavaljeerisiiven, kuvassa vasemmassa reunassa, paikalla ja nykyisen kavaljeerisiiven kellari on ainoa säilynyt osa 1500-luvun kivilinnasta. Turun Akatemian professori Gabriel Bonsdorff, myöhemmin aatelisena von Bonsdorff, osti tilan 1792 ja hieman arkkitehtuuria opiskelleena ja asiasta hyvin kiinnostuneena aloitti uudistus- ja rakennustyöt - nykyinen päärakennus on siis von Bonsdorffin itsensä suunnittelema. Kartano oli yksityisomistuksessa vuoteen 1967 saakka, jonka jälkeen se jäi kymmeniksi vuosiksi tyhjilleen ja vasta 1990-luvulla asiaan kiinnitettiin uudelleen huomiota. Kunnolla vauhtia korjaamiseen saatiin vasta 2000-luvun puolella, jolloin uusi omistaja aloitti kunnostamistyöt.

The present-day manor is built in 1792, but in written records the history of the manor extends way back to the mid-16th century. The bailiff of Turku castle, Hans Eriksson, was excempted from taxes in 1571. His estate in Brinkhall consisted of a castle-like stone main building and its utility buildings. The 16th century manor stood in the place of modern-day Chevalier's wing (left in the photo) and the Chevalier's wing's cellar is the only part of the 16th century manor that survives to this day. Professor of the Royal Academy of Turku, Gabriel Bonsdorff (later von Bonsdorff) bought the manor in 1792. He had studied some architechture and he was immensely interested in it, so he designed a new main building himself. The manor was privately owned until 1967 and after that it was left uninhabited for decades. Only in 1990s the sorry state of the manor was noticed and in the very beginnig of 21th century restauration works begun, started by the new owner.


Piharakennuksessa, ns. pehtoorintuvassa toimi oikein sympaattinen pieni kahvila, sieltä sai lounastakin. Se toimi myös lipunmyyntipisteenä.

A very nice little cafe and also ticket sales was situated in another utility building known as the Bailiff's wing. Also lunch was served there.

Päärakennuksen alkuperäinen sisustus oli pitkälti hävinnyt, joten kartanon tämänhetkinen sisustus perustui lahjoitettuihin huonekaluihin. Kartano oli sisustettu 1800-luvun henkeen, hieman vaihteli huoneittain oliko sisustus kustavilaista, vaaleaa tyyliä tai tummempaa ja massiivisempaa. 

The original furnishings of the manor had largely vanished, so the furniture seen now was mostly donates to the manor. It was furnished in 19th century style, it depended from room to room whether the look was light neo-classical or darker and sturdier.

Rakennuksen seinämaalauksien ja muiden pintojen restaurointi muutama vuosi sitten oli tehty opiskelijavoimin. Mainiota jälkeä olivatkin tehneet!

The painting restauration works were mostly carried out by restauration students. Lovely, careful work there!

Yläkerran salin kattomaalauksen yksityiskohtaa. ~~~ Details of 2nd floor hall ceiling.

Pompeiji-huone oli saanut inspiraationsa antiikin Pompeijin kaivauksista. Seinämaalauksissa oli kuvattuina mytologia-aiheita, mm. Eroksen ja Psyyken tarina.

The Pompey room was inspired by the excavations carried out in Pompey. Scenes of Roman mythology were depicted in wall art, for example the story of Eros and Psyche.

Näkymä toisen kerroksen ikkunasta puutarhaan päin. Brinkhallin puutarha on ollut monessakin mielessä kuuluisa. Kartanon rakenuttaja von Bonsdorff oli innokas kotitarveviljelyn edistäjä (jopa siinä määrin, että oli kirjoittanut asiasta kirjan) ja vielä 1900-luvun alussa kartanon merkittävä tulonlähde oli omenanviljely. Von Bonsdorffin kirjan tuoretta painosta sai muuten ostaa kahvilasta!

A view from a second floor window to the garden. Brinkhall garden was in its day famous, the manor owner and builder Gabriel von Bonsdorff was eager to promote kitchen gardening and he even wrote a book about it. Even in the early 20th century apples were the source of a good share of the manor's yearly income. By the way, a fresh print of the von Bonsdorff book can be bought at the cafe!


Kartanolle paljon kalustelahjoituksia tehnyt taho oli kerännyt paljon myös muotokuvia. Sen kummempaa tietoa muotokuvien kohteista ei ollut, ne oli hankittu puhtaasti ulkonäkösyistä mutta ne toivat mukavaa tunnemaa kuitenkin. Oppaan mukaan tässä muotokuvahuoneessa oli aikoinaan kummitellut. Jos sellaiseen haluaa uskoa, mutta vetävän tarinan siitäkin sai.

Along with the furniture donationsthere came a collection of portraits. Not much is known on whose portraits they are, they were collected solely based on their looks and style. They do add to the atmosphere, though! Our guide mentioned that the portrait room was haunted (if one wants to believe in ghost stories, but that is a interesting story).


Muotopuutarha oli vielä työn alla, mutta opas kertoi että sekin on ennallistettavien listalla. Jo pelkät polutkin tekivät siitä jo aika näyttävän! Yläkerran salin ikkunasta katsoen muoto pääsi oikein hyvin oikeuksiinsa.

The formal garden was still somewhat of a work-in-process, but our guide stated that they're definitely planning on restoring that as well. Just the paths made the garden look nice when examined from the second floor hall window.

Brinkhallin kartano oli oppaan mukaan ollut ensimmäisiä suomalaisia yksityisasuntoja, joihin oli saatu juokseva vesi, lämmin vesi. Oikein tyylikäs kylpyhuone joka tapauksessa!

Brinkhall manor was, according to our guide, one of the first Finnish privately owned homes to get access to running warm water. Very stylish bathroom anyway!

Pihalla sijaitsevan leivintuvan (joka koko kartanon keittiönäkin oli toiminut) kunnostaminen oli vielä vaiheessa, mutta se toimi mainiona taustana taidenäyttelylle. Rakennus-yksityiskohtamielessä oli ihan kiinnostavaa nähdä myös pinnan alaisia rakenteita tästä rakennuksesta.

The bakery, which had also functioned as kitchen for the whole manor. Restauration was still ongoing there but it functioned as very nice surroundings for art exhibition.  As for the building details, it was very interesting to see what is underneath the surface in this building.



Pihan toinen talousrakennus toimi Turun yliopiston museologian oppiaineen opiskelijoiden näyttelytilana. Teemana näyttelylle olivat kartanon ja erityisesti Bonsdorffin kasvikokoelma ja hyötykasvit.

Another utility building there was an exhibition put together by students of museology in University of Turku. The theme of the exhibition was the remarkable (but unfortunately now destroyed) botanical collection of von Bonsdorff and especially the kitchen garden plants.

Englantilaista maisemapuutarhaa oli myös ennallistettu pikkuhiljaa, polkua pitkin pääsi kiertämään kartanon maita.

Slowly but surely, the English landscape garden that once was a part of the manor had been reconstructed. A path is winding around the manor garden and forests.

Rantaan oli rakennettu muutama vuosi sitten laituri, mereltäkin siis pääsi hyvin kartanolle (kuten alkujaan toki oli tarkoituskin ollut). Kauniit maisemat, ehdottomasti!

A new dock was built a few years ago, so the manor is well accessible by sea as well - and that, of course, was the original purpose. A pretty scenery there too!

Myös kartanon ruutanalampi oli ennallistettu. Vesikasvit ainakin viihtyivät!

A pond for crucian carps was reconstructed too. Aquatic plands seemed to thrive, at least!

Kartanon takana olivat kartanon suuren navetan jäänteet. Navetta oli saanut osumaa toisessa maailmansodassa. Opas arveli, että Neuvostoliiton koneet olivat tähdänneet alueen suurimpaan rakennukseen ja tässä tapauksessa se oli kartanon sijasta sen navetta...

Remains of a huge cowshed stoo behind the manor. It was damaged in the second world war. Our guide guessed that the Soviet pilots were perhaps aiming for the largest building in the area, and in this case it was the cowshed...


Eli sanottava on että ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Odotetavissa on, että tulevaisuudessa hyvin alkanut korjaustyö jatkuu edelleen ja jatkossa varmaan kartanossa on vielä enemmän nähtävää. Sitä odotellessa!

All in all, I have to say that I liked the place and I think it is definitely worth a visit. The restauration works are still ongoing, so I assume in the future there will be even more to see! 

Friday, 10 July 2020

Hattulan Pyhän ristin kirkko ~~~ Hattula Holy Cross church

Tuli viimein päästyä vierailulle Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Aika harvinaisen monta vuotta se veikin, vierailemaan kun on pyritty vaatimattomasti ehkä viimeisen kymmenen vuoden ajan. No, hyvää kannattaa odottaa, käynti oli ehdottomasti sen arvoinen! Ehdottomasti siis suosittelen keskiajasta innostuneille vaikka kirkot sinänsä eivät olisikaan ominta alaa, taiteellisesti tämä on huikea.

Finally I had a chance to visit the Hattula Holy cross church. It was indeed a process that took several years, I had been planning on a trip for almost a decade! Well, good things are worth waiting for, it was absolutely worth the visit. I really recommend for anyone interested in medieval times, even if churches are not the "thing" - it is absolutely stunning art-wise.

Kirkothan ovat Suomessa yleisesti ottaen niitä harvoja säilyneitä keskiaikaisia rakennuksia (muutaman linnan lisäksi) joten siksikin kiinnostavia, ja erityisesti jos säilyneenä on seinien lisäksi keskiaikaista taidetta ja muuta esineistöä. Ja Hattulassahan sitä säilynyttä taidetta on! Rakenusteknisestikin Pyhän Ristin kirkko on mielenkiintoinen, sillä se on ainoa keskiaikainen seurakuntakäytön tiilikirkko Suomessa ja näin siis edustaa tiilen käytön varhaisvaiheita täällä (Turun tuomiokirkkohan on myös tiilikirkko ja mutta katedraalina vähän erikoistapaus).

Generally speaking churches are among the very few preserved medieval buildings in Finland (along with some castles), so they're interesting from that point of view. And even more so if there are preserved art and artifacts - and Hattula Holy cross church has plenty of those! Purely looking at the building details Hattula Holy cross church is interesting too as it is the only medieval brick parish church in Finland and therefore it represents the early use of bricks around here (Turku cathedral is also made of bricks but as a cathedral it is a bit if a special case).

Parempi kuva tiilimuurauksesta, mutta keli ei ollut näin kaunis omalla käynnillämme. ~~~ A better pic of the brick structures, although the weather was not this pretty during our visit. Kuva/ Photo Hattulan seurakunta

Ei vain tiiliseinää, sakaristossa oli myös tiililattia! Monen aikaista tiiltä eri korjauskerroilta, ja myös utelias kissa oli saanut käpälänsä ikuistettua.  ~~~ Not just brick wall, the sacristy also had brick floor! Newer and older bricks, repaired here and there as centuries have passed. A curious kitty also left their paw prints to a brick.
Pyhän Ristin kirkko on tuoreen tutkimuksen mukaan muurattu 1400-luvun jälkipuoliskolla tai viimeistään 1500-luvun alussa, ja näin se olisi jonkin verran nuorempi kuin niin ikään tiilinen Hämeen linna. Paikalla tosin on ollut aikaisempikin kirkkorakennus - tästä tunnetaan peräti paavillinen tekstilähde 1300-luvulta. Kirkon tiedetään keskiaikaisista lähteistä olleen omistettu paitsi Pyhälle Ristille, myös Pyhälle Annalle. Se on ollut aikoinaan varsin tunnettu pyhiinvaelluskohde ja mainitaan  myös kuningatar Margareetan testamentissa v. 1411. Kuningatar määrää testamentissaan pyhiinvaelluksia suoritettaviksi eri kohteisiin, ja näistä kohteista yksi on juurikin Hattulan Pyhän Ristin kirkko.

The Holy cross church is, according to recent research, built in the last decades of the 15th century or in very early 16th century. Therefore it is slightly younger than nearby Häme castle, also made of brick. There has been a previous church building in the place, though, even a papal written source is known from the 14th century. From medieval texts it is known that the church was dedicated to the Holy Cross (obviously!) but also to St. Anne. Back in the day it has been a popular pilgrimage site and it is mentioned even in the last will and testament of queen Margaret I of Denmark in 1411. She orders several pilgrimages to be made, and one of the pilgrimages is to Hattula Holy cross church.


Mahdottoman suuret pisteet on annettava kirkon oppaalle! Hän oli selvästi oli erittäin hyvin perehtynyt aiheeseensa ja into paistoi kauas. Jutustellessa menikin tovi jos toinenkin, ja rakennuksesta löydettiin hänen vihjattuaan piirteitä joita ei muuten olisi osattu etsiäkään.

Ensisijaisen tunnettu Pyhän Ristin kirkko on maalauksistaan, jotka monessa tapauksessa toimivat sarjakuvan tapaan esittäen useampia kohtauksia tietyistä tarinoista. Useampia kuvia olivat saaneet esimerkiksi Aatamin ja Eevan tarina sekä se, miten pyhä Helena (arkeologien suojeluspyhimys, muuten!) löysi Jerusalemista alkuperäisen ristin.

Extra thanks must be given to our guide in the church! She had obviously well familiarized herself with all the details of the church and also - what may be even more important - she was really enthusiastic and it was clear to anyone who spoke with her. We spoke with her a good while and with her assistance we found details in building and art we wouldn't have known to even look for.

The Holy Cross church is first and foremost known for its paintings. In many cases they work like comic strips, showing several scenes from one story. Among these stories are, for example, the story of Adam and Eve, and how St. Helen (patron saint of archaeologists, by the way!) found the original cross from Jerusalem.
 

Kuva/photo M. Pulla
Epävirallisia pyhimyksiä - Pyhä Kakukylla, joka suojasi rotilta ja hiiriltä. Tunnettu vain pohjoismaissa ja Saksassa, tarinana ehkä inspiroitunut tunnustetuista pyhimyksistä. ~~~ Unofficial saints - St. Kakwkylla who protected against rats and mice. Known only in Nordic countries and Germany. Her story may be inspired by some "official" saints.

Kirkossa oli runsain määrin myös pyhimyspatsaita, neljäkymmentä kaikkineen. Muutama (vaatetus)yksityiskohtamielessä hyvin mielenkiintoinen tapaus oli joukossa myös. Madonnapatsaalla oli raidallinen huntu (ja hyvänen aika miten hyvin säilyneet maalit!), Pyhällä Annalla taas hunnun reunassa pikkuinen rypytys. Patsaita oli sekä kirkkosalin puolella että sakastissa.

Along with art painted on walls, there were a lot of wooden sculptures too, fourty statues of saints altogether. Some of them were super interesting with their clothing details! Madonna had a sriped veil (and goodness how well preserved paint!), St. Anne had a small frill in her veil. Statues were located in both church hall and in sacristy.


Pyhä Yrjänä lohikääärmeineen. ~~~ St. George and the dragon. Kuva/photo M. Pulla

Niin ikään puista taidetta, vanhin säilynyt suomalainen saarnastuoli vuodelta 1550. Oma kuva harmittavasti jäi epätarkaksi joten lainataan... ~~~ Wooden art, the oldest preserved Finnish pulpit from 1550. My own photo was left unclear, so I have to borrow... Kuva/photo Tottosaari

Kirkon keskiaikaiset valaisimet - kaksi rautaista kynttiläkruunua ja yksi kynttilänjalka - kiinnittivät heti huomion. Oppaan mukaan näille kaikille ajoitus olisi 1300-lukua, mikä tekisi näistä tämänhetkistä kirkkoa vanhemmat. Mielenkiintoista! Erityisesti pisti silmään miten samanlainen muotokieli kynttilänjalalla oli kun vertasi Turun linnassa esillä oleviin keskiaikaisiksi mainittuihin rautaisiin  kynttilänjalkoihin (joista on kuvia aiemmassa kirjoituksessa Keskiaikaisia kynttilänjalkoja ja kattokruunuja Suomen museoissa).

The medieval lighting, ie. two medieval iron chandeliers and an iron candlestick, caught my attention immediately. Our guide stated they were all from the 14th century, which makes them older than the present-day church. Interesting, indeed! I noticed right away how similar in style the candlestick was when compared to the medieval candlesticks exhibited in Turku castle (pics of them in previous post Medieval candlesticks and chandeliers in Finnish museums).



Äärettömän mielenkiintoisena piilotettuna yksityiskohtana opas esitteli keskiaikaisiksi oletetut, laastiin raapustetut graffitit joita epäiltiin pyhiinvaeltajien tekemiksi. Olivat hiljattain päässeet oppaan kertoman mukaan myös osaksi yhdysvaltalaisen tutkijan väitöskirjatutkimusta, joten varmaan niistä tullaan kuulemaan vielä lisää! Sakastin ja kirkkosalin välisen oviaukon pielelestä onnistuttiin paikallistamaan ainakin ankkuri, muutama tähti ja joitain, jotka vaikuttaisivat puumerkeiltä. Nämä näkyivät vain tietyssä, viistossa valaistuksessa, sen verran matalia ja pinnallisia olivat.

As an extremely interesting detail the guide showed us some graffiti scraped to the mortar, assumed medieval, made by pilgrims. They had recently been examined by a researcher from the United States for their dissertation, so it seems we're going to hear more about those! In a corridor between sacristy and church hall we spotted at least an anchor, some stars and some images that would pass as house marks. These were visible only in certain light, they were so shallow.


Keli ulkona oli todella surkea ja vesisade koko vierailun ajan voimakas, joten kirkkoa ei kierretty sen enempää ulkopuolelta - vaikka vihjaistiinkin, että sieltäkin löytyisi bongattavaa, mahdollisesti keskiaikaisena kaiverruksena piispa Maunu Tavastin (Turun piispana 1412-1450) nimi kaiverrettuna tiileen. Varmistusta kaiverruksen ajoituksesta tosin ei ole (joka tapauksessa kirkkohan on muurattu pari vuosikymmentä Maunun kuoleman jälkeen). Ulkopuolella on myös tiileen ja laastiin kaiverrettuja merkkejä samaan tapaan kuin sakariston ovessa olisi ollut löydettävissä, mutta ne ovat sitten toiselle kerran etsittäväksi!

Weather was absolutely lousy during our visit and heavy rain went on for the whole time we were around, so we did not explore the outside of the church - although the guide hinted that there are details to spot there too, for example the name of 15th century bishop of Turku Magnus Tavast (bishop 1412-1450) carved to a brick. It is uncertain if the carving is actually medieval in dating, though (and anyway the church had been built some decades after Magnus had passed away). Also on the outside there are scrapings in mortar similar in style to the ones we found in the sacristy corridor, but for us they're for another visit!



Lähteet/ references:

Knuutila, Jyrki: Pyhiinvaeltajien ja Hämeen Härkätien kirkkojen pyhimyskultit 1400-luvulla. Teoksessa Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla.







Friday, 5 June 2020

Pintapoimintaa pellolta Laukossa ~~~ Fieldwalking at Laukko manor

Muutama viikko sitten tuli eteen mahtava mahdollisuus käydä tekemässä arkeologista pintapoimintaa Laukon kartanon mailla Vesilahdessa. Kartanon takaiset pellot kun oli juuri kynnetty, ja mitä maan alla sitten olikaan ollut oli taas vaihtanut asentoa pulpahtaen osin maan pinnallekin. Viljelykäytössä nämä pellot toki olivat olleet satoja vuosia ja kynnetty uudelleen vuosi toisensa jälkeen, joten muinaisjäännöksellä ei tietysti käyty koukkimassa - varsin lähellä sellaisia kuitenkin, ja tämähän teki asiasta entistä mielenkiintoisempaa! Muuta esineistöä peltoon olisi voinut päätyä esimerkiksi kompostin mukana, kaikki löydettävä siis kuitenkin kertoisi elämästä alueella.

Laukon alueellahan asutusta ja elämää on ollut viimeisen kahden tuhannen vuoden ajan ja jäänteitä siitä on myös runsain määrin. Alue kuitenkin oli saanut olla rauhassa tehorakentamiselta, joten erilaiset menneen elämän piirteet ovat säilyneet mainiosti.

A few weeks ago I got a super interesting chance to do archaeological fieldwalking in Laukko manor, Vesilahti. The fields behind the manor had recently been ploughed, and whatever there had been underground had partially come to the surface again. These fields had, of course, been cultivated for hundreds of years and they had therefore been ploughed again and again, so certainly we were not about to rob an excisting archeological feature. However, we were quite close to known ancient monuments, this made the whole thing even more interesting! Other possibilities for items ending up in a field might be, for example, with compost - all in all, whatever there was to be found would tell something about the past life in the area.

Laukko area has been inhabited for at least two thousand years and there are a lot of features in the landscape made by generations long gone. As the area has been quite sparsely built and continues to be, the ancient monuments have been left in peace and are well preserved.

Rautakautisen polttokenttäkalmiston aluetta ~~~ Iron age cremation cemetery

Pintapoiminta tekniikkana perustuu siihen, että systemaattisesti poimitaan maan pinnalla olevat esineet talteen. Maanpinnan alla olevia ei siis mennä tässä kaivamaan. Pellot ovat varmaankin helpoin pintapoimintakohde, mutta samaa tekniikkaa voi soveltaa vaikkapa metsäkoneen mylläämään metsänpohjaan.

Varsin mukavan pienellä kuuden hengen porukalla (kaksi ammattiarkeologia, kaksi opiskelijaa ja kaksi pitkän linjan historianystävää) istuttiin alas ja tutkittiin alueen kartasta peltoja, jotka olisivat tarkoitukseen potentiaalisimpia. Kartanon isäntä (joka meidät oli kutsunut paikalle) oli innolla mukana ja osoitteli alueita, joista hänen kokemuksensa ja toki erinomaisen kattavan paikan historian tuntemuksensakin mukaan kannatti tutkia.

Fieldwalking as a technique is based on systematically looking for the items that are on the ground surface. So no digging for items that are underground! Fields are (as the name says) the easiest place to do fieldwalking, but the same method could be applied to, for example, forest floor that has been broken by forest machinery.

First when we arrived we sat down (there was six of us, two professional archaeologists, two students and two long-term history enthusiasts) and we looked at the maps for areas that would be potential places to start our fieldwalking. The another manor owner (who actually invited us) was enthusiastically participating and pointed areas that would be of interest according to his experience and extensive knowledge of the manor history.

Etsintäryhmä, katse tiukasti maassa. ~~~~ Research group, eyes fixed to the ground.

Eeppisen musta taivas juuri ennen sadetta. ~~~ Really epic black sky just before rainfall.

Sää oli oikein klassisen keväisen epävakainen, välillä paistoi niin että takki tuntui olevan liikaa, toisena hetkenä niskaan ropsahti sadekuuro. Sen yllättäessä pidettiin tauko kartanon sisätiloissa ja tutustuttiin materiaaliin, joka oli kartanon alueelta löytynyt aikoinaan kunnon kaivauksia tehdessä mutta jota Museovirasto ei ollut kokoelmiinsa halunnut. Sitä olikin, pottikaakeleista kampaan! Museovirasto oli myös myöntänyt luvan, että kartano sai säilyttää ja pitää esillä tiettyjä esineitä jotka virallisesti kuuluivat Museoviraston omiin kokoelmiin. 

The weather was somewhat unstable as is typical for Finnish spring. At moments it was so warm that a jacket was too much, and soon after there was rain. When the rain came, we took a break and visited the manor, familiarizing ourselves with the archaeological material that had been found in the manor area when proper excavations were carried out but for which the National Bureau of Antiquities expressed no interest. There were all kinds from items, from combs to stove tile fragments! Also there were some items that in fact were a part of the NBA collections, but were kept and exhibited in Laukko where they had been found.



Rautakautisia keihäänkärkiä ja hevosen kuolaimet. ~~~ Iron age spearheads and horse bit.

Kun sää vähän selkeni, palattiin ulkoilmaan. Pikainen kierros rannassa komeiden näkymien kera ja olihan paikalla myös rakennuksen pohjia joita varsiaisesti tultiin sinne katsomaan - ne sijaitsivat aivan muutaman metri vesirajasta. Mitä rakennuksia ne olivat olleet, siitä ei ollut tietoa. Ainakaan vielä.

When the rain was over we went back outside. Before returning to fieldwalking we took a walk to see some nice lakeside scenery and remains of buildings that had stood right by the shoreline. What buildings they had been remains unknown, at least for now.

Rantakiviä oli koristeltu eläinten kalloilla. ~~~ Rocks by the lake were decorated with animal skulls.

Paluu pellolle ja pintapoiminta jatkui! Tällä osuudella saatiin enemmän löytöjä, jopa se viikinkiaikainen lasihelmi joka huumorimielellä tilattiin löydettäväksi ennen aloittamista. Oli muuten oma löytöni! Pieni, kirkkaansininen lasihelmi erottui oikein huutomerkillä tasaisen ruskeanharmaasta maasta. Toisaalla kartanon isäntä kävi pellon kaukaisempaa osaa läpi metallinetsimellä, ja sieltä nousikin toinen esine josta aloittaessa oli ollut puhetta, karhunhammasriipus ja vielä oikein hyvässä kunnossa. Sikälikin harvinainen löytö että eivät ole oikein tyypillisiä näille seuduille, enemmänkin lounais-suomalainen esinetyyppi. Kolmas "tilattu" vaan jäi kadoksiin, keskiaikaan viittaavaa materiaalia ei saatu löydettyä. Suurin osa esineistöstä oli kuitenkin hyvin arkista ja vähemmän näyttävää, harmillisesti ei tullut kuvia valtavan suurista, yli 20 cm pitkistä rautanauloista joita noukki lähes jokainen poimija.

Then we returned to the field and fieldwalking. This tilme we got more finds, even the viking age glass bead which we ordered before before starting as a joke. And it was spotted by yours truly! Small, bright blue glass bead clearly stood out against the brown-grey earth. In another part of the field the manor owner examined the field with a metal detector and came back with another item that was mentioned before starting, a bronze bear tooth pendant in very good condition. A rare find, because bear tooth pendants tend to be more of a SW Finland -thing. We only lacked the medieval finds which we spoke of, nothing especially pointing to the medieval period was found. Most of the finds were very ordinary and much less spiffy. Unfortunately I have no photos of the huge iron nails that were quite abundant, pretty much everyone found a nail that was over 20 cm long. 



Kaikkineen kolmen pellon alueella tutkittiin, mutta kaksi jälkimmäistä osoittautuivat huomattavasti vähälöytöisemmiksi kuin tämä ensimmäinen. Päädyttiin siis katselemaan alueen muinaisjäännöksiä, joita todella alueella on runsain määrin ja hienoissa maisemissa. Ja uusia tuntuu löytyvän aina vähän väliä.

Three fields were walked altogether (all of them only partially, though), the two other fields ended up having much less items for us to find than the first one. So we switched to look at the ancient monuments and archaeological sites, which are plenty in Laukko - and all of them are situated in really lovely surroundings. Even new ones seem to pop up every now and then.

Asehautauksen kohdalta komeat järvinäkymät ~~~ A site where a burial with weapos was found. A nice lake view.

Pieni hautakumpu alueella, jossa saattaa vielä olla muutakin kiinnostavaa. ~~~ A small grave mound in a site that might just have more to it.

Lopulta olikin aika pakata auto ja lähteä kotiin, johan sitä pitkä päivä tulikin tehtyä. Mutta sanottava on, että ensimmäinen kokemus pintapoiminnasta oli kyllä oikein mukava, ja mieluusti osallistun toisenkin kerran jos vain mahdollisuus on!

Then it was about time to pack our car and head back home after a long day. But I just have to say that my first experience of fieldwalking was really inspiring, and if I'll have a chance to do that again, I'd love to!

Wednesday, 22 April 2020

Guddalin-tyylin paita mustan-harmaana ~~~ Guddal-style tunic in black-grey



Projekti "isännälle vaatimattomampaa vaatetta" edistyi taas uuden paidan verran. Herra siis oli harmitellut sitä, että olen tehnyt liian hienoa vaatetta ja niiden kanssa ei oikein olisi sopivaa esim. hakata halkoja... No, katsaus kangaskaappiin ja paitaa tulille, pääsi viimein oikein luvan kanssa testaamaan myöhäistä viikinkiaikaa tai varhaista keskiaikaa edustavan Guddalin paidan kaavaa joka olikin kiinnostanut jo vuosikausia. Samalla tuli tarkasteltua sitä, miten tämä nimenomainen paita ja sen materiaalit ja tekniikat suhteutuvat alkuperäiseen Guddalin paitaan ja muihin viikinkiajan löytöihin. Olisiko tämä lajissaan uskottava?

Project "sweetie wants simpler clothes" was once again advanced when he got a new tunic! He had been slightly complaining that I had made too fine clothes for him, and with such clothes it was not appropriate, for example, chop one's own firewood. Well, as a result of a peek to my fabric stash, a new tunic was created! And I got a chance to test out the late viking age - early medieval Guddal tunic pattern that I had been itching to try for years now. At the same time I did some comparing on how this new tunic and its techniques and materials look when comparing to actual viking age finds. Could it be "credible"?



Guddalin paita ~~~ The Guddal tunic

Alkuperäinen Guddalin paita on löytö Norjasta, Guddalin kirkon viereltä (Bergenistä n. 50 km pohjoiseen). Kaivaukset kirkon vierustalla tehtiin v. 1970. Samoilta kaivauksilta on paitalöytöjä peräti kaksin kappalein, malliltaan nämä kaksi ovat varsin erilaisia. Ja kumman huonosti niistä on kirjoitettu ollakseen niin kiinnostavia! 

Alkuperäinen paita on ollut reisipituinen. Se on ajoitettu vuosiin 990-1160. Alkuperäisen vaatteen pääntien seutu ei ole säilynyt, mutta paidan säilyneistä osista on pääteltävissä,  että ei se ainakaan kovin pyöreä ole voinut olla - itse pitäisin todennäköisimpänä venepääntie-tyyppistä ratkaisua.

Alkuperäinen vaate on ollut värjäämätön, mutta siinä on käytetty raidoituksessa monia eri lampaan omia värejä. Kangas tämän esikuvana ollessa paidassa (tunnettu myös museonumerolla BRM 31/1) on nelivartista villatoimikasta.¹ Ilmeisesti se on kohtuullisen karkeaa, Trollkona-blogin mukaan 8 loimilankaa ja 5 kudelankaa/cm. ²

The original Guddal tunic is an archeological find from Norway, found by Guddal church  (some 50 km north from Bergen). The excavations by the church were carried out in 1970. These excavations yielded not one but two found shirts, quite different in shape. And I just can't stop wondering how little written material there is consicering these shirts, taking into account how interesting they are!

The original tunic was approximately thigh-length. It has been dated 990-1160. The original neckline has not been preserved, but judging by the surviving parts of the tunic, at least it cannot have been very round - I suspect a boat neckline-style would be the most likely shape.

The threads for the original tunic were undyed, but as the original tunic is striped, different natural wool's own colours were used. The fabric in this tunic in question (also known by its museum number BRM 31/1) seems to be quite coarse. The fabric is four-shaft twill.¹ Trollkona -blog states there are 8 threads in warp and 5 threads in weft per cm.² 




Omat kaavamuutokset ~~~ My changes for the pattern

Alkuperäisessä kaavassa ei ollut olkasaumoja. Mittavirheen takia oman version kyljet olivat muutaman sentin liian pitkät, ts. kiila asettui liian alas ja tässä mallissa kiilan oikea asettuminen on erityisen oleellista, joten tämä oli onneksi korjattavissa -mutta vaati sitä, että vaatteeseen tehtiin olkasaumat. Korjauksessa päästiin siis aika helpolla. 

Tein myös kaavasta symmetrisemmän, alkuperäisessä oli vain toisella puolella erillinen sivukiila ja toisen puolen kiilan korvasi ulkoneva osa. Tämä ratkaisu olisi aiheuttanut leikkuujätettä turhankin kanssa, joten kahden kiilan taktiikka oli siinäkin suhteessa ihan käytännöllinen veto. Jätin puolestaan pois alkuperäisessä olevat sivuhalkiot, koska helmassa tuntui olevan mittaa muutenkin ihan käytännöllisesti. Kiilojen yläsaumassa pitäisi olla pieni palmikkonauha, mutta toistaiseksi se odottaa asentamistaan...

The original pattern does not have shoulder seams. I did a slight oops in measuring the garment and therefore the torso length was just a bit too long, ie. gore was placed too low. Therefore I had to fix it by shortening  torso length in the only possible way - adding shoulder seams. After all, in this pattern the correct placement of gores makes all the difference... 

Also I made the pattern more symmetric, in the original shirt there was only one separate gore and in the other side there was a "proturuding" piece of fabric making up for a gore. Exact copying of this cutting pattern would've resulted in excessive cutting waste, so I went for two separate gores. I left out the slits in the gores that were present in the original shirt, as the hem width was practical enough as it was. Also there should be a small braid in the gore seam, but in my version it's still waiting to be added...
Kuva/photo Universitetsmuseenes Fotoportal

Kangasvalinta ~~~ Choice of fabric

Eli toisin sanoen vastasiko kangas sitä mitä voisi olettaa paidasta joka olisi vähemmän rikkaassa ja arvokkaassa käytössä? No, löydöistä tunnetaan kyllä tämän paidan kankaan ominaisuuksille vastineita mutta kaikkein tyypillisin kangasvalinta tämä ei kyllä ole. En sanoisi täysin mahdottomaksi, mutta vähän epätyypillinen kyllä. Tässä valinnassa painoi jonkinasteisen sopivuuden lisäksi kaikkein eniten se, että kangas oli kotona valmiina...

In other words, is this fabric in line with something that one could expect to find in a shirt that is not owned by a wealthy and posh person? Well, all qualities of the fabric are matched by viking age finds, but all in all this is not the most typical choice of fabric. I would not call it impossible, but somewhat atypical, yes. Why I chose this fabric was simple - it was not impossible in viking age standards and I had it already at home.

Ensinnäkin, kankaan sidos. Ollakseen uskottavahko "tavan miehen" vaate, kankaan sidos olisi oltava kohtuullisen yleisestä päästä ja näin onneksi laita onkin, timanttitoimikasta on esimerkiksi ruotsalaisista Birkan kankaista 24% ja Norjasta peräti 24,2 %. Muualla prosenttilukemat tosin ovat sitten pienempiä.³

First, the weave of the fabric. In order to be a garment that suits an ordinary man, the weave should be very common. And broken diamond twill is, in Swedish Birka finds diamond twills make up for almost a quarter of finds (24%) and in Norwegian even more, 24,2 %. Elsewhere the percentage is lower, though.³



Lähikuva oman kankaan ylijäämätilkusta ~~~ Closeup on a leftover piece of my fabric

Toinen sopivuuskysymys liittyy väriin. Vaikka historiallisesti timanttitoimikas useimmiten olikin värjätty, aina näin ei ollut ja joskus siis kangas oli värjäämätöntäkin (jollaiseksi musta-harmaan mieltäisin).  Kaksivärisyys oli isompi ongelma, nykyään saatavilla olevat timanttitoimikkaat tuntuvat olevan melkein järjestään kaksivärisiä, ja historiallisesti nämä kaksiväriset puolestaan ovat olleet huomattavassa vähemmistössä. Värjäämättömiä kaksivärisiä kuitenkin tunnetaan paljon esimerkiksi (huomattavasti aikaisemmasta) Saksan Elisenhoffista, jossa löydettyjen timanttitoimikkaiden määrä on muutenkin suuri. Pohjoisempaan päin mentäessä yksiväriset ovat, kuten sanottua, huomattavassa enemmistössä joten sikäli olisi kyllä ollut sopivampaa tehdä tämä paita yksivärisestä timanttitoimikkaasta.

The other question of plausibility is the colour. Although historically speaking broken diamond twill fabrics have often been dyed, occasionally there are some undyed examples found as well (I would classify grey-black as being undyed). Being woven using two colours is a bit more of an issue, though, the diamond twills one sees nowadays tend almost always to be woven with two colours where as the two-coloured historical examples are a minority. Undyed two-coloured examples have been found in the (somewhat earlier) German Elisenhof site, though - in Elisenhof there are a lot of  diamond twills in all. When it comes to Scandinavian finds, single coloured fabrics make up for most of the finds, so based on that a single-coloured fabric would've been a more suitable choice.

 
Tanskasta, Ribestä löytynyt timanttitoimikas ~~~ Diamond twill found in Ribe, Denmark

Entäs sitten kangaslaatu? Tässä käytetty kangas oli hieman karkeanpuoleista, laskeskelin lankaa/cm-luvun olevan luokkaa 12. Yleensä viikinkiaikaisissa timanttitoimikkaissa luku on reilusti enemmän, kankaat ovat varsin tai oikeinkin hienoja -lankaluku per cm saattaa olla reippaasti yli 30.⁵ Kaikki timanttitoimikkaatkaan tosin eivät ole olleet näin hienoja, esim. tämä mainittu 12 loimilankaa/cm (10 kudelankaa/cm) on dokumentoitu viikinkiaikaisesta Yorkista. Onhan tämä kangas siis silti alakanttiin, siitä ei pääse mihinkään, mutta ei sentään mitään mitä ei löydöistä tunnettaisi.

What about the quality of this fabric? The fabric I had here is a bit on a coarser side, I calculated some 12 threads per cm in weft. Viking age diamond twills usually have way more threads per cm, the fabrics are quite or very fine - there may be even over 30 threads per cm. All diamond twills are not that fine, though, for example the above mentioned 12 threads per cm is found in a fabric from viking age York. This fabric of mine is still on the coarser side, no doubt about that, but nothing that wouldn't be matched by finds.

Kissatyövoimaa. ~~~ Cat labour.


Ompelu ~~~ Sewing

Ompelin saumat taannoisesta Skjöldehamnin huppu-projektista jääneellä ohuella, luonnonmustalla yksisäikeisellä villalangalla. Loimilankanahan se kudottaessa toimi ihan kunnialla, mutta ompelulanka se ei ole, vieläkään. Kun lanka oli valmiiksi reilun puolen metrin pätkissä ja sille pyöräytti käsin hiukan lisää kierrettä, sillä sai kuitenkin ommeltua sen mitä tarvitsi. Onhan kankaan värinen lanka ihanan huomaamaton, joten sen takia vähän huonompaakin lankaa kärsi käsitellä. Alkuperäisestä Guddalin paidan ompelulangasta en ole löytänyt tietoa.

I did the sewing using warp leftovers from the Skjöldehamn hood -project - light, single ply natural black wool. It was fine as warp thread in weaving, but it (still) totally isn't a sewing thread. But since it was readily in some 50 cm legths and it was possible to add a little more twist to it by hand, one could sew what there was to sew. Sewing thread that matches the fabric is so wonderfully unoticeable, that I'm glad to use even thread that is not ideal.  I have not found information on what thread was used in the original Guddal tunic.

Yhteenveto ~~~ Conclusion 

Käyttäjän oma kommentti paidasta oli positiivisluontoinen, mikä nyt ainakin oli pääasia. Sen ohella että aika pitkään marinoitunut villa pääsi viimein käyttöön! Viikinkiajan loppu on yleisesti ottaen monellakin tapaa kovin mielenkiintoista aikaa, ja nyt senkin ajankohdan elävöitykseen on herralla sopivaa vaatetta jota ihan tyytyväisenä voi käyttää. Kangasvalinta on kokonaisuutena lievästi arveluttava, mutta täysin perusteltavissa löydöillä kuitenkin (jos kankaan olisi hankkinut erikseen tätä varten, olisin ottanut kyllä toisen). Ja ennen kaikkea tulihan siitä ihan mahdottoman hyvännäköinen paita!

The user himself commented on the tunic in positive manner, that's the main thing anyway. And in addition a fabric that had been sitting in my stash way too long found some use for it! Generally speaking I find late viking age very interesting, and now my sweetie has something nice to wear for that era as well. The choice of fabric in all in all slightly dubious, but all of its features have some basis in archaeological finds (should I have bought the fabric just for this project, I would have chosen differently). But all in all, we have one very good-looking tunic right here!
 

¹ Vedeler, Marianne: Klaer og formspråk i norsk middelalder 2006, p. 82-85
² Trollkona: Tunika z Guddal - czyli nieco inne podejście
³ The Viking age compendium: Cloth weaving patterns Norse textile charts
⁵ Hilde Thunem: Viking women, apron dress
⁶ Walton-Rogers, Penelope Textiles,Cordage and Raw Fibre from 16-22 Coppergate (1989)